Opiskelua
 
kide_2_2020_alumni_petrijokelainen.png

Hyvän elämän aakkosia opettamassa

3.11.2020

Teksti Jaana Ojuva  

Motivoiva työ, upea tiimi, riittävät resurssit ja hyvä palkka – näin kuvailee rovaniemeläislähtöinen luokanopettaja Petri Jokelainen työtään. Työpaikka ei kuitenkaan ole se tavallisin, sillä hän työskentelee Qatar-Finland International School (QFIS) -koulussa Qatarissa, Arabian niemimaalla.

Aiemmin Jokelainen toimi vuosia resurssiopettajana Rovaniemen Korkalovaaran yhtenäisessä peruskoulussa. Siellä vastavalmistunut opettaja sai nähdä ja kokea läpileikkauksen koko peruskoulun maailmaan. Vuonna 2018 hän suuntasi perheineen Qatariin, ja kotiin jäi odottamaan virka Ylikylän alakoulussa.

Vuonna 2014 perustettu QFIS on kansainvälinen koulu suomalaisella opetussuunnitelmalla. Peruskoulun ja lukion 800 oppilasta edustavat yli 70 kansallisuutta. Opetussuunnitelma on räätälöity paikallisen opetushallinnon kanssa, ja lukujärjestyksestä löytyykin myös Qatarin historiaa, islamia ja arabian kieltä.

2,7 miljoonan asukkaan Qatar on yksi maailman rikkaimmista valtioista, ja myös koulutustoiminnassa pyörivät suuret rahat. Korkeat lukukausimaksut asettavat omat vaatimuksensa myös opetuksen laadulle.

– Työ on vaativaa ja hektistä, tuotamme myös kaikki opetusmateriaalimme itse. Opetussuunnitelman osaa ulkoa unissaankin, sillä se paloitellaan suunnitteluvaiheessa jokaista yksityiskohtaa myöten, Jokelainen kertoo.

Hän on toiminut Qatarissa alaluokkien luokanopettajana ja harrastustoiminnan opettajana, kokemusta on siis kertynyt paljon.

– Suomalaista, akateemista opettajakoulutusta todella arvostetaan. Meillä on erityistä arviointiosaamista ja opetuksessa on aina inhimillinen näkökulma ihmiseen, kun muualla maailmassa arviointi perustuu pitkälti kokeisiin.

Jokelainen kokee, että opettajana hänellä on myös oma, erityinen roolinsa Qatarin yhteiskunnan kehittymisessä.

– Media luo harmillisen negatiivista kuvaa maasta. Moni asia on toki vielä kesken, mutta suunta on ehdottomasti oikea. Oma missioni opettajana on myös opettaa, miten tätä elämää eletään.

Petri Jokelainen

Opettaja, Qatar-Finland International School 

  • Syntynyt Rovaniemellä
  • Valmistui luokanopettajaksi Lapin yliopistosta 2011
  • Harrastaa monipuolisesti urheilua: lentopalloa, pesäpalloa, laskettelua, padelia, beach volleyta, kuntosalia, squashia, lenkkeilyä
  • Osallistui Dohan ensimmäiseen kansainväliseen padelin ranking-turnaukseen.