Hiput
 
Kide_1_2022_hiutale_juhanariekkinen.jpg
Juhana Riekkinen. Kuva: Ville Rinne

Kolumni: Totuuden palasia ja pelkistyksiä somessa

4.4.2022

Tiedejulkaisuihin eristäytyvä tieteellinen tieto ei pelasta maailmaa. Tieteen edistyksellä on itseisarvonsa, mutta yliopistojen vakiintuneisiin perustehtäviin kuuluvat myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja vuorovaikutus.

Oma alani ei ylipäänsä pelastane maailmaa. Pienen osansa oikeustiedekin voi silti tehdä. Toivon, että tutkimushavaintoni auttaisivat kehittämään sääntelyä ja yhteiskuntaa parempaan suuntaan.

Sosiaalinen media on yksi tiedevaikuttamisen ympäristö. Tutkimushankkeista viestitään suunnitelmallisesti ja näyttökertoja seuraten muun muassa siksi, että rahoittajat niin edellyttävät. Some tarjoaakin näkyvyyspotentiaaliltaan oivia kanavia tiedeviestintään, tieteen popularisointiin ja asiantuntijanäkökulman tarjoamiseen ajankohtaisissa yhteiskunnallisissa keskusteluissa.

Some on silti vaikea alusta kiperien pulmien ratkaisemiselle. Näkyvyyttä määrittävät algoritmit eivät arvosta totuudellisuutta, analyyttisyyttä, pohdiskelevuutta tai tasapainoisuutta, vaan ne tarjoavat lukijoille tunnereaktioita ja toimintaa kirvoittavaa sisältöä. Eikä vika välttämättä ole vain algoritmeissa, vaan myös ihmismielessä. Tiedemaailman säännöillä pelatessaan tutkija on usein hävinnyt näkyvyyden valtaistuinpelin jo etukäteen. Jos tieteenharjoittaja taas mukautuu somen lainalaisuuksiin ja ampuu helppoja laukauksia sarjatulella, hän voi kadottaa tieteen ja totuuden ideaalit, ja tutkitun tiedon palasista tuleekin karikatyyrinomaisia pelkistyksiä.

Erityisen haastavaa somessa on ihmisläheisten ja politisoituneiden aihepiirien asiantuntijoilla. Harva maallikko haastaa stokastiseen itsesimilaarisuuteen perehtynyttä matemaatikkoa, mutta vaikkapa sananvapaudesta näkemyksiä riittää. Twitterissä leviää laintulkintoja ja sääntelyehdotuksia, jotka saavat asiaan perehtyneen juristitutkijan hautaamaan kasvot käsiinsä.

Soveltuvaa tohtorintutkintoa vailla olevien ihmisten sulkeminen keskustelun ulkopuolelle on silti äärimmäisen huono ajatus, jos tavoitteena on vakuuttaa ketään omien tutkimukseen pohjaavien kantojensa ylivertaisuudesta. Hyvä on muistaa sekin, että ilmiöön voi olla muitakin näkökulmia kuin se oma – oikeustieteilijöiden ohella sananvapaudesta voi olla painavaa sanottavaa esimerkiksi filosofian, sosiologian, psykologian, historian ja viestinnän tutkijoilla.

Vaikeaa on, mutta yritetään jatkossakin. Onnekseni olen itse aivan liian analyyttinen ja tiedostava sortuakseni minkäänlaiseen elitismiin, ylimielisyyteen tai muiden tieteenalojen aliarviointiin.

JUHANA RIEKKINEN
Oikeusinformatiikan yliopistonlehtori, oikeustieteiden tiedekunta