TEKSTI Maria Paldanius  
KUVAT Santeri Happonen

Kohtaan usein ihmisiä, joiden ajattelen olevan erityisen sivistyneitä. Kerran tapasin junassa herran, joka luki kirjaa, Homo Sapiens. Hänen innostuksensa uuden äärellä sai minut vaikuttumaan – ja hänet vaikuttamaan sivistyneeltä.

Sivistys näyttäytyy minulle kahdessa kategoriassa: akateemisena sivistyksenä ja sydämen sivistyksenä. Ensimmäiseen liittyy paitsi laaja lukeneisuus, myös kyky yhdistellä pisteitä ja rakentaa siltä pohjalta jotain uutta. Sivistys ei kuitenkaan tarkoita vain tiettyjä tietoja tai taitoja. Ihminen voi olla sivistynyt, vaikkei tuntisi Euroopan pääkaupunkeja.

Sivistys on halua oppia uutta ja laajentaa omaa maailmankuvaa. Haluan uskoa, että nykyisen sivistys-käsitteen alle mahtuu ymmärrys erilaisia maailmankatsomuksia kohtaan. Toisaalta sivistys on tarkoittanut myös muiden kulttuurien tukahduttamista. Monet alkuperäiskansat ovat kärsineet länsimaisen sivistyksen ikeessä.

Sivistyksen tulee olla itseisarvo eikä väline kilpailukyvyn ja uusien innovaatioiden kehittämiseksi. Itse olen katsellut yliopistoelämää vasta vähän aikaa, mutta jo tänä aikana työelämän paineet ovat koventuneet ja yliopistoilta on leikattu. Ajatus, että opettajat tutkisivat ja jakaisivat löydöksensä opiskelijoille ilman ulkopuolista pakkoa, ei liene enää realismia.

En tiedä, olenko itse sivistynyt. Ehkä sivistys on myös oman tietämättömyyden hyväksymistä. Työni kautta olen saanut kohdata tietojeni rajallisuuden monen projektin ollessa jatkuvaa uuden oppimista. Olen onnekas, kun saan työkseni sivistää itseäni. 

Iiris Kestilä
Opiskelija ja tutkimusavustaja, oikeustieteiden tiedekunta

Sivistys linkittyy tietoon. Tiedon sanotaan olevan valtaa mutta tuovan myös tuskaa. Käytännön tasolla sivistys näkyy monissa arjen ongelmissa aina elämän perustaidoista lukemisen ja kirjoittamisen oppimiseen sekä korkeampaan koulutukseen asti. Sivistyksen merkitys korostuu myös massamediassa, joka vaatii jatkuvaa kriittistä suhtautumista. Terve kriittisyys edustaa sivistystä.

Sivistys tulee vastaan eri katsomusaineiden opettamisen kautta. Sivistys on oppijan kasvamista suhteessa teoreettiseen tietoon ja yksilön ajattelun vapautumista kohti persoonallisesti sävyttynyttä sivistystä ja arjen ongelmaratkaisua. Filosofia tuo mukanaan sekä tiedollista että teoreettista sivistystä.

Opetuksen tulisi palvella kriittistä ajattelua ja vapaata järjen käyttöä. Aiemmin tutkimus ja opetus kulkivatkin käsi kädessä luoden edellytykset tällaiselle yksilölliselle sivistykselle. Nykyinen yliopisto on kehittynyt enenevässä määrin tuotanto- ja yritysmäiseksi. Pelkkä taistelu rahasta ja tieteellisten julkaisujen määrästä ei palvele sivistyksen tavoitetta. 

Opetuksen asema kriittisen ajattelun kehittäjänä on kärsinyt. Kriittisesti suhtautuvat yksilöt koetaan usein hankalina tapauksina. Perinteisen opetuksen sijaan periaatteeksi on noussut paljon tietäminen eli tiedon kerääminen ja mantramainen toistaminen. Omalle ajattelulle ei jää sijaa. Se enteilee sivistyksen inflaatiota.

Sivistynyt ihminen toimii vapaasti, eikä vastaanota tietoa valmiiksi annettuna. Oman järjen käyttö, terve kriittisyys ja rohkea ajattelu luovat pohjan sivistykselle.

Olli Koskela
Väitöskirjatutkija, yhteiskuntatieteiden tiedekunta

Kielentutkijana kysyn ensin: mikä on sivistyksen vastakohta? Tulkintani mukaan sivistymättömyyttä on tietämättömyys, ennakkoluuloisuus ja uuden pelko. Täten myös sivistys näyttäytyy arvovarauksellisena: kyse ei ole vain asioiden oppimisesta, osaamisesta tai opettamisesta vaan myös pohdittujen näkemysten sisäistämisestä ja arvioinnista. Myös nöyryys on osa sivistystä: minä en tiedä kaikkea. Minäkin voin erehtyä.

Opetan työkseni äidinkieltä ja kirjallisuutta tuleville luokanopettajille. Näkökulmani maailmaan ovat kieli, kirjallisuus ja historia. Kaunokirjallisuus, muiden taiteiden tapaan edustaa symbolista todellisuutta, jota tulkitaan empatian ja oivalluksen kautta. Kyse on sydämen sivistyksestä. Sitä ei korvaa mikään. 

Työni on vienyt minua eri puolille Suomea: murretutkijaksi Turun saaristoon, keskiajan historian äärelle Hämeeseen ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi Ylläksen juurelle. Nuorena murretutkijana, 1970-luvulla kuljin torpasta torppaan kuuntelemassa vanhuksia, joilla oli tarve välittää elämänkokemustaan nuoremmille. Opin, ettei sivistyneisyys vaadi koulunkäyntiä. Elämänkoulu voi olla kaikkein opettavaisin.

Yliopistotyön ytimessä ovat vilpitön tiedonetsintä, opetus ja arvomaailman pohdinta. Se edellyttää sydämen sivistystä. Sivistysyliopisto-termiä on käytetty poliittisessa keskustelussa tunteita herättävällä tavalla. Tähän kiistaan minulta ei löydy patenttiratkaisua. Kielitieteilijänä lähestyn asiaa vastakohdan kautta: mitä olisi sivistymätön yliopisto? Hui kauhea!

Marja Kalske 
Filosofian tohtori ja yliopistonlehtori, kirjallisuus ja suomen kielen didaktiikka, kasvatustieteiden tiedekunta