Teksti: Hanna-Mari Räsänen
Kuva: Ville Rinne

Luokanopettaja Seija Lantzia voisi kuvailla ikuiseksi opiskelijaksi. Häneltä löytyy lastentarhanopettajan ja kasvatustieteen maisterin tutkinto sekä erillisiä arvosanoja peruskoulussa opetettavista aineista. Tällä hetkellä työn alla ovat erityispedagogiikan opinnot Jyväskylän avoimessa yliopistossa.

Lantz ajattelee, ettei opintojen venymisestä työnteon tai muuttuvien elämäntilanteiden takia tulisi rankaista. Työelämän muuttuvien vaatimusten johdosta itse kukin saattaa joutua kouluttautumaan valmistumisensa jälkeen useampaankin kertaan ja olla siten ikuinen opiskelija.

Sana ikuinen opiskelija tuntuu särähtävän monen korvaan. Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajan Annika Nevanpään mielestä niin ei tarvitsisi olla.

– Osa saattaa kokea termin ikuisesta opiskelijasta yliopiston kellarissa pölyttyvänä akateemikkona, joka ei koskaan valmistu. Itse näen tämän päinvastoin. Tulevaisuudessa ihmisten tulee yhä tiuhempaan päivittää osaamistaan ja ammattitaitoaan, joten toivoisin kaikkien olevan enemmän tai vähemmän ikuisia opiskelijoita. Sivistys ja osaaminen on tae menestyvälle ja vakaalle yhteiskunnalle, Nevanpää sanoo.

Ennen vuoden 2005 yliopistolakiuudistusta opinto-oikeus oli käytännössä rajaton. Suomen ylioppilaskuntien liitto vaatiikin yliopisto-opiskelijoiden ikuisen opinto-oikeuden palauttamista.

Liitto perustelee vaatimustaan opiskelijoiden hyvinvoinnin heikentymisellä, olemattomiin kiristetyllä toimeentulolla, koulutuksen ja sivistyksen itseisarvolla sekä sillä, että rajanveto opiskelun ja muun elämän sekä yhteiskunnan välillä on keinotekoinen.

Nevanpään mielestä opiskelijoiden tulisi voida kokeilla asioita, löytää oma polkunsa, harhailla ja osallistua järjestötoimintaan ilman jatkuvaa hoputtamista.

Päättäjät ja yliopistojen johto ovat suhtautuneet vaatimukseen penseästi. Perusteluissa toistuu yliopistojen heikko taloustilanne. Korkeakoulujen rahoitusmalli palkitsee vauhdikkaasta valmistumisesta. Nevanpään mukaan rahoitusmalli voisi tulevaisuudessa palkita suoritetuista opintopisteistä tutkintojen sijaan.

– Eikö elinikäinen oppiminen olisi parhaimmillaan juuri sitä, että ihmiset opiskelevat tulevaisuudessa yhä enemmän muun elämän ohella? Nevanpää kysyy.