Rakkaallamme on monta nimeä. Mitä ne meille kertovat?

TEKSTI Marjo Laukkanen | KUVAT Anna Muotka

Lapin yliopiston motto kuuluu: ”Pohjoisen puolesta – maailmaa varten.” Selvä juttu! Vai onko sittenkään?

– Mitä pohjoista Lapin yliopisto tukee? kysyy Jarno Valkonen, pohjoisten yhteiskuntien muutosten professori.

Arkikielessä pohjoinen merkitsee yleensä ilmansuuntaa, aluetta tai sijaintia. Yliopistommekin markkinoi itseään Euroopan unionin pohjoisimpana yliopistona.

Valkosen mukaan pohjoista ei kuitenkaan voi määritellä ilman, että tarkentaa, mistä ja kuka sitä katsoo. Pohjoista ei ole olemassa ilman vastakohtaansa etelää – ja toisinpäin. Etelästä katsoen pohjoiseen mennään jotakin tarkoitusta varten: lomailemaan, seikkailemaan, etsimään rikkauksia.

– Mutta mitä jos asuu pohjoisessa? Jos pohjoinen onkin se paikka, josta katsotaan?

Tätä kysytään myös viime vuonna julkaistussa teoksessa Knowing from the Indigenous North, jonka ovat toimittaneet Thomas Hylland Eriksenin, Sanna Valkonen ja Jarno Valkonen. Siinä pohjoinen määritellään erityiseksi tietämisen, kuulumisen ja olemisen muodoksi.

– Elettynä todellisuutena pohjoinen on kaiken keskellä. Maailman napa, josta aukeavat kaikki ilmansuunnat.

Mikä pohjoisessa on erityistä? Monikin asia, mutta otetaan esimerkiksi liike, joka on Valkosen mukaan pohjoisen pohjavire. Valkonen on kotoisin Ivalosta. Kylästä, joka aika yksimielisesti mielletään pohjoiseksi.

– Mitä pohjoisempana asut, sitä varhaisemmassa vaiheessa tulet tietoiseksi siitä, että edessäsi on hetki, jolloin joudut valitsemaan, lähdetkö vai jäätkö. Valinta on väkivaltainen ja koskee kaikkia.

Valkonen valitsi lähtemisen. Hän repäisi itsensä irti Ivalosta ja muutti opiskelemaan Tampereelle, joka oli maisemallisesti, mentaalisesti ja käytännöllisesti jotakin ihan erilaista. Jopa taivas oli erilainen.

– Lähdön jälkeen alettiin kysellä, että meinaatko palata. Ikään kuin olisi jokin muuttumaton pohjoinen, mihin voisi palata.

Edes lähteminen ei lopettanut valitsemisen pakkoa – eikä liikettä.

Täydellinen paradoksi

Kaikilla paikoilla, mailla ja maanosilla on oma pohjoisensa. Jos haluamme puhua maapallon pohjoisosista, kannattaisiko meidän sittenkin puhua arktisesta alueesta? Se voidaan määritellä monella tavalla, mutta ainakin määritelmiä on olemassa, kuten pohjoinen napapiiri.

– Arktinen alue on täydellinen paradoksi, sillä se luo ajatuksen yhtenäisestä alueesta.

Yhtenäisyyden sijaan on moninaisuutta: kansoja, kulttuureita, olosuhteita, ympäristöjä. Golfvirran ansiosta meillä on leppoisat oltavat verrattuna moniin muihin arktisiksi nimettyihin paikkoihin. Rovaniemi on korkeintaan arktisuuden reunalla, sillä ”todellinen” arktinen on pääsääntöisesti asumatonta ja miltei ihmiselämälle mahdotonta aluetta. Lunta, jäätä ja ikiroutaa.

– Arktisuus on luonnontiedettä, taloutta ja geopolitiikkaa. Se ei ole elettyä vaan keinotekoista.

Paras esimerkki tästä on Valkosen mukaan Huippuvuoret. Saaret, joilla asuu pääasiassa muualta muuttaneita tutkijoita ja raaka-aineiden etsijöitä. Saaret, joille ei saisi syntyä eikä kuolla. Todellisuus Huippuvuorilla on kovin erilainen kuin Lapissa, jossa syntymäpaikka ja suku määrittävät ihmistä jopa läpi elämän. ”Mistä olet pois?”, kuten kysymys kuuluu.

Onko Rovaniemi Lappia?

Jos keskipisteenä olemista mitataan kansainvälisen huomion tai vieraiden määrällä, maamme keskipiste on tällä hetkellä pohjoisessa.

– Onko maailman mittakaavassa Suomessa muuta kuin Helsinki-Vantaan lentokenttä ja Lappi? Valkonen haastaa.

No nyt päästiin selkeästi määriteltyyn alueeseen! Sellaiseen, jonka rajat löytyvät kartalta. Vai päästiinkö vieläkään? Virallisesti Rovaniemi on Lappia, mutta epävirallisesti sen lappilaisuus myös kiistetään. Kun Valkonen muutti Rovaniemelle, häneltä saatettiin kysyä, että koska olet menossa käymään Lapissa.

– Mietin, että missä nyt sitten olen, jos en ole Lapissa.

Ehkä Rovaniemi on liian urbaani ollakseen ”aitoa” Lappia: poroja, tykkypuita, tuntureita ja värikkäitä saamenpukuja. Juuri se Lappi auttaa yliopistoammekin houkuttelemaan vaihto-opiskelijoita ja kansainvälisiä vieraita.

Ongelmallista on sekin, että Lappi ei kuulu pelkästään meille, vaan Ruotsillakin on omansa. Historiallinen Lappi on puolestaan saamelaisten maa ja paljon laajempi kuin nykyinen saamelaisten kotiseutualue. Valtioiden näkökulmasta sitä ei parane ajatella liian yhtenäisenä tai itsenäisenä alueena.

– Saamenmaa poistaisi Pohjoismaiden arktisuuden.

Pohjoisesta maailmalle

Palataan takaisin yliopistomme nykyiseen mottoon. Valkosen mielestä sitä voisi vähän viilata: ”Tietoa pohjoisesta – maailmaa varten.”

– Eletty pohjoinen synnyttää näkökulman, josta voimme tutkia mitä tahansa aihetta tai aluetta, myös Arktista.

Lapin yliopiston profiloitumisessa ja markkinoinnissa voi Valkosen mielestä hyödyntää sekä pohjoisuutta että arktisuutta. Yliopistomme ei ole ainoa, joka parhaillaan panostaa arktisuuteen. Myös Oulun yliopisto julistaa tekevänsä tiedettä arktisella asenteella. Yliopistojemme välille on rakennettu kilpailuasetelmaa, josta Valkosen mukaan kannattaisi vihdoin päästä eroon.

– Lapin yliopistossa on yhteiskuntatieteet, oikeustieteet ja taiteet, jotka puuttuvat Oulusta. Ainoaa päällekkäisyyttä on kasvatustieteissä. Meidän pitää profiloitua omilla tieteenaloillamme ja tehdä se hyvin. Me olemme arktinen tiedeyliopisto.

Pohjoiseen tietämiseen sisältyy vahvasti tietämisen moninaisuus. Valkonen painottaa, että yhteiskunnallisiin ongelmiin ei ole olemassa vain yhtä oikeaa ratkaisua vaan monia. Esimerkiksi aurinkoenergiaa on kesäisessä Lapissa yllin kyllin, mutta talveksi tarvitaan muita energiaratkaisuja.

– Mikään järjestelmä ei kestä, jos se on yhden ratkaisun varassa.

Samaa mieltä on professori Suvi Ronkainen, jonka kanssa tapaamme seuraavana päivänä.

– Tieteellinen tutkimus tuottaa tietoa, jolla on sellaisenaan sovellettavaa arvoa ja jota voidaan käyttää ratkaisujen tekemiseen.

Pystymme nimeämään ja hahmottamaan ilmiöitä monesta suunnasta, ilman että olemme kiinni jossakin tietyssä näkökulmassa. Ronkaisen mukaan juuri tällaista ajattelua tarvitaan kipeästi nykyisen poliittisen keskustelun rinnalle. Hetkinen, tarkoitus oli puhua arktisuudesta ja pohjoisuudesta. Miten päädyimme keskustelemaan ratkaisuista?

Kartta käännähti eri asentoon

Palataan vähän taaksepäin – tai oikeastaan monta vuotta. Kun Lapin yliopisto alkoi profiloitua yhä voimakkaammin arktisuuteen,

Ronkainen suhtautui siihen epäillen. Hän mietti, onko tutkimuksen järkevää sitoutua niin voimakkaasti yhteen alueeseen. Intoa vähensi sekin, että arktisessa tutkimuksessa vaikutettiin olevan kiinnostuneempia ympäristöstä ja kulttuureista kuin taloudesta ja politiikasta.

Ronkaisen näkemys alkoi muuttua, kun hänet valittiin Vaasan yliopiston rehtoriksi. Uudessa työssään hän tutustui lähemmin taloustieteen ja teknologian tutkimukseen. Samalla hän havahtui katselemaan uusin silmin omaa tieteenalaansa, monitieteistä ja -menetelmällistä yhteiskuntatutkimusta.

– Elämme Suomessa aikaa, jossa yliopistojen ja tutkijoiden pitää pystyä kertomaan toisella tavalla siitä tiedosta, jota tuotamme.

Mutta miten tämä liittyy arktisuuteen? Yksi voimakkaimmin yhteiskunnan ja talouden rakenteita muuttavia ilmiöitä on ilmastonmuutos, joka ravistelee elämäämme arktisella alueella ja koko maapallolla.

– Se luo Lapin yliopistolle enemmän syitä olla olemassa. Koska olemme arktisella alueella tai sen kupeessa, tulemme kokemaan ilmastonmuutoksen ihollamme. Sen vaikutukset ovat osa arkeamme. Juuri siksi meidän kannattaa suunnata tutkimusta tavalla, jossa tieteellinen perustutkimus ja soveltava tieteellinen tutkimus kohtaavat.

Ronkaisen mukaan tieteellistä tietoa pitää käyttää ratkaisujen tekemiseen, mutta sitä ei voi tuotteistaa. Muuten menetämme tieteen ytimen eli kyvyn esittää avoimia kysymyksiä. Siksi hän ei puhu soveltavasta tutkimuksesta vaan sovellettavasta tieteellisestä tiedosta.

Nykyisin Ronkainen mieltää arktisuuden ennen kaikkea näkökulmaksi, joka sitoo meidät globaaliin politiikkaan eri tavalla kuin esimerkiksi pohjoisuus. Arktisuus oikeuttaa – ja velvoittaa – meidät puhumaan hankalista asioista.

– Muutoksen hahmottaminen arktisesta näkökulmasta tuo esiin riippuvuutemme ympäristöstä. Riippuvuus näkyy täällä mutta katoaa, kun muutosta katsellaan maailman metropoleista.

Valkosen tapaan myös Ronkainen uudistaisi yliopistomme mottoa: ”Pohjoisuuden näkökulmasta – ihmisiä varten.”

– Olemme kohdassa, jossa tieteen pitää uskaltaa tarjota ratkaisuja ihmisiä ja ihmisyyttä varten.

Koko Suomi on arktinen maa – tai ei lainkaan

Tästä ollaan samaa mieltä: Arktis on pohjoisnavan ympärille levittyvä maantieteellinen alue. Tästä käydään kamppailua: missä kulkee sen eteläraja?

Kun luonnontieteilijät rajaavat arktista aluetta, Suomi ja Skandinavia tipahtavat helposti ulkopuolelle. Täällä on liian lämmintä, liikaa puita ja liian vähän ikiroutaa, jäätiköistä puhumattakaan. Golfvirran takia elämme pohjoisella havumetsävyöhykkeellä ja subarktisella alueella. Varsinainen Arktis puolestaan kutistuu ilmastonmuutoksen takia, kun keskilämpötilat nousevat, jäätiköitä sulaa ja tundraa pusikoituu.

Politiikassa ei luonnontieteen rajauksista paljoa piitata, vaan arktinen alue paisuu kuin pullataikina. Esimerkiksi Suomen arktisessa strategiassa koko maamme on arktinen.

– Suomen arktisuutta määrittää eniten se, kenen silmillä katsot ja kenen suulla puhut, tiivistää tutkimusprofessori Timo Koivurova.

Koivurovan omaa katsetta ohjaa sekä hänen työnsä oikeustieteilijänä että Lapin yliopiston Arktisen keskuksen johtajana. Oikeustieteissä pohjoisuus on tarjonnut arktisuutta väljemmän viitekehyksen ja arktisuudesta on alettu puhua oikeastaan vasta viime vuosina. Yksi keskustelijoista on juuri Koivurova, joka on muun muassa kehittänyt Arctic Law’n käsitettä.

Arktinen keskus sen sijaan perustettiin jo vuonna 1989 – paljon ennen politiikan ja elinkeinoelämän arktista buumia. Nimivalinta on tukenut alusta asti Arktisessa keskuksessa tehtävän tutkimuksen ja tiedeviestinnän kansainvälisyyttä.

– Arktisuus nostaa alueen keskiöön ja korostaa sen monia mahdollisuuksia. Arktisuudessa on jotakin suurta ja dramaattista.

Suomella on vahva asema kansainvälisessä arktisessa yhteistyössä, joka alkoi aikanaan Suomen aloitteesta. Maamme oli vahvasti mukana Arktisen neuvoston perustamisessa ja alueen poliittisessa määrittelyssä. Arktinen neuvosto valitsi etelärajaksi pohjoisen napapiirin, jonka ansiosta mukaan saatiin nykyiset jäsenmaat: Pohjoismaat, Venäjä, Kanada ja Yhdysvallat.

Määritelmää on myöhemmin yritetty horjuttaa. Kymmenkunta vuotta sitten Jäämeren rantavaltiot käynnistelivät yhteistyötä, joka olisi onnistuessaan voinut haastaa Arktisen neuvoston ja pudottaa yhteistyöstä pois Suomen, Ruotsin ja Islannin. Tällä hetkellä suunta on vastakkainen ja Arktiseen neuvostoon on suorastaan tunkua. Kiina esittää olevansa ”Near-Arctic State” erona aiempaan ”Non-Arctic State” statukseensa.

Koivurovan mukaan myös tutkimuksen piirissä arktisuus ymmärretään aiempaa väljemmin. Tarkkojen maantieteellisten rajausten sijaan keskitytään siihen, mikä kulloinkin on tutkimusasetelman kannalta relevanttia.

– Arktinen tutkimus on arktisen alueen tutkimusta, jossa tuotetuilla havainnoilla ja tiedolla on yhä selkeämmin globaali merkitys, Koivurova sanoo.

Kirjoittaja on tiedetoimittajana Arktisessa keskuksessa.

Lue lisää Suomen arktisesta ajattelusta Markku Heikkilän kirjasta Jos menetämme Arktiksen (2019).