Uutiset 2020
 
Uutinen, kuvituskuva 3

Lapin yliopistolle Business Finland -rahoitus matkailun jakamistalouden vastuullisuuden tutkimiseen ja kehittämiseen

23.6.2020

Business Finland myönsi EAKR-rahoituksen Lapin yliopiston matkailututkimuksen ja oikeustieteelliselle yhteishankkeelle Vastuullisuus ja arvonluonti jakamistaloudessa (Jaava). Hankkeessa selvitetään, miten vastuullisuus ja yhteiskuntavastuu näkyvät Lapissa matkailun jakamistalouteen pohjautuvassa liiketoiminnassa ja miten liiketoiminnan vastuullisuutta voidaan edistää.

Jakamistalouteen pohjautuva liiketoiminta on kasvanut nopeasti, ja yksityishenkilöt ympäri maailman tarjoavat erilaisilla digitaalisilla verkkoalustoilla toisilleen muun muassa asuntoja, tavaroita ja palveluita. Myös Lapissa jakamistalous on arkea, sillä matkailuun kytkeytyy paljon jakamistalouteen liittyvää liiketoimintaa – yhtenä näkyvimpänä ilmiönä asuintilojen lyhytvuokrauksen mahdollistava Airbnb.

Lapin matkailussa kysyntä on viime vuosina ylittänyt perinteisten toimijoiden tarjonnan, mikä on luonut tarpeen ja otolliset puitteet jakamistalouden palveluille – esimerkiksi talvisesongin aikaan jokainen petipaikka alueella on ollut varattu. Toiminnan valtavirtaistuttua erilaiset kysymykset vastuullisuuden ulottuvuuksista ja yhteiskunnallisista vaikutuksista ovat nousseet esille.

Erilaisten alustapalveluiden tarjoajilla, välittäjillä, viranomaisilla, lainsäätäjillä ja kuluttajilla voi olla toisistaan hyvinkin poikkeavia näkemyksiä palveluihin liittyvistä vastuista, velvollisuuksista sekä toiminnan yhteiskuntavastuusta. Tämä on haaste, sillä se vaikuttaa asiakaskokemukseen, palveluiden laatuun sekä kilpailuolosuhteiden tasapuolisuuteen.

– Meillä Lapissa palveluiden kysyntä ylittää perinteisten palveluiden tarjonnan, ja siksi on erityisen kriittistä tarkastella kaikkien organisaatioiden ja yhteisöjen yhteiskuntavastuullisuutta. Jos jakamistalouden palveluita suunnitellaan, tuotetaan ja tarjotaan vastuullisesti, se tuo kilpailuedun koko Lapin yritystoiminnalle, kertoo Lapin yliopiston matkailututkimuksen yliopistonlehtori Maria Hakkarainen.

– Jaava-hankkeessamme erityishuomiota kiinnitetään siihen, mitä ovat matkailun jakamistalouden globaalit vaikutukset paikallisessa, lappilaisessa toimintaympäristössä. Tarkoituksena on tuottaa hyödyllistä tietoa alustoja hyödyntäville yrityksille ja kuluttajille, Hakkarainen jatkaa.

Vastuullisuus ja arvonluonti jakamistaloudessa (Jaava) -hanke 1.8.2020–31.5.2022

Business Finland (EAKR) -rahoitteisessa Jaava-hankkeessa selvitetään, miten vastuullisuus ja yhteiskuntavastuu näkyvät Lapissa matkailun jakamistalouteen pohjautuvassa liiketoiminnassa ja miten liiketoiminnan vastuullisuutta voidaan edistää. Hankkeen kokonaisbudjetti on 280 000 €.

Jakamistalouden ilmiöön liittyy kysymyksiä esimerkiksi paikallisesta osallisuudesta, kohdejohtamisesta, alustatoiminnan yritysvastuusta sekä kuluttajansuojasta. Hankkeessa toteutetaan muun muassa media- ja lainopillisia analyysejä sekä kysely- ja haastattelututkimuksia. Tulokset julkaistaan kansainvälisissä tiedejulkaisuissa, kansallisissa populaareissa julkaisuissa, Lapin yliopiston Studia generalia -sarjassa sekä tietopaketteina ja infograafeina alan toimijoille ja kuluttajille.

Hankkeeseen osallistuu useita lappilaisia yrityksiä, ja siinä on mukana neljä väitöskirjatutkijaa sekä kaksi yliopistonlehtoria.

Hanke pohjautuu kahteen aiempaan Lapin yliopiston hankkeeseen: Jakamistalous matkailussa (2016–2018) ja Vertaismajoituksen haasteet ja mahdollisuudet (2018–2020).

Lisätietoja:

Yliopistonlehtori Maria Hakkarainen
maria.hakkarainen(at)ulapland.fi
P. +358 40 484 4213

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK