Sivistys on innostusta

Sivistys on tapa oppia tietoa ja tehdä sillä hyvää. Se on jatkuvasti kasvava, kertautuva voima.

Näen, että sivistys voi olla aktiivista tai passiivista. Aktiivisena luovuus pääsee kukkimaan ja syntyy uutta tietoa. Vertaisin sitä spiraaliteoriaan, johon tutustuin opintojen aikana opiskelijakollegan kautta. Sen mukaan ihmiskunta kulkee spiraalia, jossa päästään aina uudelle tasolle. Silloin ollaan alttiimpia oppimaan ja luomaan uutta.

Olen töissä hankkeessa, jossa kasvatetaan lasten ja nuorten lukuintoa. Koen, että nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa lapsilla ja nuorilla tulee jopa ähky siitä, mitä mahdollisuuksia heillä on eikä niitä osata tunnistaa. Se ei tarkoita, että he eivät tiedä mahdollisuuksistaan, vaan niihin on vaikea tarttua.

Haluaisin parantaa lasten ja nuorten luovaa tiedonhakua. Uskon, että jos tarttuu innostuksen tunteeseen, niin se mahdollistaa kaikkeen. Innostus voi syttyä vain siitä, että kokeilee. Työssäni määritelmäni sivistyksestä toteutuu hyvin. Mistä tahansa sivistyksen osa-alueesta innostuminen voi taata luovan ajattelun, ja se kertaantuu jälkipolvissa.

Sivistys ja suorituskulttuuri ovat usein toistensa vastakohtia. Vertaisin suorituskulttuuria pikamuotiin, joka hajoaa kahden käyttökerran jälkeen. Tietynlaisessa “pöhinäkulttuurissa” pohja-ajatus on ihan hyvä. Pidän siitä ajatuksessa, että innovoidaan porukalla ja tehdään yllättävistä asioista totta. Kuitenkaan ajatus, että pitäisi rynniä jotain tiettyä tavoitetta kohti ja onnistua sataprosenttisesti, ei ole kestävää. Pitäisi olla valmis ilman valmistautumista.

Meitä on innostujina moneksi. On niitä, jotka keskittyvät yhteen sivistyksen osa-alueeseen. He tankkaavat yhden aihealueen tietoa, ja heistä tulee lyhyessä ajassa mega-ammattilaisia. Sitten on niitä, jotka tykkäävät olla tietojen maistelubuffetissa. Miellän itseni jälkimmäiseen kategoriaan. Minua viehättää ajatus, että voin valita yhä uudelleen. Haluan olla yleisen kulttuuritiedon mega-ammattilainen ja mahdollistaja.

Sivistys on tietoa ja avoimuutta tiedolle. Näen oman arkeni leikkikenttänä, johon sivistys voi tarjota erilaisia mahdollisuuksia. Mitä enemmän tankkaan sisääni sivistystä, sitä suurempi on mahdollisuus kertoa se tarinana ja saada muut pysähtymään sen ääreen. Sellainen vuorovaikuttaminen on hirveän viehättävää.

Johanna Keränen
Maisteripromovendi
Hanketyöntekijä, Kansien kätkössä -hanke, Ranuan kunta

Sivistys on myötäelämistä ja ymmärrystä

Kunniatohtori Pirjo Leppäsen mukaan jämähtäminen tappaa sivistyksen.

Yhteinen hengitys katsomon ja näyttämön välillä on uskomattoman ihanaa. Se on sivistystä. Kokemus on ainutkertainen, toista samanlaista ei tule.

Muistan kerran, kun väliajalla valot nousivat katsomoon. Ihmisten kasvoilla valuivat kyyneleet, eikä kukaan muistanut pyyhkiä niitä heti. Kun katsoimme yleisön kanssa toisiamme silmiin, niin ymmärsimme, mitä juuri koimme yhdessä. Se oli niin kaunista ja koskettavaa.

Minulla on ollut vuosien varrella onnistumisia ja epäonnistumisia, mitkä kuuluvat näyttelijän työhön. Siinä kiehtoo juuri se ihanuus, ettei ole valmis. Myötäelämisen kyky kasvaa esittämieni roolihenkilöiden kautta. Miksi tämä ihminen, jota esitän, on niin kamala? Näyttelijätyö on jatkuvaa työstämistä, jossa pitää tuntea koko maailma, missä liikkuu.

Jämähtäminen tappaa sivistyksen. Sitä voi sanoa, että itsensä oikein pystyyn kuolettaa. Pitäisi antaa tilanteiden ja ihmisten tulla. On ihanaa, kun osaa itkeä ja nauraa, eikä pelätä sitä, että ei pysty ottamaan kaikkea vastaan.

Koen, että kirjasivistyksen ja sydämen sivistyksen täytyisi mennä yksi yhteen. Jos kirjasivistys jää paperille, se jää aika kapeaksi. Kun kirjasivistyneisyyden takana on ihminen, jolla on sydän mukana, se on ihanaa.

Nykyään sivistys näkyy arjessani siinä, että välitän ja autan. Minulla on perhettä täällä, ja autan heitä. Joskus saatan olla rasittava kysymyksineni. Voinko viedä, voinko hakea? Minulla on halu olla tarpeellinen, koska saan niin paljon, kun olen oikeasti olemassa ihmisille.

Kylmyys ei missään nimessä ole sivistystä. Sivistys on empatiaa, myötäelämistä ja ymmärtämistä. Vaikka toista ei aina ymmärtäisi, niin voi ottaa selville, miten hän on tullut tähän tilanteeseen. Ilman empatiaa ei ole ihminen. Jos on tunteeton, kylmä ja on vain olemassa minä ja minun tarpeeni, niin kysyn, onko kysymys ihmisestä enää? Onko silloin oman itsensä ulkopuolella elämää? Sellaisen ihmisen vaistomaisesti väistää. Sivistymättömiä on kaikissa yhteiskuntaluokissa. Se on välinpitämättömyyttä ihmisiä kohtaan.

Kun ajattelen ihmistä, joka on sivistynyt, näen edessäni lämpimän, silmiin katsovan ihmisen. Sellainen, joka on läsnä hetkessä – siinä on sivistys.

Pirjo Leppänen
Kunniatohtori
Näyttelijä