Politiikkatieteilijän näkökulmasta luennot, joilla käsitellään jäkälää, maaperän eroosiota tai muuttolintujen reittejä, voivat tuntua kaukaisilta aiheilta verrattuna Arktiseen neuvostoon tai Euroopan unionin arktisen politiikkaan. Kun valitsin sivuaineekseni Arctic Studies Program -kokonaisuuden eli ASP:n, huomasin istuvani luennolla, jolla käsiteltiin arktisen merijään alla eläviä leviä – ja se kannatti.

ASP tarjosi minulle mahdollisuuden kurkistaa, mitä kaikkea arktinen tutkimus voi olla. Juuri monialaisuus ja arktisen muutoksen kokonaisvaltainen ymmärtäminen ovatkin ohjelman arvokkaimmat annit opintotaustasta riippumatta.

On ollut lähes häkellyttävää huomata, että missä tahansa olen ollut, niin arktista osaamista on arvostettu. Sillä on erottunut joukosta, ja se on avannut yllättäviäkin mahdollisuuksia. Olen esimerkiksi päässyt osallistumaan arktiseen kesäkouluun Etelä-Koreassa. Kansainvälisyys on ASP:n kursseilla vahvasti läsnä, sillä suurin osa osallistujista on vaihto-opiskelijoita. Ohjelma onkin loistava tilaisuus kotikansainvälistymiseen. Myös nykyinen harjoitteluni Arktisen keskuksen tiedeviestinnässä on varmasti osaltaan ASP:n ansioita, sillä sain kursseilta tiedot ja taidot lähteä suuntautumaan itsenäisemmin arktisiin aiheisiin. Nyt saan harjoitteluni aikana jatkaa samojen aiheiden parissa.

ASP on vaikuttanut paljon omaan ajatteluuni, ja välillä tuntuu kuin katsoisin maailmaa jäänhuurteisten linssien läpi. Arktinen alue muuttuu ympärillämme, eikä sen seurauksilta voi sulkea silmiä. Jalat pysyvät maassa, kun ymmärtää edes vähän sitä elämää ja todellisuutta, jossa ihmiset täällä elävät. Oma motivaationi arktisiin aiheisiin syntyy aina uudestaan, kun näen ympärilläni kaikkea arvokasta, ja haluan tehdä työtä pohjoisen puolesta.

Tänä vuonna Arctic Studies Program täyttää jo 30 vuotta. Itse aion juhlistaa pyöreitä vuosia tekemällä retken Ounasvaaran luontopolulle ja haukkaamalla palasen Fazerin sinistä – aivan kuin yhdellä ASP:n luennolla tehtiin.

Teksti: Vilma Kallio
Kuva: Santeri Happonen