Kuvaushetkellä maaliskuun alussa Lapin yliopiston päärakennuksen ravintoloista oli auki vain Felli. Jere Tapio ja Niko Mäntynenä kaipaavat vilkkaita keskusteluja yliopiston ravintoloissa.
Teksti: Maria Paldanius
Kuva: Elli Alasaari
Tofupähkinäsalaatti, currykanavuoka, savulohisalaatti ja bataattikookoskeitto. Muun muassa tällaisilla lounaseväillä on herkuteltu Lapin yliopiston Lovisassa vielä marraskuussa 2020. Viikon 48 lounaslista on toistaiseksi viimeinen. Nyt sekä Lovisan että Petronellan linjastot huutavat tyhjyyttään ja ruokaloiden yllä häilyy vain muisto ajasta ennen koronaa.
– Yliopistoruokalat ovat osa yliopistokokemusta. Petronellassa ja Lovisassa on ollut kiva syödä, keskustella ja tutustua ihmisiin, ja niissä on vallinnut hyvä keskustelukulttuuri, kuvailee politiikkatieteiden ja sosiologian toisen vuoden opiskelija Niko Mäntynenä.
Näkemykseen yhtyy myös graafisen suunnittelun kuudennen vuoden opiskelija Henna Huotarinen.
– Jälkeenpäin olen ihmetellyt, miten vahvasti koko sosiaalinen elämä, etenkin opintojen alkuvuosina, painottui ruokalaan.
Makaronia ja nakkeja. Makaronilaatikkoa. Valmispizzoja ja pakastevihanneksia. Isompi ruokalasku ja pienemmät ravintoarvot. Sellaista on ollut monen opiskelijan arkiruokailu korona-aikana. Yliopistolounaan lyömätön hinta-laatusuhde on hankala yhtälö ratkaistavaksi.
– Alussa yritin panostaa ruoanlaittoon ja ruokaostoksiin. Se oli eskapismikeino koronasta. Sitten väsähdin ja ajauduin makaronilaatikkokehään. Arkiruokailu helpotti vasta, kun muutin yhteen tyttöystävän kanssa, kertoo johtamista kolmatta vuotta opiskeleva Jere Tapio.
Tapio ja Mäntynenä ovat oppineet, että hyvällä suunnittelulla pääsee pitkälle ja ruokatarpeet voi koota yllättävän edullisesti. Mäntynenä on innostunut jopa kokkailemaan myös vähän fiinimmin.
– Viikonloppuisin olen kokeillut esimerkiksi erilaisia riistaruokia.
Olen myös hoksannut, että uunijuureksilla ja pakastevihanneksilla saa ruokaan monipuolisuutta, hän vinkkaa. Jos kotikokkaus on näin hyvällä tolalla, onko yliopistoruokaloille enää edes tarvetta?
– Todellakin on. Olen oppinut arvostamaan linjastoruokailua entistä enemmän. Kaipaan sekä Petronellaa että Lovisaa ja sitä, että voi istua ihmisten kanssa juttelemaan, Tapio kuittaa.
– Minulla on ikävä erityisesti Petronellan grillipuolta, Huotarinen huokaa.
Kaihoisiin tunnelmiin yhtyvä Mäntynenä on pohtinut, että viime syksyn fukseilta puuttuu kokonaan kokemus yliopistoruokaloista vilkkaina, sosiaalisina kohtaamispaikkoina.
– Toivon, että koronan jälkeen ruokalat palaavat taas keskustelufoorumeiksi.