Uusimmat uutiset
 
Group photo - HuSArctic-Final-Conference-Afroja Khanam_www.jpg

Tutkijat: Arktista aluetta koskevassa päätöksenteossa tarvitaan ajattelutavan muutosta

12.12.2018

Arktisen alueen inhimillistä turvallisuutta koskeviin kysymyksiin tulee etsiä ratkaisuja paikallisella tasolla, ehdottavat tutkijat HuSArctic-hankkeen loppuraportissa. Suomen Akatemian rahoittamassa nelivuotisessa hankkeessa on kartoitettu, millaisia inhimilliseen turvallisuuteen liittyviä haasteita ihmiset kohtaavat erityisesti Barentsin alueella ja miten alueen inhimillistä turvallisuutta voisi edistää.

Inhimillisessä turvallisuudessa tarkastellaan valtion sijaan yksilöitä ja heidän yhteisöjään. Arktisen alueen yhteisöt käyvät läpi nopeita muutoksia, jotka vaikuttavat myös inhimilliseen turvallisuuteen. Tällaisia muutoksia ovat esimerkiksi ilmastonmuutoksesta johtuva ympäristön tilan heikkeneminen, lajien häviäminen, alttius katastrofeille, haavoittuvuus katastrofitilanteissa ja perinteisiin elinkeinoihin liittyvät katastrofiriskit, jotka aiheuttavat kohtuuttomia kustannuksia yhteisöille. Muutospaineita aiheuttavat myös matkailun ja kaivannaisteollisuuden lisääntyminen, digitalisaatio ja palveluiden keskittäminen.

Tutkijoiden mukaan inhimillistä turvallisuutta voi parantaa tunnistamalla paikallisten ympäristöjen ominaispiirteet ja edistämällä kestävää kehitystä kollektiivisesti. Alkuperäiskansojen ja paikallisyhteisöjen kanssa toteutettavan kumppanuuden ja yhteistyön ei tule rajoittua vain kuulemiseen ja hyväksynnän saamiseen. Toiminnassa tulee tunnistaa ja tunnustaa kaikkien toimijoiden vastuut.

Arktista aluetta koskevassa poliittisessa päätöksenteossa tarvitaan ajattelutavan muutosta. Kestävän kehityksen turvaaminen nykyisille ja tuleville sukupolville edellyttää normien uudelleenarviointia järjestelmä-, yhteisö- ja yksilötasolla. Kehittämisen ei tule perustua taloudelliseen kasvun tavoitteluun, ja alkuperäiskansojen maailmankatsomukset tulee huomioida ja sisällyttää päätöksentekoon. Tämä edellyttää perustavanlaatuisella tasolla tapahtuvaa kolonialismin perinnön ja sen vaikutusten tunnustamista. Tietoisuutta arktisen alueen identiteeteistä ja historiallisista näkökulmista tulee pyrkiä lisäämään sitouttamalla paikallisyhteisöjä ja kouluttamalla.

HuSArctic-hankkeen lokakuussa järjestetyn loppuseminaarin pohjalta koottu raportti on luettavissa suomeksi, pohjoissaameksi, englanniksi, ruotsiksi, norjaksi ja venäjäksi hankkeen verkkosivuilla. Raportti löytyy suomeksi täältä.

HuSArctic-hanketta on koordinoinut Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutti, joka on osa Lapin yliopiston Arktista keskusta. Hankkeeseen on osallistunut partnereita arktiselta alueelta ja Euroopasta.

Kirja paneutuu paikallis- ja alkuperäisyhteisöjen inhimilliseen ja yhteiskunnalliseen turvallisuuteen

HuSArctic-hankkeen loppuseminaarissa julkaistiin myös kirja, joka lisää ymmärrystä inhimillisen ja yhteiskunnallisen turvallisuuden haasteista arktisella alueella. Kirja keskittyy erityisesti Barentsin alueeseen ja alueen paikallis- sekä alkuperäisyhteisöjen näkökulmiin. Human and Societal Security in the Circumpolar Arctic – Local and Indigenous Communities -kirjan ovat toimittaneet Kamrul Hossain, Jose Miguel Roncero ja Anna Petrétei.

Brillin julkaisema kirja on uuden Studies in Polar Law -sarjan ensimmäinen julkaisu. Kirjaa voi tilata Brillin verkkosivuilta.


Husarctic_book_cover.JPG

Lisätietoja:

Hankkeen verkkosivut: www.husarctic.org

Tutkimusprofessori Kamrul Hossain
Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutti
Arktinen keskus, Lapin yliopisto
+358 40 484 4281, kamrul.hossain(at)ulapland.fi

 

Kuva Afroja Khanam: HuSArctic-hankkeen loppuseminaari järjestettiin lokakuussa Helsingissä
LaY/AK/JW

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK