Hiput
 
kide_2_2020_kirstilempiainen.png

Kolumni: Tasa-arvosta totta

3.11.2020

Ihmissuhteissa ja vuorovaikutuksessa toisten kunnioitus on kullanarvoista. Se on myös tasa-arvon ydintä. Vaikka tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden tärkeydestä oltaisiinkin yhtä mieltä, arjen kiireissä ja melskeissä ei välttämättä ehditä pysähtyä sen äärelle. Annetaan sille tässä hetki.

Tasa-arvon tavoittelussa kohdataan ikäviä asioita. Kiusaaminen, seksuaalinen häirintä ja muut ongelmat osataan periaatteessa tunnistaa ja niihin puututaan. Kun vertaa Lapin yliopiston tasa-arvotilannetta vuosikymmenittäin tehtyjen selvitysten perusteella, erityisesti seksuaalisen ja sukupuolisen häirinnän osalta yliopisto-organisaatio osoittaa oppineensa. Häirintää edelleen esiintyy, mutta tapaukset ovat vähentyneet.

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan (2017) teettämän kyselyn mukaan viidennes opiskelijoista oli kokenut ja lähes joka toinen havainnut kiusaamista. Ilmiö on valitettavan laaja. Aiheesta puhuminen myös nostaa esiin lisää kiusaamistilanteita, mikä on pelkästään hyvä asia. Elina Ikävalko esittää väitöskirjassaan Vaikenemisia ja vastarintaa – Valtasuhteet ja toiminnan mahdollisuudet oppilaitosten tasa-arvosuunnittelussa (2016), että liiallinen positiivisuus ja ratkaisukeskeisyys eivät tue pitkäjänteistä tasa-arvotyötä.

Laki velvoittaa työpaikat ja oppilaitokset edistämään sukupuolten tasa-arvoa. Alue on vaikea hallita, sillä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät paikanotot ja identiteettipolitiikka ovat moninaistuneet. Naisen ja miehen, feminiinisyyden ja maskuliinisuuden rinnalle on tullut lukuisia nimiä ja käsitteitä, kuten voidaan lukea SETAn sateenkaarisanastosta. Tällaisia ovat esimerkiksi androgyynisyys, binääri/ei-binääri, cis, gender queer, intersukupuolisuus, kolmas sukupuoli, muunsukupuolinen, neutri, sukupuoleton, transgender, transihminen, transmies ja transnainen. Kaikesta tästä tarvitaan sukupuolirefleksiivistä tietämistä, joka kasvattaa yliopiston tasa-arvoherkkyyttä.

Identiteettien lisääntyessä sukupuolirakenteiden perinteinen eriarvoisuus ei ole hävinnyt mihinkään. Rakenteellinen näkökulma nähdään sukupuolisegregaatiossa eli jakautumisessa niin sanottuihin miesten aloihin ja naisten aloihin ja jakautumisessa eriarvoisten asemien hierarkiaan. Segregaatiolla on eriarvoisuutta lisäävä vaikutuksensa muun muassa palkkaukseen.

Tasa-arvotyön pitää yliopistossa olla toiminnallista, ja parhaimmillaan se on tekoja, jotka ulottuvat työntekijöiden ja opiskelijoiden arkeen. On tärkeää, että edelleen ammattiryhmien sekä henkilökunnan ja opiskelijoiden välistä solidaarisuutta ja keskinäistä arvonantoa edistetään. Arvonantoa näytetään parhaiten kohdallisella palkkauksella, yhdenvertaisilla etenemismahdollisuuksilla ja hyvillä työ- ja opiskeluoloilla. Tasa-arvosta voi tulla totta.

KIRSTI LEMPIÄINEN
Aikuiskasvatuksen sosiologian professori, kasvatustieteiden tiedekunta