Teksti: Jaana Ojuva
Kuvat: Santeri Happonen

Silmät sulkeutuvat. Sormet koskettavat hellästi vuohennahkaisen rummun pintaa, tapailevat rytmiä. Ensimmäinen lyönti osuu keskelle, syntyy bassonuotti. Äänenvärähdys tuntuu, se liikkuu läpi kehon. Seuraavat lyönnit rauhoittavat. Pää tyhjenee ajatuksista, keho täyttyy rytmeistä.

– Kuin rauhoittavaa ja voimaannuttavaa terapiaa. Siltä tuntuu afrikkalaisen djembe-rummun soittaminen, Jari Ruotsalainen kuvailee.

Arktisessa keskuksessa työskentelevän Jari Ruotsalaisen rakkaus rumpumusiikkiin on kestänyt lähes 40 vuotta. Hän on onnellinen siitä, että silmänpohjien rappeuma ei häiritse harrastusta. Jari ei ole sokea, mutta näkö on rajoittunut. Sairaus haastaa ainoastaan liikkumista: kuskeja tarvitaan, kun Jari kulkee kotoa Oikaraisesta Rakkatien treenikämpälle ja takaisin.

Rockmusiikin harrastaminen ei tuntunut lapsena sopivalta, mikä johtui äidin puolen suvun uskonnollisuudesta. Pian omilleen muuttamisen jälkeen rummut ja rytmimusiikki tulivat kuitenkin osaksi elämää.

– Ostin ensimmäisen rumpusettini 20-vuotiaana, juuri valmistuneena leipurina. Halusin olla yhtä siisti kuin Hurriganesin Remu Aaltonen.

Nuori rumpali ihannoi muitakin aikansa suuria bändejä, ja esimerkiksi ZZ Top, Status Quo ja Dr. Feelgood inspiroivat.

Petteri Mäki-Hirvelä, Jari Ruotsalainen ja Yrjö Jonninen rokkaavat yhdessä Bedrock-bändissä.

Elämä kuljetti ja asiat muuttuivat, leipuri kouluttautui yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Mutta musiikki ja tutut biisit pysyivät mukana.

– Rovaniemen pubit ovat käyneet keikkaillessa tutuiksi. 1970–80-luvun musiikki on yhä hyvää, ehkä jopa parasta. On mukavaa soittaa kaikille tuttua ränttätänttää.

Esiintymisen paloa Jarilla ei ole. Ennemminkin päinvastoin.

– En halua olla keulakuva. Pysyn mieluusti takarivissä piilossa, siellä saan soittaa rauhassa.

Jaria on aina viehättänyt bändissä soittamisen yhteisöllisyys. Djemben myötä yhteisöllisyyden tunne vain syveni. Kun monta djembe-rumpalia kokoontuu jammailusessioon, tunnelma on maaginen. Rovaniemellä harrastajia on kuitenkin vähän.

– Toivoisin jonain päivänä olevani taas osa suurempaa piiriä.