Älä mene vielä, 2020
Villakudos, 150x57cm
Elina Härkönen
Teos tarkastelee lapsuuteni keskilappilaista metsämaisemaa. Teoksen alkuperäinen tarkoitus on ollut lanka kerrallaan pohtia tähän henkilökohtaiseen maisemaan liittyviä kuulumisen kulttuurisia ja ekologisia merkityksiä. Maiseman tulevaisuus ekologisen kriisin kautta tuntuu kuin olisin sen jo osin menettänyt.
Uuden menettämisen näkökulman ja sen myötä kiinnipitämisen halun teos sai, kun kutomisen aikana tärkeä ihminen, satavuotisen elämänsä tässä maisemassa elänyt sairastui ja menehtyi. Maisema alkoi näyttäytyä tulevan, nykyisen ja menneen elämän, esiäitien oppien ja käsillä tekemisen kudokselta. Haluan säilyttää sen tiedon, mitä hän on minulle jakanut, ja kuljettaa sitä osaltani eteenpäin. Teosta tehdessä mielessä ovat pyörineet hänen maiseman lukemisen taitonsa ja häneltä saatu käsillä tekemisen perintö.
Langat teoksessa olen värjännyt keskilapin alueelta kerätyillä niittykasveilla, sienillä ja viljelyskasveilla. Langanvärjäys on tuonut kotiseutuun uudenlaisen vastavuoroisen suhteen, kysyvän, ei-omistettavissa olevan, yhtä aikaa ajallisen ja ajattoman.
