On hanget korkeat nietokset – vai jäätikkö liukas laikukas? Suhdettamme lumeen leimaa yhä enemmän epävarmuus.

Maaliskuu jossakin päin Suomea. Pakkasyön jälkeen kirkas, vino valo hohkaa hangista. Hengitys höyrystyy ja lumi laulaa askelten tahtiin. Vai onko kävely sittenkin hapuilevaa, askeleet varovaisia? Pakkasen sijaan vihmoo vettä, joka kastelee hiukset, vaatteet, kaiken. Jäinen asfaltti on läikikäs ja tien reunoja koristaa mustaa lumi. Tai ehkä kenkien alla rapisee jo hiekotushiekka, aurinko lämmittää kasvoja ja ilmassa tuoksuu kevät.

Lumi – tai lumettomuus – on osa ihmisen ja ympäristön välistä intensiivistä vuoropuhelua.

– Lumi on ympäristöelementti siinä missä sade tai auringonpaiste. Ympäristö koetaan kaikilla aisteilla: mille se näyttää, tuoksuu ja kuulostaa, kuvailee tutkimusprofessori Arja Rautio Oulun yliopistosta.

Rautio on kymmenen vuoden ajan perehtynyt terveyttä ja hyvinvointia koskeviin kysymyksiin arktisella alueella. Viime aikoina hän on pohtinut myös lumen ja lumettomuuden vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin, vaikka hän ei aihetta varsinaisesti tutkikaan. Lumen merkitystä ihmiselle on tutkittu ylipäätään yllättävän vähän. Ikään kuin ottaisimme sen itsestään selvyytenä, vaikkei se sitä olekaan.

– Lumen kaikki olomuodot eivät ole yhtä arvostettuja ja pidettyjä. Mitkä ovat ne tekijät, jotka meitä lumessa viehättävät? Rautio kysyy.

Kaamoksen ja pimeyden vaikutusta mielenterveyteen on tutkittu paljon. Valonpuute voi vetää mielialaa alaspäin sekä lisätä väsymystä ja syömistä. Ongelmaan on etsitty ratkaisua muun muassa kirkasvalolampuista, mutta ulkona niistä ei ole apua.

– Miten talven pimeys vaikuttaa, jos meillä ei ole lunta?

Lapin kaamos ilman lunta on hurja ajatus. Joutuisimme sanomaa hyvästit hiihtämiselle luonnon lumella ja kävelyille kuutamon valaisemassa metsässä. Sinisen hetken sijaan vallitsisi kaiken nielevä mustuus.

Onneksi kyseessä ei ole lähitulevaisuuden kauhukuva. On ennustettu, että lumimassa vähenee maailmaanlaajuisesti noin kolmanneksella, jos tarkastelemme tilannetta 1960-luvulta 2100-luvulle. Alueellisia ennustuksia on kuitenkin vaikea tehdä. Paikoin lumen määrä voi lisääntyäkin sateiden lisääntyessä, jos lämpötila vain pysyy pakkasen puolella.

Lumi jonka tunsimme

Litisevä, lätisevä loska. Muotoiltava, raskas nuoska. Höyhenenkevyt, pölisevä tuisku. Kiiltävä, kantava hanki. Jos asumme pitkään samalla seudulla tiedämme kokemuksesta, koska ensilumi yleensä sataa ja koska se jää maahan talven yli. Tiedämme, koska joki jäätyy ja koska sillä uskaltaa liikkua. Tai luulemme tietävämme. Tai tiesimme.

On pienestä kiinni, sataako vesi vetenä vai lumena. Lumitilanne vaikuttaa paitsi mielialaan myös ruumiin terveyteen. Liukkaus lisää kaatumisia ja heikot jäät hukkumisia. Erityisesti Etelä-Suomessa ihmisen ja lumen suhdetta leimaa epävarmuus. Lunta voi tulla valtavasti tai hyvin vähän. Jouluna maa voi olla musta, valkoinen tai jotakin siltä väliltä.

– Meille on tärkeää, että lumi olisi maassa tiettyyn aikaan. Ilmaston lämmetessä epävarmuus lumesta lisääntyy ja nousee pohjoisemmaksi, Rautio sanoo.

Lumi ja jää ovat helpottaneet ihmisten liikkumista arktisella alueella, ja lumi on antanut suojaa pakkasta vastaan. Kaupungistumisen myötä olemme tottuneet työntämään ja kuljettamaan lunta, jotta pystymme liikkumaan paikasta toiseen. Helsingin Sanomissa kerrottiin alkuvuonna, että Espoon kaupunki on hankkinut tänä talvena koko Länsi-Euroopan ensimmäisen lumen sulatuslaitteen. Sulattaminen voi kuulemma olla läjittämistä edullisempaa.

Kaupungin keskustassa koskematonta lunta näkee lähinnä silloin, kun lunta tulee niin paljon, ettei sitä ehditä heti aurata pois. Raution mielestä lumeen saisi kiinnittää kaupunkiympäristöissä huomiota muutenkin kuin teiden ylläpidon näkökulmasta.

– Olisi tärkeää, että lumen voisi kokea myös kaupungissa. Lunta voisi tuoda kaupunkiin esimerkiksi lumirakentamisen muodossa.

Raution mukaan kylmän ilman suomat mahdollisuudet ja muuttuvat olosuhteet tulisi ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa.

– Puhutaan vihreistä alueista, jotka johtavat pienistä viheralueista puistoihin ja luontoon. Samoin voisi puhua myös valkoisista alueista, jotka kuvaavat lumen peittämiä pintoja talven aikana.

Kahdeksan vuodenaikaa

Vaikka lumitilanne on muuttunut epävarmemmaksi, odotamme yhä, että talvisin on lunta.

– Olemme tottuneet siihen, että meillä on neljä vuodenaikaa, Rautio sanoo.

Lappi mainostaa itseään paikkana, jossa on neljän sijaan kahdeksan vuodenaikaa: syystalvi, talvi, kevättalvi, kevät, kevätkesä, kesä, syyskesä ja syksy. Ensilumen aikaa seuraa loppuvuoden kaamos, jota lumipeite valaisee. Alkuvuonna Lapissa on vuoroin kovia pakkasia ja runsaita lumisateita. Kevättalveen kuuluu hankikanto ja kevääseen jäiden lähtö.

Lapin matkailun kannalta haasteellisinta aikaa on erityisesti joulusesongin alku. Joulupukki ja talven taikamaa houkuttavat matkailijoita jo marraskuussa, jolloin lunta ei välttämättä vielä ole tai se voi hetkessä sulaa pois. Matkailija odottaa silti näkevänsä lunta. Myös monet ohjelmapalvelut, kuten kelkka- ja porosafarit, edellyttävät onnistuakseen lunta. Niinpä Lapin matkailussa ja hiihtokeskuksissa on arkipäivää säilöä lunta tai tehdä sitä keinotekoisesti.

Emme silti pysty samaan kuin luontoäiti.

– Lumessa on paljon kauneutta, oli kyse sitten yksittäisestä kiteestä tai koskemattomasta lumimaisemasta.

Lumi laskeutuu puolukanvarvuille, muodostaa aaltoja jäälle ja kasautuu tykyksi puiden oksille. Paksu lumikerros hävittää maisemasta yksityiskohtia ja luo avaruutta. Lumen suosio ja esteettisyys näkyvät myös sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Lapin yliopiston instagram-kanavalla lumikuvat ovat usein kaikista tykätyimpiä. Hurahdamme ensilumeen joka vuosi uudestaan.

Mitä jos se joku vuosi jäisi tulematta?

Vaihtelevat talvet

Rovaniemeä ei uhkaa täysi lumettomuus, ei ainakaan ihan heti. Odotettavissa on silti monia lumeen liittyviä muutoksia: pysyvää lumipeitettä voi joutua odottamaan joulukuulle, vesikeli yllättää useammin keskellä talvea ja lopputalvesta voi tulla runsaita lumisateita.

Talvet ovat meillä luonnostaan erilaisia: välillä kylmempiä ja kuivempia, välillä leudompia ja sateisempia. Mutta miksi samankaltaisia talvia tulee yleensä peräperää useampi? Ilmiötä selittää Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tutkimusprofessori Bruce Forbes.

– Säähämme vaikuttaa Pohjois-Atlantin oskillaatio (North Atlantic Oscillation, NAO). Se vakauttaa suursäätilaa luoden kausia, jolloin on peräjälkeen useampia kylmempiä tai lämpimämpiä talvia, Forbes kuvailee.

Ilmiötä kuvaava NAO-indeksi on verrannollinen länsituulten voimakkuuksiin Pohjois-Atlantilla. Ilmaston lämpeneminen ei tarkoita, että kaikki talvet muuttuisivat toistensa kaltaisiksi, vaan niissä on jatkossakin jaksollista ja yksilöllistä vaihtelua.

Tappava jääkuori

Lapin lumitilanteeseen vaikuttaa merkittävästi arktisen alueen merivesi, joka on viime vuosina ollut epätavallisen lämmintä. Ilmaston lämmetessä merijäätä sulaa kesäisin aiempaa enemmän, jolloin se myös jäätyy aiempaa myöhemmin.

– Melkein koko Pohjois-Atlantti oli vielä viime marraskuussa jäätön, mikä on poikkeuksellista, Forbes sanoo.

Kun meri ei jäädy, siitä haihtuu enemmän kosteutta. Tuulien mukana kosteus kulkeutuu mantereelle ja tulee alas sateena. Jos lämpötila vaihtelee nollan molemmin puolin, se tietää sulamisen ja jäätymisen vuorottelua. Muutama vuosi sitten tämä johti katastrofiin Jamalin niemimaalla, jossa nenetsit yhä paimentavat poroja vaeltamalla kesä- ja talvilaidunten välillä.

– On tavallista, että lumen päällä esiintyy laikuittaista jääkuorta. Porolaumat on kuitenkin helppo ohjata läheisille alueille, joilla lumi on pehmeämpää. Vuonna 2013 sääilmiö oli tuhoisa, koska runsaat sateet kyllästivät suuren osan lumipeitteestä pinnasta pohjaan asti. Kun lämpötilat laskivat nopeasti, laitumet jäätyivät paksun ja raskaan jääkerroksen alle. Näin eläimet jäivät täysin ilman ravintoa koko eteläisen Jamalin niemimaan alueella.

Ravinnon puutteen seurauksena 61 000 poroa kuoli, yli viidesosa niemimaan poroista. Forbes on tutkimusryhmänsä kanssa tutkinut myös vuoden 2006 laajoja porokuolemia samalla alueella. Tutkijat yhdistivät porokuolemiin johtaneet äärimmäiset sääilmiöt merijään häviämiseen.

– Äärimmäiset sääilmiöt ovat yleistyneet myös Suomessa ja pohjoisessa Fennoskandiassa. Meillä porojen lisäruokinnasta on kuitenkin tullut yleinen käytäntö.
Ennen lisäruokinnalla ehkäistiin porojen kuolemia huonoina talvina. Nykyisin talviruokinta on jatkuvaa valtaosassa suomalaista poronhoitoaluetta.

– Huonosta talvesta on tullut normaali.

Talvien muuttuminen vaikuttaa toisiin eläimiin voimakkaammin kuin toisiin. Sopulille lumipeitteen jäätyminen on suuri ongelma. Pieni eläin liikkuu ketterästi pehmeässä pakkaslumessa mutta ei jaksa kaivautua paksujen jäämassojen läpi. Jo parin päivän plussakelit keskitalvella saavat sopulit lopettamaan lisääntymisen. Tutkijat ovat havainneet myös tapauksia, jossa sopulit ovat jääneet jumiin jäisen hangen alle. Lumien sulaminen keväällä on paljastunut tyhjäksi syödyn maan, ulostekasat ja kuolleet sopulit.

Värillä on väliä

Lumen värillä on merkitystä ilmaston lämpenemisessä. Valkoinen lumi heijastaa auringon valoa paljon tehokkaammin kuin musta maa tai tumma avomeri. Niinpä lumipeitteen väheneminen kiihdyttää osaltaan ilmaston lämpenemistä.

Forbesin vetämä tutkimusryhmä on kartoittanut laajasti tundran kasvillisuutta. He ovat huomanneet, että osa matalahkosta pajukosta ja lepikosta on kasvanut kaksimetriseksi puiksi viimeisen 30–40 vuoden aikana. Kun kevätaurinko alkaa paistaa tundralle, kinoksen päälle jäävät tummat oksat imevät lämpöä tehokkaammin kuin valkoinen hanki. Kimmoke tutkimukselle tuli poroja paimentavilta nenetseiltä, joiden työtä aiempaa tiheämmät ja korkeammat pajukot vaikeuttivat.

Niin moni tekijä vaikuttaa ilmaston lämpenemiseen, että tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Esimerkiksi arktinen merijää sulaa jo nyt nopeammin, kuin mitä pessimistisimmät mallinnukset ennustivat reilu kymmenkunta vuotta sitten.

– Saamamme aineisto on niin epätavallista, että olemme etenemässä tuntemattomalle alueelle, Forbes toteaa.

Teksti: Marjo Laukkanen