Mitä on soveltava taide?
Soveltavan taiteen käytäntö ulottuu julkisesta taiteesta poliittisiin taideinterventioihin sekä erilaisia kohtaamisia tuottaviin taidetyöpajoihin. Opinnot antavat sinulle työvälineitä työskennellä sosiaalisten, yhteiskunnallisten ja ympäristöön liittyvien kysymysten parissa. Opintoprojekteissa kehität työelämässä tarvittavia taitoja, kuten projektien suunnittelu- ja organisointimenetelmiä sekä niiden mallintamista, markkinointia ja dokumentointia.
Valmistumisen jälkeen voit toimia taiteilijana tai asiantuntijana esimerkiksi kansallisissa ja kansainvälisissä hankkeissa. Tehtävänimikkeitä ovat muun muassa yhteisötaiteilija, ympäristötaiteilija, organisaatiotaiteilija, läänitaiteilija ja taideohjaaja.
Miksi meille?
Soveltavan taiteen -koulutusohjelmassa yhdistyy luovasti tulevaisuuden ennakointi, kuvataide sekä yhteistyö muiden ammattialojen kanssa. Opinnossa saat valmiuksia suunnitella ja toteuttaa taidetta osana julkista sektoria ja elinkeinoelämää. Taideteosten lisäksi opinnoissa luodaan taideperustaisia palveluja yhteistyössä esimerkiksi sosiaali- ja hoitotyön sekä kulttuuri- ja luontomatkailun kanssa.
Taideprojektien aikana tutustut opiskelutovereihisi ja luot tulevaisuuden verkostoja. Yksilöllisen ohjauksen avulla opit tunnistamaan omia vahvuuksia ja kehittämään osaamisen alueitasi.
Koulutusohjelma on käynnistynyt syksyllä 2021 ja kandidaatin tutkintoon kuuluvia pääaineen opintoja on mahdollista suorittaa nopeammalla aikataululla. Opiskelijoille laaditaan henkilökohtaiset opintosuunnitelmat ja opettajatuutori sekä opiskelupalveluiden henkilökunta auttavat opintojen etenemisen suunnittelussa.
Lue lisää opintojen sisällöstä opinto-oppaasta. Meneillään olevien kurssien opetusaikataulut löydät Pepistä.
Lue koulutusohjelman esite >
Tutustu soveltavan taiteen koulutusohjelman opetussuunnitelmaan >
Hae opiskelemaan Soveltavan taiteen koulutusohjelmaan >
Opinnoissa yhdistyvät taide, tiede ja tutkimus Soveltavan taiteen perusopinnoissa perehdyt muun muassa yhteisö- ja ympäristötaiteen menetelmiin ja toimintatapoihin. Aineopinnoissa luot tutkittuun tietoon perustuvaa ymmärrystä esimerkiksi taiteen ja hyvinvoinnin sekä kestävän kehityksen välisistä yhteyksistä.
Soveltavan taiteen opintoihin liittyy keskeisesti myös tutkimusopinnot ja tutkielman tekeminen. Taiteiden tiedekunta tarjoaa erilaisia taideperustaisia ja muotoilupohjaisia tutkimuskursseja, jotka tukevat valitsemasi tutkimusaiheen rakentumista.
Opintoprojekteissa luodaan yhteistyöverkostoja Soveltavan taiteen opinnoissa vuorottelevat luentomuotoinen teoriaopetus, kuvataide ja projektimuotoinen oppiminen ja tutkiminen. Opinnoissa pääset tekemään yhteistyöprojekteja moniammatillisissa tiimeissä, joita toteutetaan yhteistyössä paikallisten ja kansainvälisten sidosryhmien kanssa. Työelämälähtöisten projektit mahdollistavat oman yhteistyöverkoston luomisen potentiaalisten työnantajien ja taiteen tilaajien kanssa jo opintojen aikana.
Sivuaineopinnoilla voit ohjata tulevaa työuraa Sivuaineopintojen avulla voit suunnata omaa osaamista ja tulevaa työuraa. Soveltavan taiteen opintoihin kuuluu pakollisena sivuaineena kuvataiteen perusopinnot 25 op, jotka aikataulutetaan työjärjestykseen. Lisäksi voit valita opintokokonaisuuksia taiteiden tiedekunnan ja muiden tiedekuntien koulutusohjelmista. Sivuaineopintoja voi suorittaa myös muissa korkeakouluissa ja esimerkiksi ulkomaisissa yliopistoissa.
Esimerkkejä sivuaineopinnoista: • sosiaalityö • ympäristöopinnot • kasvatustiede • taiteen asiantuntija • taide- ja kulttuurihistoria • valokuvaus • kuvataiteen aineopinnot Tutustu taiteiden tiedekunnan sivuaineisiin >
Kandidaatin tutkinto
Koulutusohjelman opinnot koostuvat soveltavan taiteen opinnoista sekä muotoilualan koulutusohjelmien yhteisistä taide-, muotoilu ja kulttuuriopinoista. Tutkintoon sisältyy lisäksi kieli-, viestintä- ja tutkimusopintoja. Soveltavan taiteen opintoihin kuuluu myös pakollisena sivuaineena kuvataiteen perusopinnot. Valmistut taiteen kandidaatiksi.
Maisterin tutkinto
Kandivaiheen opintojen jälkeen sinun on mahdollista jatkaa Soveltavan taiteen maisteritutkintoon. Maisteriopinnot järjestetään yhteisopintoina Arctic Art and Design ja Taiteen asiantuntija -koulutusohjelmien kanssa. Vaihtoehtona on myös hakeutua opiskelemaan näiden ohjelmien opetussuunnitelmien mukaisesti. Arctic Art and Design > Taiteen asiantuntija >
Kandidaatin opintojen jälkeen sinulla on myös mahdollisuus hakeutua taiteiden tiedekunnan muiden koulutusohjelmien maisteriopiskelijaksi normaalin opiskelijavalinnan mukaisesti opintopolun kautta. Siirtyminen muihin maisteriohjelmiin voi edellyttää ns. siltaopintojen suorittamista. Siltaopinnot voivat esimerkiksi olla pääaineen perus- ja aineopintoja ja/tai pedagogisia opintoja. Kuvataidekasvatus >
Professori Kuvataidekasvatus
Yliopisto-opettaja Kuvataidekasvatus
Yliopistonlehtori Kuvataidekasvatus
Amanuenssi Kuvataidekasvatus ja taide- ja kulttuuriopinnot