Uutiset 2022
 
Tiedekasvatuskeskuksen uusi logo. Logon on suunnitellut Lappidesignin Tytti Mäenpää.
Logon on suunnitellut Tytti Mäenpää Lappidesignilta.

Uusi tiedekasvatuskeskus on uJunnu

21.9.2022

Koululaisten tiedeviikolla Arktikumissa vietettiin maanantaina 19. syyskuuta Lapin korkeakoulujen yhteisen tiedekasvatuskeskuksen avajaisia. Tilaisuudessa julkistettiin myös uJunnun nimi ja logo. Lapin yliopiston, LUMA-keskuksen ja Lapin ammattikorkeakoulun yhteistyönä muodostettu tiedekasvatuskeskus edistää Lapin lasten ja nuorten tiede- taide- ja teknologiakasvatusta.

Tiedekasvatuskeskuksen myötä Lapin yliopiston tiedekuntien, erityisesti kasvatustieteiden tiedekunnan, Lapin ammattikorkeakoulun, LUMA-keskuksen ja muiden yhteistyötoimijoiden tiedekasvatustyö siirtyy saman katon alle ja jatkaa tärkeää työtä lasten ja nuorten parissa.

– Uusi tiedekasvatuskeskus uJunnu on erittäin merkityksellinen toimija, joka vie tiedettä lähemmäs lapsia ja nuoria sekä osaltaan avaa reittejä kohti korkeakoulutusta, totesi Lapin yliopiston vararehtori Satu Uusiautti avajaispuheessaan.

Lapin ammattikorkeakoulun kehittämispäällikkö Anu Pruikkonen korosti uJunnun työn ulottuvan myös maantieteellisesti laajalle.

– Tiedekasvatuskeskuksella on vahva osaaminen etäopetuksesta, mikä mahdollistaa toiminnan myös muualla Pohjois-Suomessa, Pruikkonen korosti.

Avajaistilaisuudessa myös muistettiin kunniamaininnalla ansioituneita tiedekasvatuksen edistäjiä.

Koululaisten tiedeviikko on muodostunut jo perinteeksi monille Rovaniemen alueen kouluille. Työpajoja on tarjolla koko viikon ajan, ja ne täyttyvät ilmoittautumisen auettua nopeasti.

– Koronavuosien jälkeen on hienoa päästä järjestämään viikko jälleen normaalissa muodossaan. Tulevaisuudessa viikon tarjonta mahdollisesti laajentuu myös päiväkoteihin, totesi Tiedeviikon koordinaattori Lauri Pitkänen.

Tiedeviikon aikana koululaiset pääsevät tänä vuonna oppimaan inspiroivalla tavalla muun muassa revontulista, koodaamisesta ja kryosfääristä. Työpajoissa voi päästä myös rakentamaan oman paperiputkiraketin tai ohjelmoimaan legoroboteja.

Tilaisuudessa kunniamaininnalla palkitut ansioituneet tiedekasvatuksen edistäjät:

- Timo Lakkala, IB-koordinaattori, Lyseonpuiston lukio
- Perttu Kantola, Matemaattisen aineiden lehtori, Napapiirin peruskoulu
- Katja Hoikka, Varhaiskasvatuksen opettaja, Rantavitikan päiväkoti
- Camilla Patjas, Opettaja, Etäkoulu Kulkuri
- Partow Izadi, Yliopistolehtori, Kasvatustieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto
- Annamari Manninen, Yliopistolehtori, Taiteiden tiedekunta, Lapin yliopisto
- Hellin Pietikäinen, Luokanopettaja, apulaisjohtaja, Hetan peruskoulu
- Petri Hannula, Tuntiopettaja, Lapin ammattikorkeakoulu

Avajaisiin osallistuneet koululaiset taputtavat esiintyjälle.
Harjoittelunkoulun oppilaita osallistui avajaisiin. Kuva: Saara Krook.


Lisätietoja

Koululaisten tiedeviikko
Lauri Pitkänen
Arktinen keskus, Arktikum tiedekeskus
lauri.pitkanen(at)ulapland.fi
040 5955571

Tiedekasvatuskeskuksen toiminta
Pekka Muotka
Lapin yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta
pekka.muotka(at)ulapland.fi
044 474 4341