1,5 Astetta speksin karonkka vuonna 2019. Kuva: Josefina Yrjölä

Teksti: Timo Metsäjoki
Kuvat: Josefina Yrjölä ja Johanna Keränen

Onneksi olkoon LoimuSpeksi, sinä 10-vuotias rämäpää, joka jatkat seikkailujasi uusien tekijöiden toimesta vuosi vuoden jälkeen.

Siinä missä Rovaniemen speksikulttuuri on hyvin tuore mutta paikkansa lunastanut, tämä taiteen ja teatterin muoto on peräisin jo keskiajan lopulta. Speksin juuret juontavat tiettävästi 1500-luvun Uppsalaan, jossa ylioppilaille opetettiin teatterin keinoin latinaa. Nämä yli 500-vuotiset juuret tekevätkin speksitaiteesta erään vanhimmista skandinaavisista opiskelijaperinteistä.

Vuonna 2012 speksitaide löysi tiensä Rovaniemelle, jossa se elää ja voi hyvin, vaikka kulttuuriala on korona-ajan keskellä ollut monien muiden alojen tapaan suurissa ongelmissa. Viimeisin Lapissa esitetty speksi on ohjaamani 1,5 astetta vuonna 2019. Sen jälkeen kirjoitetut Kätyrit ja Eläviä kuolleita ovat päätyneet käynnistyneen produktion jälkeen takaisin pöytälaatikkoon, koska koronavirustilanne ei ole sallinut näyttelijöiden marssia yleisön eteen.

Speksi on vuosien aikana valloittanut erilaisia maailmoja fantasiasta nykypäivään, ja tänä vuonna LoimuSpeksi aikoo valloittaa lavat uudella avaruuteen sijoittuvalla esityksellään. Kyseessä on avaruusseikkailu tiukalla murhamysteerillä unohtamatta vauhtia, vaarallisia tilanteita, absurdeja sattumia sekä ripausta romantiikkaa.

1,5 Astetta vuonna 2019. Kuva: Josefina Yrjölä

 

Kuin pieni elämä

Speksintaiteen suola, leipä, ponnahduslauta ja grillivastus on juuri sen monimuotoisuudessa. Vaikka näytelmä on käsikirjoitettu, jokainen esitys on erilainen.

Kun yleisöstä kajahtaa ”Omstart!”, se pysäyttää kaiken toiminnan. Näyttelijät, bändi ja tanssijat jäävät nanosekunniksi odottamaan, tuleeko omstartin huutajalta lisämäärettä. Jos ei tule, edellinen repliikki esitetään vain uudelleen. Jos omstartin huutaja esittää esimerkiksi käskyn ”tee siitä laulu”, näyttelijän ja bändin tehtävänä on improvisoida repliikistä tai lausutusta sanasta laulu. Speksi vaatii tekijöiltään rohkeutta ja uskallusta heittäytyä kerta kerran jälkeen tuntemattomaan maailmaan, jossa improvisaatiokyky ja nopeat hoksottimet ovat avainasemassa.

Kenties speksin koukuttavuus piileekin siinä, että kahta samanlaista esitystä ei ole. Sanotaan, että moka on lahja, ja improvisaation kentällä asia on juuri näin. Tahaton moka avaa speksissä ja esityksen tiimellyksessä aina uusia ovia, jotka johtavat uusien ovien äärelle. Tekijöiltään speksi vaatii kuitenkin tarkkuutta. Vaikka taide antaa vapauksia ja mahdollisuuden ronskeihinkin heittoihin, speksi edellyttää näyttelijältään laajaa yleissivistystä ja erittäin mainiota tilannetajua.

Loru kaamoksen herrasta vuonna 2018. Kuva: Johanna Keränen

Speksi vaatii tekijöiltään ja erityisesti kokijoiltaan myös anteeksiantoa. Jokainen improvisaatio ei syystä tai toisesta onnistu. Kun kyse on usean tekijän nopeasta yhteispelistä, toisinaan se sujuu paremmin ja toisinaan törmää seinään. Kenties speksiesitys on kuin pieni elämä kaikkine nousuineen ja laskuineen. Kunhan lopussa tekijät saavat raikuvat aplodit ja yleisö poistuu teatterista hyvillä mielin, tavoitteen voi sanoa täyttyneen.

Sinä, joka et ole speksiä koskaan kokenut, saat rohkean ohjeistuksen: Lähde mukaan! Sinun ei tarvitse olla omstarttaaja, vaan voit olla myös katsojan roolissa. Jos kuitenkin tulee olo, että haluat osallistua ja vaikuttaa näytelmän kulkuun, omstartin valta on sinulle annettu.

Kirjoittaja on taiteiden tiedekunnan opiskelija, joka on ollut spekseissä niin näyttelijänä, käsikirjoittajana kuin ohjaajana.

1,5 Astetta. Kuva: Josefina Yrjölä