Kitkemisen yhteydessä löytyneet
2021
Teos on syntynyt keräämällä puutarhurin työn ohessa löytyneitä metalliesineitä kolmen vuoden ajan. Valtaosa esineistä on peräisin Lapin yliopiston piha-alueelta, mikä tuo teokseen paikkakokemuksellisen ulottuvuuden. Olen kerännyt ja järjestänyt maasta löytämäni esineet arvokkaasti: hartaasti sommitellen, omiin laatikoihinsa satiinialustalle. Teossarja koostuu kolmesta puisesta laatikosta, joissa kussakin on yhden kesän aikana löytyneet metalliesineet. Olen siis taltioinut esineitä kolmen vuoden ajan, vuosina 2019–2021. Yhden laatikon koko on 30x40x7cm.
Teos leikittelee ajatuksella, että kaikki unohdettu, maahan pudonnut satunnainen esineistö, romu ja roina on arvokasta sekä kulttuurihistoriallisesti merkittävää. Maata kaivaessa on helppo kuvitella olevansa arkeologi, ja tällöin mielikuvitus lähtee nopeasti laukalle. Ehkä satunnaiset, löydetyt esineet kertovat jotain olennaista paikasta, ajasta ja kulkijoista.
Teokseni käy vuoropuhelua museon esineistön kanssa. Ruostuneet naulat sulautuvat visuaalisesti museoesineiden joukkoon, mutta jotain outoa kokonaisuudessa on. Miksi kukaan kokisi merkittäväksi säilyttää palan ruosteisia polkupyörän ketjuja tai kymmenen vääntynyttä rakennustelineiden sokkaa tuleville sukupolville? Tässä piileekin teokseni ydin.
Ajattelen, että teossarjani keskiössä on arjen satunnaiskokemusten vaaliminen ja ajallisten tasojen kerrostuminen. Teokseni keskittyy puutarhuriperspektiiviin, jonka kautta kohtaan päivittäin aiempien vuosien jäljet: jäljet kasveissa, puissa ja maassa. Vuorovaikutus, tarinat ja kohtaamiset ovat arkeni keskiössä myös opintojeni kautta nykyisellä kotiseudullani Rovaniemellä. Ehkä kaikenlaisiin kohtaamisiin liittyvä läsnäolo voisi jo itsessään olla säilytettävää kulttuuriperintöä. Joku valitsee merkittävän ja tallentamisen arvoisen tiedon, ja taide mahdollistaa leikittelyn. Teos nostaa esille myös ympäristökysymykset ja ympäristöhuolen: mitä meistä jää, millaiseksi kotiseutumme muodostuu meidän jälkeemme?
