Toni Raja-Hanhela ei kaipaa työssään hiljaisuutta.
"Nuorempana hiljaisuus tuntui joskus ahdistavalta. Ehkä ajattelin, että jos on hiljaista, jään jostain tärkeästä paitsi. Iän myötä suhtautuminen on kuitenkin muuttunut. Lapsiperhearjessa, neljä- ja seitsemänvuotiaiden lasten kanssa touhutessa hiljaisuus on harvinaista luksusta. Toisaalta silloin harvoin kun olen yksin kotona, tuntuu hiljaisuus usein vain oudolta.
Työskentelen kirjastossa, joka ei nykypäivänä ole enää mikään hiljaisuuden tyyssija, vaikka moni voisi niin luulla. Hiljaisuuden vaatimus ei koske kaikkia kirjaston tiloja, kuten joskus aiemmin. Itse en töissä oikeastaan edes kaipaa hiljaisuutta. Minulle toimiva työympäristö voi olla myös sellainen, jossa kuuluu ihmisten ääniä ja jossa työ saa välillä keskeytyä.
En juuri häiriinny melusta tai äänistä. Päivittäinen hiljainen hetki on minulle kuitenkin tärkeä, sillä se auttaa järjestelemään päänsisäisiä asioita. Koiran ulkoiluttaminen on päiväni hiljaisin hetki. Myös autossa olen usein hiljaisuudessa, enkä kuuntele edes musiikkia.
Metsässä koen aidointa hiljaisuutta ja rauhaa. Vaikka sielläkin on ääniä, on niistä jokaisella joku merkitys. Taustamelu ja häly puuttuvat. Hiljaisuuden ei tarvitse olla täydellistä muulloin kuin nukkumaan mennessä.
On vaikea uskoa, että joku pärjäisi ilman hiljaisuutta. Tuntuu, että sellainen elämä olisi hyvin kuluttavaa. Minulle hiljaisuus merkitsee ennen kaikkea rauhoittumista omien ajatusten äärelle. Uskon, että jokainen tarvitsee sellaista aikaa."
Toni Raja-Hanhela
Palvelupäällikkö, tietojärjestelmät,
Lapin korkeakoulukirjasto

Jaana Erkkilä-Hill kokee hiljaisuuden myös visuaalisesti.
"Hiljaisimmat kokemukseni liittyvät metsiin ja mereen. Olen kasvanut meren äärellä. On rauhoittavaa katsoa kaukana siintävää horisonttia, joka antaa katseelle tilaa. Kun elämässä on stressaava vaihe, metsässä käveleminen ja oleminen auttaa. Päänsisäinen kohina ja sydämensyke hiljenevät ja tulee rauhallinen olo. Pidän metsien hienovaraisesta äänimaisemasta.
Kuvataiteen parissa työskentelevänä ajattelen, että hiljaisuus voi olla myös visuaalista. Kuvassa voi tapahtua paljon, mutta se voi olla täynnä visuaalista hiljaisuutta. Työhuoneeni ikkuna yliopistolla avautuu lammelle ja metsään. Katsoessani ulos näen mäntyjen latvojen hiljaisen liikkeen ja veden väreilyn. Se on kuin hiljainen, liikkeessä oleva maisema.
Hiljaisuus on myös sitä, ettei tarvitse koko ajan olla valppaana ja odottaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Yliopistokontekstissa se on välillä vaikeaa. Mahdollisuudet joutilaisuuteen ja hiljaiseen olemiseen ovat usein vähäiset. Silloin kun kaikkea on liikaa, pitäisi osata pysäyttää systeemi ja olla tekemättä mitään.
Joskus ympärillä voi olla paljon hälyä, mutta ihmisen sisällä on hiljaista. Sama ympäristö voi olla hiljaisin tai meluisin riippuen omasta olotilasta. Silloin kun teen kirjoitustyötä ja olen sanojen kanssa tekemisissä, käyn jatkuvaa sisäistä dialogia. Se tuottaa päänsisäistä kohinaa.
Kiireen keskellä ei aina ole mahdollista lähteä luontoon rauhoittumaan. Silloin istun alas, suljen silmäni ja hengittelen syvään. Oma taiteellinen työni vie minut nopeasti sanattomaan, hiljaiseen tilaan."
Jaana Erkkilä-Hill
Varadekaani ja professori, kuvataide, taiteiden tiedekunta

Jukka Enbuskan mukaan hiljaisuus on oleellinen osa musiikkia.
"Tehtäväni musiikinopettajana on paitsi kuulla myös kuunnella musiikillisia ääniä ja kuuntelemisen avulla ohjata musiikkitapahtumia. Niin ollen olen äänen kanssa aktiivisesti tekemissä. Tarvitsen kuitenkin myös hiljaisuutta. F-talon työhuoneeni on äänieristetty. Siellä saan olla omissa oloissani ja ladata akkujani. Pohjimmiltani olen sosiaalinen ihminen mutta viihdyn hyvin myös itsekseni.
En ole koskaan innostunut isoista tapahtumista, joissa on paljon ihmisiä. Sellaisten kokemusten jälkeen kaipaan erityisen paljon hiljaisuutta. Sitä löytyy esimerkiksi mökiltä ja kotoa. Kun menen kotiin, suljen välittömästi radion, jos se on päällä. Keväällä mökille meneminen on puolestaan aika absurdi kokemus. Luonto on usein lähes äänetön, linnut eivät laula ja sää on tuuleton. Siitä hiljaisuudesta tulee epätodellinen olo. Ehkä se on yksi syy siihen, miksi viihdyn mökillä.
Näkisin, että hiljaisuus voidaan ymmärtää ulkoisena ja sisäisenä hiljaisuutena. Kun ihmisellä on rauha itsensä kanssa, myös hänen sisällään on hiljaista. Some-aikana se tuntuisi olevan yhä harvinaisempaa. Aina on oltava joku toiminta päällä, vaikka tärkeintä olisi osata välillä vain olla. Hiljaisuus kuuluu olennaisena osana sekä musiikkiin että ihmisyyteen.
Ääni ei ole hiljaisuuden vastakohta. Säveltäjät ymmärsivät jo vuosisatoja sitten, että hiljaisuus on oleellinen osa musiikkia. Hiljaisuuden lisääntyessä myös jännite kasvaa, ja siitä syntyy odottava ja jännittynyt tunnelma. Sanotaankin, että tauko on vaikeinta musiikkia."
Jukka Enbuska
Yliopistonlehtori, musiikin didaktiikka,
kasvatustieteiden tiedekunta
TEKSTI Maria Paldanius | KUVAT Anna Muotka