Lapin yliopiston kasvatustieteen professori Päivi Rasi-Heikkinen kertoo uudessa teoksessaan, millaisia haasteita ikäihmiset kohtaavat yhteiskunnan digitalisaation keskellä ja miten heidän osallisuuttaan voitaisiin parantaa.
Viimeisen 20 vuoden aikana suomalainen yhteiskunta on voimakkaasti digitalisoitunut: palveluita, viestintää ja tiedonvälitystä on digitalisoitu niin julkisella, yksityisellä kuin kolmannella sektorilla. Suomi onkin Euroopan kärkimaita digitaalisten julkisten palveluiden tarjonnassa ja kysynnässä.
Digitaalisille palveluille asetetaan suuria odotuksia, jotka korostuvat erityisesti harvaan asutuilla alueilla kuten Lapissa. Kaikki kansalaiset eivät kuitenkaan ole digitalisaatiokehityksen ytimessä. Päivi Rasi-Heikkisen uutuusteos Older People in a Digitalized Society: From Marginality to Agency kiinnittää huomion ikäihmisiin ja heidän mahdollisuuksiinsa pysyä mukana yhteiskunnan digitalisoitumisessa.
– Aihe on todella ajankohtainen, ja esimerkiksi vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo on tuonut julkisuudessa voimakkaasti esille ikäihmisten digisyrjäytymisen riskiä, Päivi Rasi-Heikkinen kertoo.
Teoksessa esitellään toimia, joiden avulla yhteiskunnan eri tahot voivat tukea ikäihmisten digiosallisuutta. On keskeistä ymmärtää, että ikäihmisten digiosallisuuden tukemisessa ei ole kyse vain osaamisvajeiden korjaamisesta. Sen sijaan kyseessä on monisyinen ilmiö, josta ovat vastuussa useat eri tahot.
– Esimerkiksi mediatoimijoiden tulisi kuvata ikäihmisiä myönteisemmin ja monipuolisemmin, ja digipalveluiden tarjoajien tulisi tarjota kaikille ikäihmisille aidosti helppokäyttöisiä palveluja.
Rasi-Heikkisen mukaan tulisi myös varmistaa, että samanaikaisesti on tarjolla mahdollisuus osallistua yhdenvertaisesti yhteiskuntaan myös muilla tavoin kuin digitaalisesti.
Teos kokoaa yhteen tietoa ja tutkimuskirjallisuutta digitaalisista kuiluista, ikäihmisten internetin käytöstä ja käyttämättömyydestä sekä digitaalisesta osaamisesta. Vaikka tutkijat tuovat esiin ikäihmisten moninaisuuden, piirtyy ikäihmisistä silti marginaalinen kuva.
– Merkittävä osa heistä ei osaa, ei pysty tai ei halua käyttää digipalveluja nuorempien ikäryhmien tavoin.
Rasi-Heikkinen toteutti kollegoineen neljä tapaustutkimusta Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Tutkijat tarkastelivat kuinka ikäihmiset itse, heidän parissaan työskentelevät ammattilaiset sekä sanomalehdet kuvaavat ikäihmisiä suhteessa internetiin ja digitaalisiin terveysteknologioihin. Ikäihmisistä rakentuva kuva on yksipuolinen, ja siinä korostuvat digiosaamisen vajeet ja digitalisaation kyydistä putoaminen.
– Mielenkiintoista tosin on, että ikäihmiset itse kuvasivat marginaalista asemaansa myös myönteisesti. Kieltäytyminen internetin käytöstä näyttäytyi tietoisena, yksilöllisenä, rohkeanakin valintana.
Julkaisutiedot
Päivi Rasi-Heikkinen (2022) Older People in a Digitalized Society: From Marginality to Agency. Emerald. Teos on tilattavissa Emeraldin verkkosivuilta.
Older People in a Digitalized Society: From Marginality to Agency on uudistettu versio Rasi-Heikkisen vuonna 2021 julkaistusta sosiaalipsykologian alan väitöskirjasta (Itä-Suomen yliopisto).
Lisätietoja
Professori Päivi Rasi-Heikkinen
paivi.rasi-heikkinen(at)ulapland.fi
040 4844 240