Teksti Maria Paldanius
Kuvitus Marjo Hiilivirta

Mikään asia ei ole yhtä rasittava kuin naapuri. Näin totesi filosofi Emmanuel Levinas vuonna 1998 julkaistussa kirjassaan Otherwise than Being. Hänen näkemyksensä mukaan naapuruuteen olennaisesti liittyvä vastuu sisältää aina myös mahdollisuuden väkivaltaan ja väärinkäytöksiin.

– Levinas kuvailee naapuruuteen liittyviä pimeitä puolia samaan tapaan kuin esimerkiksi Dennis Hopperin näyttelemä psykopaatti Frank Booth elokuvassa Blue Velvet. Booth viittaa ihmisiin naapureina ennen kuin tekee heille väkivaltaa. Elokuva tulee ensimmäisenä mieleeni sanasta naapuruus, kertoo kansainvälisten suhteiden professori Julian Reid.

Reid tutkii työkseen erityisesti sotaan ja turvallisuuteen liittyviä, poliittisia ja filosofisia kysymyksiä. Tuoreessa artikkelissaan hän keskittyy ilmastomigraatioon Kanadan inuiittien ja heidän alueilleen vaeltavien jääkarhujen näkökulmasta.

– Ilmastossa tapahtuvat muutokset vaikuttavat paitsi ihmisiin myös eläimiin ja kasveihin. Kun ympäristöistä tulee elinkelvottomia, lajit alkavat etsiä uusia asuinpaikkoja. Silloin myös ihmisten ja eläinten välisiä rajoja joudutaan paikoin piirtämään uudelleen. Nähtäväksi jää, johtaako se lajienvälisten naapurustojen muodostumiseen vai syntyykö vain lisää konflikteja.

Inuiitit vastaan Kanadan hallitus

Jääkarhu on yksi tutkituimmista eläimistä mitä tulee ilmastomigraatioon. Siitä on tullut todellinen ilmastonmuutoksen ikoni, jonka haavoittuvuudesta ja muuttoliikkeestä on kerrottu monia tarinoita. Reidin artikkelissa valotetaan poliittista debattia, joka käy kuumana aiheen ympärillä Kanadassa. Konfliktin toisena osapuolena on maan hallitus, joka haluaa suojella jääkarhua ilmastonmuutoksen seurauksilta. Poliittinen kanta on, että jääkarhu on ilmastonmuutoksen haavoittuvainen uhri.

Heitä vastassa ovat inuiitit, joiden mukaan kyse on pikemminkin jääkarhun kestävästä ja sisukkaasta luonteesta. He sanovat, että jääkarhuja on liikaa ja kantaa pitäisi pienentää metsästämällä.

– Hallitus väittää, ettei inuiittien tieto ole linjassa tieteellisen evidenssin kanssa. Vastaavasti inuiitit voivat todeta, että länsimainen tiede on vastuussa koko ilmastonmuutoksesta. Lisäksi se tiede, johon poliittiset päätökset perustuvat, kytkeytyy kolonisaation historiaan. Miksi inuiitit, joiden maita on riistetty vuosisatojen ajan, kuuntelisivat sellaista tietoa? Reid kysyy.

Inuiittien mytologian mukaan jääkarhut, kuten muutkin eläimet, ovat lahjoja jumalalta ja niiden tehtävänä on palvella ihmistä. Vuosisatojen mittainen ”naapuruus” selittää myös sen tahdonvoiman, jolla alkuperäiskansa on pitänyt puolensa jääkarhukeskustelussa.

– Inuiittien näkökulma perustuu vuosisatoja vanhaan kulttuuriseen tietoon. He ovat asuneet rinnakkain jääkarhujen kanssa pidempään kuin Kanada on ollut olemassa. Siten heidän näkemyksiään voi pitää täysin realistisina ja relevantteina.

Susi on Suomen jääkarhu

Elämme antroposeenia, ihmisten aikakautta. Teollistumisen myötä ihmisestä on tullut maapallon tilaa muuttava geologinen voima, jonka toimet ovat käynnistäneet kuudennen joukkosukupuuton. Reidin mukaan ihminen yrittää nyt ottaa vastuun tästä tuhosta ja muuttaa elämisen tapaansa, myös suhtautumistaan muihin elämän muotoihin.

– Ekologinen humanismin kritiikki, jonka äänitorvena myös edesmennyt Pentti Linkola tunnettiin, ei enää ole vain marginaalisen poliittisen debatin aihe, vaan valtavirtaa. Hallitukset ja muut vallan järjestelmät ovat pakottaneet ihmisen hyväksymään aatteen, jonka mukaan meidän on pakko elää rinnakkain muiden lajien kanssa.

Esimerkkien perässä ei tarvitse lähteä Kanadaan asti. Suomessa ei tavata jääkarhuja, mutta meillä on susia. EU-politiikka tukee osaltaan susipopulaatioiden kasvua. Pitäisikö takapihalle vaeltava susi hyväksyä naapuriksi vai saako susikantoja pienentää metsästämällä?

– Urbaanin ihmisen on helppo fantasioida näiden upeiden eläinten ilmestymisestä pihapiiriin. Näkemys voi kuitenkin muuttua, jos sudet majoittuvat pysyvästi kotiportaille. Sekä tieteen että politiikan näkökulmasta seurauksena voi olla vaikea olemassaolon taistelu.

Samaan hengenvetoon Reid nostaa esille esimerkin Kanadasta: vuonna 2018 yksi inuiittiyhteisön jäsen menehtyi puolustaessaan lapsiaan jääkarhulta.

Naapurina panttivanki

Ilmastomigraatio kylvää pelkoa maailmanlaajuisesti. Reid toteaa, että esimerkiksi Intian kaltaisissa kriisipesäkkeissä pelätään kaupunkien ylikansoittumista, kun ihmiset pakenevat elinkelvottomiksi muuttuneilta maaseuduilta kaupunkeihin. Saman ilmiön pelätään yltyvän myös länsimaissa.

– Kun oma elinympäristö ei enää tarjoa elämälle suotuisia olosuhteita, on hakeuduttava paikkaan, jossa tarpeet täyttyvät. Ihmisten ja eläinten voi olettaa muuttavan samoista syistä.

Nähtäväksi jää, tuottaako tämä muuttoliike uusia, lajienvälisiä yhteisöjä vai vain lisää eripuraa. Jos Levinasia ja Blue Velvet -elokuvaa on uskominen, eivät näkymät ole puhtaasti toiveikkaat mutta eivät täysin toivottomatkaan. Ainakin ilmastomigraatio pakottaa opettelemaan uudenlaista naapuruutta.

– Oli kiinnostavaa huomata, että myös Tuntemattomassa sotilaassa suomalaisjoukot viittaavat muissa juoksuhaudoissa oleviin venäläisiin naapureina. Se oli Väinö Linnan huumoria, mustaa mutta osuvaa. Sanoihan Levinaskin, että naapurit ovat panttivankeja toinen toisilleen, Reid naurahtaa.