Poronhoito on muuttunut radikaalisti viime vuosikymmeninä, ja murrokset sen kun jatkuvat.

Klemetti Näkkäläjärvi tekee töitä porojen parissa – tosin eri tavalla kuin hänen vanhempansa, isovanhempansa ja esivanhempansa. Näkkäläjärvi on arktisten alkuperäiskansojen tutkimuksen tutkijatohtori Lapin yliopistossa.

Kulttuuriantropologian keinoin hän selvittää, miten ilmastonmuutos vaikuttaa saamelaisten poronhoitoon ja siihen liittyvän tietämykseen.

Vaikka Näkkäläjärven päätyönä on tutkimus, hänellä on myös oma poromerkki ja jonkin verran poroja.

– Olen poropaimentolaisperheen nuorimmainen ja kasvanut tähän elämään. Aihepiirin tutkiminen on minulle elinkeinon ja elämäntavan tukemista.

Porotöihin Näkkäläjärvi osallistuu mahdollisuuksien mukaan, varsinkin kesällä vasojen leikkuuseen ja talvella erotuksiin. Hänen poronsa vaeltavat Näkkälän paliskunnassa Enontekiöllä.

– Näkkälässä porot ovat miltei ympärivuotisessa paimennuksessa luonnonlaitumilla ja niitä paimennetaan isoina tokkina. Perheet ovat mukana vuotuistapahtumissa ja osittain porotöissäkin.

Poromiehet yöpyvät yhä paljon tunturissa ja metsässä, mutta kodat ja laavut ovat vaihtuneet kiinteisiin kämppiin.

– Kyllä Näkkälän kohdalla voidaan yhä puhua poropaimentolaisuudesta. Se on myös merkitykseltään lähimpänä saamenkielistä sanaa.

Näkkäläjärven mukaan saamen kieli on merkittävä porosaamelaisten ammattitaidon kantaja. Porotyöstä kertoessaan hänen omakin puheensa vilisee saamenkielisiä sanoja.

Monta tapaa elää poroista

Oulun yliopistoon tekemässä väitöskirjassaan Näkkäläjärvi tutki oman yhteisönsä poropaimentolaisuutta. Parhaillaan hän selvittää ilmastonmuutoksen vaikutuksia poronhoitoon neljässä paliskunnassa saamelaisten kotiseutualueella: Käsivarren ja Näkkälän tunturipaliskunnissa sekä Lapin ja Hammastunturin metsäpaliskunnissa. Paliskunnat valikoituivat tutkimusalueiksi tarkan harkinnan jälkeen.

– Käsivarsi on Suomen arktisin alue, ja siellä näkyy Jäämeren vaikutus. Näkkälässä harjoitetaan yhä perinteistä poropaimentolaisuutta, ja poronhoito jakautuu suomalaiseen ja saamelaiseen. Lappi on puolestaan Saamenmaan eteläisintä aluetta Suomessa. Hammastunturin paliskunnassa näkyvät muutokset Inarijärven jäätilanteessa.

Tutkimusta tehdessään Näkkäläjärvi on yllättynyt siitä, miten monenlaisia poronhoitomalleja saamelaisten kotiseutualueen sisällä on. Moninaisuuteen vaikuttavat muun muassa laitumien kuluminen ja vanhojen metsien vähentyminen sekä poronhoidon keskushallinnolliset toimet ja lainsäädännön muuttuminen.

– On pakko keksiä uusia keinoja, jotta voimme säilyttää porotyön ja elämäntavan.

Eroja on muun muassa siinä, annetaanko poroille talvella lisäruokaa ja jos annetaan, ruokitaanko niitä luonnossa vai tarhassa. On välimallejakin, joissa tarhataan osa poroista, kuten nuoret kermikät. Eroja on myös lisätulojen hankinnassa ja tarpeessa. Esimerkiksi Inarissa porotyötä on yhdistetty matkailuun.

– Osa perheistä saa jo enemmän tuloja matkailusta kuin muusta porotyöstä.

Kuva: Anu Tossavainen

Kahdeksan vuodenajan kansa

Tutkimuksessaan Näkkäläjärvi yhdistää poromiesten havaintoja luonnontieteelliseen dataan. Hänen mukaansa Suomessa on ymmärretty, että antropologialla on paljon annettavaa luonnontieteille ja ilmastonmuutostutkimukselle. Näkkäläjärvi on mukana Oulun yliopiston johtamassa hankkeessa, jossa tutkitaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia saamelaisten hyvinvointiin.

Porosaamelaisten vuodenkierto mukailee yhä porojen vuodenkiertoa. Näkkäläjärven mukaan saamelaiset ovat kahdeksan vuodenajan kansa: syksy, syystalvi, talvi, kevättalvi, kevät, kevätkesä, kesä ja syyskesä. Saamelaiseen kulttuuriin kuuluvat nimiviikot, ja lähes joka viikolla on oma merkkipäivänsä.

– Merkkipäivät liittyvät säähän ja poroihin. Ilmaston muuttuessa monet niistä eivät enää päde.

Näkkäläjärven tutkimukseen osallistujat ovat havainneet yli neljäkymmentä olosuhteisiin liittyvää muutosta. Yksi isoimmista on talvien muuttuminen arvaamattomiksi.

– Ennen saattoi alkusyksyllä tietää, millainen talvi on tulossa. Nyt ehkä tammi-helmikuussa uskaltaa ennakoida lopputalven ja kevään tilannetta. Sään vaihtelu on suurta. Lämpötila saattaa pudota yhtäkkiä –30 asteesta nollaan.

Jos lumeen tulee jäisiä kerroksia, poroilla on vaikeuksia kaivaa ravintoa lumen alta. Arvaamattomuus lisää poronhoitajien onnettomuusriskejä, kuten sulaan ajamista. Myös poronhoitajien ikääntyminen ja muun maankäytön lisääntyminen haastavat poronhoitoa. Näkkäläjärven mukaan jatkuva epävarmuus koskee laajemmin koko saamelaiskulttuuria.

– Emme ole omien alueittemme hallinnoijia, vaan aina alisteisia jollekin.

Näkkäläjärvi lisää, että poronhoito on saamelaisten perinteisistä elinkeinoista ainoa, joka voi enää antaa tekijöilleen vuotuisen leivän.

– Poronhoito on saamelaiskulttuurin perusta korostetummin kuin aiemmin. Se ei ole vain elinkeino vaan osa ympäristösuhdetta, identiteettiä, kulttuurin ja kielen harjoittamista sekä yhteyttä meitä edeltäneisiin sukupolviin.

Haasteista huolimatta poronhoidossa on yhä paljon vetovoimatekijöitä. Näkkäläjärvi mainitsee muun muassa luonnon lukemisen, johon oppii vain siihen kasvamalla. Myös ylpeys omasta ammattitaidosta ja työhön liittyvä vapaus houkuttelevat nuoria jatkamaan sukunsa perintöä.

Näkkäläjärvelle porot merkitsevät niin jokapäiväistä ravintoa, työtä, elämäntapaa kuin identiteettiäkin. Mitä olisi saamelaisuus ilman poroja?

– Sitä on mahdoton kuvitella. Uskon, että poronhoito tulee säilymään, mutta sen rooli ja harjoittamistavat tulevat muuttumaan. Paikallinen erikoistuminen esimerkiksi matkailuun tulee lisääntymään, ja joiltakin alueilta poronhoito loppuu kokonaan, Näkkäläjärvi pohtii ja jatkaa: – Suurin haaste on perinteen ja tietotaidon siirtäminen. Jos se ei tapahdu elinkeinon ja elämäntavan kautta, niin sitten tutkimuksen ja koulutuksen kautta.

Kuva: Janette Backman

Elämää marginaalin marginaalissa

Pirjo Oinas on paneutunut poronhoitoon erityisesti työn näkökulmasta. Hän on tutkijana sosiaalityön hankkeessa, jossa tarkastellaan yhteisöllisyyttä poronhoidon muutoksen voimavarana. Poronhoitajien ja heidän perheenjäsentensä haastatteluista koostuva tutkimusaineisto painottuu saamelaisalueen ulkopuolelle, mutta mukana on myös pohjoisten paliskuntien poroperheitä.

Oinaan mukaan poronhoitoa koskettavat samat muutokset kuin muillakin harvaan asutuilla alueilla. Poismuutto on voimakasta, väestö ikääntyy ja palvelut karkaavat yhä kauemmas. Oinas kuvailee tätä elämäksi marginaalissa.

– Poronhoito on marginaalin marginaalissa. Se on ollut aikoinaan täysin järkevä ja mielekäs valinta ammatiksi, mutta nykyisin varsinkin eteläisissä paliskunnissa joudutaan miettimään, voiko sillä elää. Suurin osa tarvitsee muitakin tulonlähteitä. Joissakin perheissä pääasiallinen elättäjä on puoliso, joka tekee muita töitä.

Poronhoito on kehittynyt ja modernisoitunut ympäröivän yhteiskunnan mukana. Poroja ei enää paimenneta kävellen ja hiihtäen vaan mönkijöillä, kelkoilla ja pohjoisimmissa paliskunnissa myös helikoptereilla. GPS-pantojen avulla porojen liikkumista voi seurata etänä, ja kuolleisuuslähettimet auttavat raadon löytämisessä.

Teknistyminen on helpottanut työtä monin tavoin, mutta samalla kustannukset ovat kasvaneet. Jotta poronhoito on kannattavaa, poromäärien pitää olla yhä suurempia.

Suuria poromääriä suosivat myös porotaloustuet, joita maksetaan vasta, kun eloporoja on vähintään 80.

Melkein kaikissa paliskunnissa on jo nyt poroja suurin sallittu määrä. Niinpä omaa poromäärää voi kasvattaa vain, jos joku toinen on valmis luopumaan omistaan.

– Kun karjakoot kasvavat, työvoima vähenee ja työmäärä jakautuu aiempaa harvemmille.

Lihanjalostus on yksi tapa lisätä poroista saatavaa tuottoa.

– Jalostuksen vaatima työpanos saattaa kuitenkin olla ongelma paliskunnan yhteisten töiden näkökulmasta, koska työpanos on pahimmillaan sieltä pois.

Kaikkien poroja omistavien odotetaan osallistuvan poronhoitoon, oli kyse sitten pää- tai sivutyöstä.

Kuva: Jonna Kalliomäki

Jotakin uutta, jotakin vanhaa

Porokämpillä yöpyminen on vähentynyt teknistymisen myötä. Yksi poronhoitoa muuttanut laite on puhelin. Ennen miehet olivat poissa viikkotolkulla, eikä heihin saanut yhteyttä. Enää seuraavan päivän töitä ei tarvitse sopia kasvotusten, vaan se onnistuu kotoa käsin puhelimitse.

– Yhteisöllisyys muuttuu, vaikka päivän työt tehtäisiin kuten ennen.

Tietyt piirteet myös säilyvät. Oinaan tutkimuksen perusteella sukupolvien välinen arvostus, luottamus ja kunnioitus ovat keskeisiä yhteisöllisiä voimavaroja. Poronhoitajat ja porosuvut tuntevat toisensa.

– Äärimmäisissä olosuhteissa on tärkeää voida luottaa siihen, että toinen ymmärtää ja tekee työnsä.

Eri alueiden välillä on eroja siinä, kuinka porottomat suhtautuvat poronhoitoon ja vapaana vaeltaviin tokkiin. Esimerkiksi Savukosken alue on muotoutunut poronhoidon ympärille: vaikka itsellä ei olisikaan poroja, on todennäköisesti kiinnittynyt poronhoitoon sukunsa tai tuttaviensa kautta.

Pedot heikentävät kantaa

Itäisissä ja eteläisissä paliskunnissa painitaan peto-ongelman kanssa. Pedon tappamasta porosta maksetaan korvaus, mutta se edellyttää raadon löytämistä ja tunnistamista.

Pedot lisäävät myös työmäärää, koska poroja on seurattava ympärivuotisesti.

– Poroja ei saa eikä voi pitää koko vuotta aidassa. Kun porot löysätään keväällä, osa ei tulekaan enää syksyllä takaisin aitaan. Katoavista poroista ei saada korvauksia.

Peto ei myöskään valikoi, minkä poron se tappaa. Valitseminen on kuitenkin olennaista jalostuksen kannalta.

– Poronhoitajan ammattitaitoon kuuluu katsoa, mikä poro jää talven yli juoksemaan ja mikä kannattaa ottaa pois. Petovahinkojen kertakorvaus tuntuu isolta, mutta ei

kannata pidemmän päälle, sillä kanta heikkenee. Eteläisissä paliskunnissa porokanta on heikentynyt petojen takia. Joidenkin täytyy jättää kaikki porot juoksemaan, että edes osa tulisi takaisin.

Kaikki Oinaan haastattelemat poronhoitajat sanoivat, että he haluavat tulla toimeen lihan myynnillä, eivät petoja ruokkimalla. Moni toivoo, että tilanteesta voitaisiin keskustella nykyistä rauhallisemmin ja vähemmän kärjistyneesti.

Kuva: Jonna Kalliomäki

Hiljaista tietoa sukupolvesta toiseen

Oinaan mukaan poronhoitaja on monessakin suhteessa erityinen ammatti. Yleensä ammattiin opitaan ja kasvetaan lapsesta asti, ja työ siirtyy sukupolvien ketjuna eteenpäin. Tiivisiin poroyhteisöihin liitytään lähinnä parisuhteen kautta.

– Poronhoitotyöhön kuuluu paljon hiljaista tietoa, jota otetaan haltuun lapsesta lähtien.

Tieto ei ole väin yhdellä ihmisellä, vaan sitä kertyy sukupolvesta toiseen. Oman suvun elämäntyön jatkaminen koetaan velvollisuudeksi ja kunniakysymykseksi. Eteläisissä paliskunnissa taloudellinen ahdinko ja työnteon määrä alkavat kuitenkin olla sitä luokkaa, että edes kaikki vanhemmat eivät suosittele työn jatkamista jälkipolvelleen.

– Mietitään, että ”minäkö se olen ensimmäinen, joka tämän katkaisee”. Toisaalta työtä jatketaan, vaikka se ei kannattaisi taloudellisesti. Identiteetti on poroperheessä.

Oinas toteaa, että monet poronhoidon haasteista ovat yksittäisinä pieniä, mutta niitä on kohtuuttoman paljon.

– Se muuttaa työn tekemisen tapaa ja kulttuuria, mielekkyyttäkin. Poronhoitajan arjelle ei tällä hetkellä ole oikein ymmärrystä eikä silmiä. Työn kovuutta ei voi ulkopuolelta oikeasti ymmärtää – muuta kuin itse tietää, ettei selviäisi siinä päivääkään.

Teksti: Marjo Laukkanen
Kuvat: Lapin yliopiston soveltavan kuvataiteen ja luontokuvauksen maisteriohjelman opiskelijat

Poronhoito

• Poronhoitoalue kattaa 36 prosenttia maamme pinta-alasta. Alue on jaettu 54 paliskuntaan.
• Poronhoitoalueella on 200 000 eloporoa. Vuosittain teurastetaan 100 000 poroa.
• Poronhoidon alkutuotannossa tehdään noin 1 850 henkilötyövuotta.
• Suomessa poroja on saamelaisilla ja suomalaisilla. Ruotsissa ja Norjassa poroja on vain saamelaisilla.
• Suurin osa yli 20 porokansasta elää Euraasian pohjoisosissa. Perinteistä poropaimentolaisuutta harjoittavat yhä erimerkiksi nenetsit, Pohjois-Venäjän suurin alkuperäiskansa.
Lähteet: Paliskuntain yhdistys, The International Centre for Reindeer Husbandry

Mikä on elo?

Poronhoitoon liittyvää sanastoa suomeksi ja pohjoissaameksi.
• ELO | EALLU
Porokarja
• ELOPORO | EALLIT GUĐĐON BOAZU
Poro, joka jätetään elämään talven yli
• EROTUS | RÁTKIN (myös RÁTKKA)
Syksyllä tai talvella porot erotellaan eloon ja teuraaksi meneviin
• ETTO | ČOHKKEN
Porojen kokoaminen erotusta varten
• PALISKUNTA | BÁLGES länsimurre, BÁLGGUS itämurre
Poronhoitopiiri tai -yhtymä
• TOKKAKUNTA | SIIDA
Porokylä poroineen ja paimenineen
• TOKKA | EALLU
Suuri porolauma
• VASAMERKINTÄ TAI -LEIKKO | MIESSEMEARKUN
Vasojen merkintä kesällä emänsä poromerkkiin
Lähteet: Paliskuntain yhdistys, Klemetti Näkkäläjärvi