Pimeyden ja mustan hienovaraisuus ja yksityiskohdat tulevat kunnolla esiin vain huippulaatuisella valokuvapaperilla. Tavalliselle lehtipaperille painettaessa harmaa kohina kasvaa. Teoksessa Kilpisjärvi (2022) vain lumen ja lumisateen raja on näkyvissä Kilpisjärven jäällä lumisateessa.

Teksti: Sari Väyrynen
Kuvat: Matti Tainio

Pimeys kulkee ihoasi pitkin, kuin nestemäinen aine.

Näin luonnehtii kuvataiteen yliopistonlehtori Matti Tainio tutkimuksensa ja taiteellisen työnsä kohdetta.

– Samalla pimeys on poissaoloa ja usein vain tausta muiden kohteiden näkemiselle. Ei ole aktiivista pimeyttä, jota voisi tuottaa muuten kuin poistamalla valonlähteen. En ole vielä nähnyt sitä taskulamppua, joka tekisi pimeän säteen, Tainio toteaa.

Aloitko miettiä tuota lamppua? Saattaisit saada tutkija-taiteilijan myhäilemään, sillä hän pyrkii töillään nyrjäyttämään totuttuja ajattelun ja katsomisen tapoja.

Tainion tieteenala on estetiikka. Se tarkastelee filosofisesti kaikkea aistein havaittavaa sekä antaa keinoja pohtia kokemuksiamme ja mieltymyksiämme. Estetiikkaa kiinnostaa miellyttävä ja kaunis mutta yhtä lailla se, mikä kutkuttaa epämiellyttävyydestään huolimatta.

– Pimeydessä on kiinnostavaa se, mikä on havaittavissa tai pikemminkin ei havaittavissa, Tainio sanoo.

Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa Tainio on työskennellyt reilun kolme vuotta. Sysäys pohtia pimeyden taiteellisia mahdollisuuksia ja esteettisiä arvoja tuli kuitenkin jo kahdeksan vuotta sitten, kun hän tähtitieteen harrastajana totesi pilvien taas estävän tähtien katselun.

Hän alkoi hakeutua luonnon oikeasti pimeisiin paikkoihin, joista lähimpään taajama-asutukseen ja katuvaloihin on kymmeniä kilometrejä. Syksyisten vierailujen aikana Kökarin saarella Ahvenanmaalla ja Mustarinda-residenssissä Kainuussa oli todella pimeää – ja hienoa.

Ihan pimeitä kuvia

Tainiolle mielenkiintoisimpia ovat pilviset pimeydet, sillä silloin ei ole mitään muuta katsottavaa kuin pimeys. Tutkijana hän on tarkastellut muun muassa kaupunkipimeyttä, varjojen ominaisuuksia, pimeyden ja valon suhdetta sekä pimeyttä osana ympäristönmuutosta. Kuvataiteilijana hän dokumentoi pimeyttä digitaalisen valokuvan avulla.

– Pimeyden valokuvaaminen on järjenvastaista, sillä valokuvassahan näkyy valo. Kuvatessani mietin, miten pimeys muodostuisi valoa tärkeämmäksi, ja yritän tavoittaa erityyppistä mustuutta ja varjoja, Tainio havainnollistaa.

Ison karhun tähtikuviossa oleva Messierin luettelon galaksi M82 (Sikarigalaksi) sekä toinen galaksi M81 (Boden galaksi) – molemmat pilvien takana. Pilvien takana, M82, 2024.

Tainiolle kuvat ovat pohdinnan välineitä ja harjoitelmia. Kun kuvassa on vähän katsottavaa, on jokaisessa työvaiheessa mietittävä tarkoin, miten pimeyden hienovaraisuutta saisi esiin mielenkiintoisesti.

– Olen myös harjoittanut omia ja katsojien hermoja sillä, että olen asettanut esille teoksia, joissa oikeastaan näkyy vain mustaa.

Tällainen on esimerkiksi Yöllinen peiliselfie, jossa Tainio kokeili kuvata pimeyttä kolmen minuutin valotuksella ikkunattomassa kylpyhuoneessa keskellä talviyötä. Eipä näkynyt juuri mitään.

Liiallisen valon valtakunnat?

Pimeä jakaa mielipiteitä, ja sitä myös pelätään. Tainio kehottaa kuitenkin näkemään pimeän arvon.

– Elolliset olennot tarvitsevat pimeyttä. Esimerkiksi muuttolintujen suunnistaminen, merikilpikonnien poikasten pääsy mereen sekä yöperhosten ja kiiltomatojen lisääntyminen häiriintyvät yöllisestä valosta. Myös ihmiselle liiallinen yöllinen valo aiheuttaa terveysriskejä.

Tästä huolimatta yövalaistuksen ja tahattoman hajavalon määrä kasvaa koko ajan. Nykyinen valaistusteknologia mahdollistaa sen, että pimeyttä voidaan ajaa yhä kauemmaksi: ledit ovat edullisia, helppokäyttöisiä, kirkkaita ja laajaspektrisiä. Valaistukseen vaikuttavat myös esteettiset mieltymyksemme: haluamme pihallemme ne ympäri vuorokauden loistavat kausivalot. Lisäksi säädökset määräävät esimerkiksi liikenneinfrastruktuurin valaistuksen teknisen tason, mutta eivät ota huomioon esteettisiä aspekteja.

Tainio haastaa meitä yksilöinä ja yhteiskuntina harkitsemaan valaistuksen tapojamme: mitä on oleellista valaista ja miten, ylivalaisemmeko, tuottaako valaistus häiritsevää häikäisyä ja hajavaloa? Voisiko esimerkiksi kausivalot laittaa välillä pois päältä, katsoa pimeään ja nähdä oman pihapiirin ulkopuolelle, kun valot eivät rajaa sitä?

– Kun pimeälle antautuu, se voi antaa mahdollisuuden rauhoittua. Pimeällä ei ole vaatimusta tehdä mitään, kun ei näe mitään.