Teksti: Marjo Laukkanen
Kuvat: Santeri Happonen

Minkä ikäinen ihminen on nuori? Entä vanha? Ikävaiheiden määrittely on yllättävän monimutkaista yhteiskunnallisella tasolla, muista näkökulmista puhumattakaan.

Lastensuojelulaissa alle 18-vuotiaat ovat lapsia ja 18–22-vuotiaat nuoria. Nuorina työntekijöinä kohdellaan puolestaan alle 18-vuotiaita, mutta nuorisolain mukaan nuoruus jatkuu 29-vuotiaaksi asti.

Erityispedagogiikan professori Tanja Äärelä ymmärtää nuoruuden laveasti.

– Aivojen muovautuminenkin jatkuu melkein kolmikymppiseksi asti.

Lasten ja nuorten parissa pitkään työskennellyt Äärelä kertoo olevansa koko ajan kiinnostuneempi aivotutkimuksesta.

– Aiemmin ajateltiin, että hormonitoiminta aiheuttaa nuoruuden myllerryksen, mutta jo pidempään on tiedetty, että merkittävä muutos tapahtuu aivoissa. Se, mikä voi tuntua aikuisesta järjettömältä, on nuorelle täysin loogista.

Mitä nuoruus sitten on paitsi tiettyjä ikävuosia ja kehitysvaiheita?

– Sitä, että kasvetaan aikuisuuteen, mutta mitä se aikuisuus sitten on – yhteiskunnan täysvaltaista osallisuutta. Se on kaiken koulutuksen ja kasvatuksen lähtökohta, Äärelä kiteyttää.

Veteen piirretyt viivat

Ennen yliopistolle ja tutkimuksen pariin siirtymistä Äärelä työskenteli 17 vuotta erityisluokanopettajana sairaalakoulussa. Väitöskirjassaan hän tutki vankilassa olevia nuoria rikoksentekijöitä, ja tästä laajasta aineistosta hän ammentaa edelleen.

Äärelän mukaan jo niin sanotussa normaalissa nuoruudessa on hyvin paljon variaatiota. Nuoruuteen kuuluvat niin impulsiiviset päähänpistot, voimakkaat tunteet, kyseenalaistaminen kuin elämyshakuisuus. Samalla itsenäistytään ja irtaudutaan huoltajista.

– Nuoruus on ikävaihe, jolloin tapahtuu suurta muutosta joka tapauksessa. Esimerkiksi mielenterveyteen liittyvät sairaudet voivat olla silloin alidiagnosoituja, koska rajanveto on niin hankalaa.

Nuoruutta ei kannata ajatella liikaa vain aikuisten näkökulmasta käsin. Maailma on muuttunut nopeasti, eikä nykymenon vertaaminen omiin teinivuosiin ole välttämättä kovin hedelmällistä.

– Kyllä nuoruuden pitää kuulua ja näkyä. Jos aikuinen ei ymmärrä nuorta, ongelma ei välttämättä ole nuoressa vaan aikuisen jumittuneissa näkökulmissa.

Äärelän mukaan tämän päivän nuoruutta määrittää polarisaatio, kaikenlainen kahtiajakautuminen yhteiskunnassa.

– Nuorista niillä, joilla menee hyvin, menee koko ajan paremmin, mutta osalla menee yhä huonommin, ja se on meidän maamme suurin sisäinen turvallisuusuhka.

Äärelän mukaan nuoruus on muuttunut raskaammaksi.

– Aikaisemmin on ollut selkeämpiä polkuja nuoruudesta aikuisuuteen, kun nykyään joka asia pitää valita. Nuorten elämä on tässä suhteessa järkyttävän paineistettua, vaikka rajat ja kehikko ympärillä toisivat turvaa.

Kaverit, kaverit, kaverit

Äärelän mukaan nuoruus pursuaa uhkia ja mahdollisuuksia, joista monet liittyvät kaverisuhteisiin.

– Valtava halu kuulua ryhmään sanelee paljon.

Teini-iän alkutaipaleelle osuu siirtyminen luokanopettajavetoisilta alaluokilta aineenopettajien hallitsemille yläluokille.

– Juuri silloin kun nuori tarvitsisi turvallista aikuista, joka tarvittaessa ohjaisi ja puuttuisi, niin tukimahdollisuudet pirstaloituvat.

Erityisesti toisella asteella oletetaan, että nuori huolehtii asioistaan hyvin itsenäisesti. Se ei kaikilta onnistu. Esimerkiksi neurokirjolla oleminen voi vaikeuttaa arjen hallintaa.

– Tuen tarpeet eivät katoa mihinkään yhden kesän aikana. Nuori tarvitsee aikuisia, vaikka sitä ei hänen käytöksestään aina voi päätellä.

Äärelän mukaan jopa vankiloissa nuoret osoittivat arvostavansa niitä aikuisia, jotka olivat edes yrittäneet asettaa rajoja. Nuoret eivät silti kaipaa määräämistä vaan yhdessä ratkaisujen hakemista.

Äärelä painottaa, kuinka tärkeää on kasvattaa vahvuuksien kautta silloinkin, kun ne eivät päällepäin näy.

– Kasvatuksen lähtökohtana on usko jokaisessa olevaan hyvään.

Tutkimusten mukaan sosioekonomiset tekijät selittävät ja ennakoivat elämänkulkua myös Suomessa. Syrjäytyminen periytyy ylisukupolvisesti ja sosiaalisesti, samoin hyväosaisuus. Silti kenestä tahansa voi tulla ”ongelmanuori”. Tärkeintä on, ettei koskaan jäisi yksin.

– Vaikka mitä tapahtuisi, aikuisten lähipiiri ei häntä hylkäisi, ei kotona eikä koulussa.

Turva toisten luona

Äärelä kertoo tapauksesta, jossa moponuorten rällääminen herätti paheksuntaa pohjoiskarjalalaisessa kunnassa. Mitä teki kunnanjohtaja? Hän hankki mopon ja ajeli nuorten sekaan kysymään, mitä kuuluu ja mitä tilanteelle voisi tehdä. Tällaista kuuntelemista ja jalkautumista Äärelä haluaisi nähdä nykyistä enemmän.

– Nuorten pitää päästä pois kotoaan olemaan toisten kanssa. Heille pitää olla luvallisia tiloja ja paikkoja, joissa he saavat sitä nuoruuttaan turvallisesti elää.

Turvallisuutta lisää, että aikuiset ovat tarvittaessa saatavilla. Nuorten parissa ja paikoissa liikkuvat nuorisotyöntekijät tavoittavat nuoret ja heidän maailmansa paremmin kuin mikä on mahdollista virastojen aikataulutetuissa tapaamisissa.

Nuorille turvallinen tila on ennen kaikkea siellä, missä muutkin liikkuvat.

– Rovaniemellä nuorisotila on kauppakeskuksessa, jossa he saavat olla omina yhteisöinään ja silti aikuisten keskellä. Toisten kanssa elämään opitaan elämällä toisten kanssa, Äärelä painottaa.

Kolmas ja neljäs ikä

Jos nuoruutta on vaikea rajata vain tiettyihin ikävuosiin, vanhuuden määritteleminen on ehkä vielä vaikeampaa. Hyvinvoinnin lisääntymisen ansiosta vanhuus on karannut kauemmaksi – jos sitä vanhuudeksi halutaan edes kutsua.

Yliopistotutkija Shahnaj Begum tutkii parhaillaan ikäystävällistä ympäristöä Suomessa asuvien ikääntyneiden maahanmuuttajien näkökulmasta. Väitöskirjassaan hän tutki Suomen ja Ruotsin Lapissa asuvia ikääntyneitä.

– Ikääntyneiden määrittely on hyvin riippuvainen kontekstista, Begum sanoo.

Väitöstutkimuksessaan Begum käytti Maailman terveysjärjestö WHO:n määritelmää, jonka mukaan kehittyneissä maissa ikääntyneiksi luokitellaan yli 65-vuotiaat. Harva ikärajan ylittävä kuitenkaan mieltää olevansa vanha, ainakaan Suomessa.

Elämänkulkua voidaankin määritellä laajempina ikävaiheina. Ensimmäinen ikä kattaa lapsuuden ja nuoruuden, ja toinen ikä määritellään työnteon kautta, vaikka kaikki eivät olekaan silloin töissä tai työkykyisiä. Kolmannessa iässä siirrytään eläkkeelle mutta ollaan yhä aktiivisia ja pärjätään itsenäisesti. Vasta neljättä ikää määrittää toimintakyvyn voimakas heikentyminen ja riippuvuus toisten avusta.

– Pelkkä kronologinen ikä ei kerro mitään ihmisen terveydestä tai toimintakyvystä. Ikä, kuten etnisyyskin, on muuttuvaa ja häilyvää. Emme voi luokitella kaikkia ikääntyneitä samaan ryhmään.

”Pärjään kyllä”

Koettuun ikään vaikuttavat niin terveys ja fyysinen kunto kuin sosioekonominen asema ja psykologiset tekijät.

– 80-vuotias voi tuntea itsensä nuoremmaksi kuin 60-vuotias, Begum kuvailee.

Sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät vaikuttavat myös siihen, miten vanhenemiseen ylipäätään suhtaudutaan. Begum kertoo, kuinka hän Suomeen muutettuaan automaattisesti tarjosi bussissa istumapaikkaansa itseään vanhemmille matkustajille. Bangladeshissa muunlaista käytöstä olisi pidetty epäkohteliaana, mutta Suomessa hänelle saatettiin sanoa melkein loukkaantuneesti: ”Pärjään kyllä.”

Ikään liittyvät kulttuuriset odotukset tulevat usein näkyviksi juuri maahanmuuttajien kokemuksissa. Toisaalta Begumin tutkimuksessa tietyt seikat toistuvat etnisyydestä, sukupuolesta ja muista tekijöistä huolimatta.

Valtaosa ikääntyneistä haluaa tuntea kuuluvansa asuinpaikkaansa ja yhteisöönsä; he toivovat turvallisuutta ja tuttuutta mutta myös yksilöllisyyden ja yksityisyyden huomioimista.

Kunpa saisi olla kotona

Begumin haastattelemista maahanmuuttajista lähes kaikki kokivat Suomen turvalliseksi maaksi. Turvattomuutta synnyttivät lähinnä outo ilmasto, kieli ja kulttuurien törmääminen. Esimerkiksi somaliyhteisössä tehdyissä haastatteluissa ilmeni huolta lapsista ja nuorista.

– Vanhempien ja isovanhempien rooli kasvattajina on informanttien mukaan pienempi Suomessa kuin Somaliassa. Suomessa lapset eivät kunnioita aikuisia samalla tavalla kuin kotimaassa.

Somalien yhteisöllinen kulttuuri näkyi myös odotuksessa, että suku hoitaa vanhuksensa, ei hoitokoti. Suomessa tukeudutaan vahvemmin hyvinvointiyhteiskuntaan, vaikka toisaalta hoidon yksityistyminen ja hyvinvoinnin mureneminen herätti huolta Begumin haastateltavissa. Saatettiin miettiä, riittääkö raha hoitoon tai onko hoitajia tarpeeksi.

Begumin mukaan maahanmuuttajien kokemuksiin vaikuttaa merkittävästi se, minkä ikäisenä he ovat muuttaneet Suomeen. Suomen kielen oppiminen on helpompaa Suomessa syntyneillä tai lapsena maahan muuttaneille. Maahanmuuttajat, jotka eivät osaa suomea, kokevat olevan hyvin riippuvaisia muista, kuten suomea osaavista lapsistaan.

– Kieli on tärkeä tekijä ikäystävällisessä ympäristössä, Begum tiivistää.

Esimerkiksi Begumin haastattelemat ikääntyneet saamelaiset korostivat oman kielen ja kulttuurin tärkeyttä myös hoitokodissa. Heille oli tärkeää, että hoitajat osaisivat saamea ja tarjolla olisi tuttuja ruokia.

Loppujen lopuksi lähes kaikilla on sama toive vanhuusvuosille: kunpa saisi sen avun, mitä tarvitsee, ja
kunpa saisi pysyä kotiseudullaan. Oli se koti sitten täällä tai muualla.

– Ikäystävällinen ympäristö tarkoittaa, että elämästä voisi nauttia turvallisesti, tasa-arvoisesti ja mahdollisimman aktiivisesti. Ikäystävällinen ympäristö on hyvä ja toimiva kaiken ikäisille – ei vain iäkkäille.