Teema
teema_ajattelunlihallisuus_kide_4_2016.jpg
Kuva: Anna-Leena Muotka

Ajattelun lihallisuus

7.12.2016

Sormemme ajattelevat siinä missä päämmekin. Onnistunut tutkimuskirjoittaminen on mahtava, kokonaisvaltaisesti kehollinen tunne.

Teksti: Veera Kinnunen & Pälvi Rantala  


Tutkimukseen liittyvää ajatustyötä hahmotetaan usein älyllisenä, lähes ruumiittomana prosessina, vaikka jokainen tekstityöläinen tietää sen olevan kaikkea muuta. Kärjistetyimmillään keho on vain väline, joka kannattelee päätä, mielen kotia.

Mieli ja ruumis eivät kuitenkaan ole toisistaan erillisiä. Ensinnäkään emme kykene ajattelemaan ilman ruumistamme. Siksi ajatteleminen ei myöskään onnistu, ellei ruumis voi hyvin. Kivulloisena, nälkäisenä tai pahantuulisena ajatuskin kulkee tahmeasti.

Toiseksi tutkimustyöhön liittyvä ajatteleminen on ruumiillinen käytäntö, jokaisella omanlaisensa. Tutkimuksen eri vaiheisiin tarvitaan erilaista ajattelua ja myös erilaisia ruumiin tekniikoita. Ajatella voi kävellessä, urheillessa, nukkuessa, metsässä kulkiessa tai siivotessa. Opimme tunnistamaan, miten ideat syntyvät, ja ruokkimaan niitä.

Jossain vaiheessa tutkimustyötä ajatteleminen ja kirjoittaminen kietoutuvat yhteen. Tutkimus kun vielä tavallisimmin paketoidaan kirjalliseen muotoon, vaikka tutkimuksen tuloksia voidaan artikuloida vaikkapa tanssin, kuvan tai äänenkin keinoin.

Sana kerrallaan


Olemme molemmat kirjoittaneet työksemme jo vuosia, mutta vasta viimeisen vuoden aikana olemme tietoisemmin alkaneet pohtia ja työstää omia tutkimuskirjoittamisen tapojamme. Prosessin myötä olemme myös syvemmin ymmärtäneet kirjoittamisen ja ajattelun yhteyden. Itsestäänselvyytenä toistettu fraasi on tullut uudella tavalla lihallisesti todeksi: Me kirjoitamme tiemme johtopäätöksiin. Sormemme ajattelevat siinä missä päämmekin. Otamme kynän ja paperia tai tutun näppäimistön eteemme, ja annamme mennä.

Eräältä kirjailijalta kysyttiin, miten hänen kirjansa syntyvät. ”Sana kerrallaan”, hän vastasi. Myös tutkija kirjoittaa sana kerrallaan, ajatus kerrallaan – sormet liikkuvat näppäimistöllä tai kynä piirtää sanoja paperille. Jotkut kirjailijat käyttävät valkoista fonttia tekstin ensivaiheen luonnostelussa, jotta kriitikko ei pääsisi puuttumaan peliin. Pälvi puolestaan rakastaa tunnetta, joka syntyy, kun kynän jälki täyttää paperia. Ensimmäinen ideointi tapahtuu aina kynän ja paperin kanssa, sohvalla tai useimmiten nojatuolissa istuen. Koneen ja työpöydän yhdistelmä ei kutsu häntä ideoimaan, vaan ne liittyvät vasta seuraavaan työvaiheeseen, jossa ideoista työstetään raakatekstiä.

Usein huijaamme itsemme sisään kirjoittamiseen pienin suostuttelevin lausein. Aamun kirjoitusrupeama alkaa esimerkiksi virkkeellä: ”Tänään ajattelin kirjoittaa…” Joskus ajatuksia ei synny, syntyy irrallisia sanoja peräjälkeen, joskus tapahtuu ihmeitä ja kokonaiset lauseet alkavat virrata sormien kautta näytölle. Tämän ihmeen tapahtuminen vaatii rutiinia ja toistoa.

Kihisevä virta


Rutiini, toisto ja prosessikirjoittamisen tekniikat ovat johtaneet siihen, että Veera on kokenut ensimmäistä kertaa tutkimuskirjoittamisen ”lihallisen ilon”. Veera kuvailee kirjoitusflowta tilaksi, jossa ajatukset ja sanat ryöppyävät sormista näytölle: ”Olen tuntenut koko kehoni ja mieleni olevan kihisevä kokonaisuus, jonka kautta syntyy jotain uutta ja merkittävää. Uuden syntymisen prosessissa osallisena oleminen tuntuu kehossani samalta kuin äkillinen rakastuminen: vatsassa on perhosia, tekee mieli tanssia, hyppiä ja hymyillä koko maailmalle.” Parhaimmillaan onnistunut tutkimuskirjoittaminen on mahtava, kokonaisvaltaisesti kehollinen tunne.

Pälvi jakaa kokemuksen kirjoittamisen flowsta. Hän pohtii, että tällaisessa tilassa syntynyt teksti on useimmiten laadukasta ja sen kirjoittamisen jälkeen olo on puhdistunut, usein selkeä ja hyvällä tavalla tyhjä. Tutkimuskirjoittaminen ei olekaan vain intellektuaalista ruumiitonta työtä, vaan se on myös tunteellista ja ruumiillista, jopa sensuaalista toimintaa! Monet tutkijat ovatkin painottaneet tieteentekemisen ”eroottista” ulottuvuutta. Tekstin syntymisen humalluttava, koukuttava, aistivoimainen tunne on kaikessa sensuaalisuudessaan eroottiseen haluun verrattavissa oleva, samanaikaisesti sisään ja ulospäin suuntautuva voima.

Itseään ruokkien


Enimmäkseen kirjoittamistyö on arkista ja perslihaksia vaativaa puurtamista. Kaikki tietävät, että flowta on turha jäädä odottelemaan. Prosessiin sisälle pääseminen edellyttää käsityötä: lukemista, ajattelemista, kenttätyötä, analyysiä – ja kirjoittamista. Meille tutkijan mielikuvitus on ruumiillista toimintaa, jota voi herätellä esimerkiksi erilaisilla luovan kirjoittamisen välineillä. Meille toimivia konsteja ovat ajastettu kirjoittaminen, “aamusivut”, kirjoittamisen ohjaaminen aloitussanoilla tai lauseilla sekä kirjoitustreffit.

Prosessikirjoittamisessa kirjoittaminen kuuluu tutkimuksen kaikkiin vaiheisiin. Itse kirjoitamme paitsi tutkimustekstiä myös esimerkiksi runoja, laulutekstejä, dekkareita, satuja, novelleja, päiväkirjaa ja kirjeitä. Mikään niistä ei ole pois akateemisesta kirjoittamisesta vaan päinvastoin pitää meidät kirjoittamisvireessä. Kirjoittaminen ruokkii kirjoittamista.


Veera Kinnunen on tohtorikoulutettava Kulttuurilähtöisen palvelumuotoilun tohtoriohjelmassa Lapin yliopistossa.

Pälvi Rantala toimii tutkijana ja opettajana Lapin yliopistossa.