Sukupolvien ketjussa

"Ensimmäinen muistikuvani lapsuudesta on, kun törmäsin piharakennuksen takana kasaan jäätyneitä poronpäitä. Muistan yhä lasittuneiden silmien tuijotuksen. Sain oman poromerkin jo pienenä, kuten omat lapsenikin. Merkkiin leikataan muutamia vasoja ja lapselle annetaan mahdollisuus tulla mukaan poronhoitoon.

Asumme Raanujärvellä, Tornionjokilaakson järvikylässä. Isänpuoleni suvussa on ollut poroja niin kauan kuin tiedetään. Isoisäni oli syksyisin viikkokausia takkahärän kanssa metsässä poroja kokoamassa. Hänen nuoruudessaan poroja vielä lypsettiin ja maidosta tehtiin juustoja.

Kesällä on vasanleikkuu, ja pystyn tuolloin osallistumaan poronhoitotöihin. Kun poroja kootaan aitaan, jännitys lisääntyy, mitä lähemmäs siuloja päästään. Porojen kokoamisessa on kysymys yhteisestä ponnistuksesta, jossa kokemuksella ja aloitekyvyllä on suuri painoarvo. Maltin pitää myös kestää, ja tarvittaessa on reagoitava nopeasti. Toisaalta mukana on aina myös joitain poikamaista leikillisyyttä. En osaa kuvata asiaa paremmin.

Lapsena arvostin yli kaiken niitä poromiehiä, jotka osasivat kulkea erehtymättä metsässä ja jaksoivat kävellä pitkiä matkoja sekä muistivat ja tunsivat poromerkit. Omat taidot ratkaisivat, asemalla ei ollut merkitystä.

Poromääristä ei yleensä puhuta julkisesti, ja syynä on pidetty sen paljastamaa varallisuutta. Kysymys voi olla myös muusta. Eräässä 1700-luvun kirjeessä kuninkaalle Länsipohjan läänin maaherra valitti sitä, että saamelaiset eivät suostu antamaan tarkkaa tietoa poromääristä, koska he pelkäävät tämän vievän poro-onnen.
Poronhoidossa tulee helposti ristiriitoja, tehdäänhän työtä yhdessä vuosikymmeniä. Koko ajan mukana on sekä yhteinen että oma etu. Ristiriidoista huolimatta on tultava toimeen kaikkien samassa tokkakunnassa olevien kanssa.

Kun olin lapsi, erotuksiin ei osallistunut meidän perällä yleensä kuin miehiä ja poikia. Nykyisin mukana on koko perhe. Myös vaimollani on oma poromerkki. Kysymys on ennen kaikkea elämäntavasta, jota ei voi verrata mihinkään muuhun. Haluan jatkaa sitä pitkää ketjua, jossa iso- ja esivanhempani ovat olleet mukana. Säilyttää palan mennyttä maailmaa tätä kautta. "

Juha Joona
Tutkija, Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutti, Arktinen keskus

Roza Laptander (kuvassa oikealla). Kuva: Roza Laptanderin arkisto

Yhteydessä taivaaseen

Kun Num loi ihmisen ja koiran, hän päätti, että ihminen asuisi hänen apunaan taivaassa ja koira maan päällä. Num loi porot ja laittoi koiran vahtimaan niitä. Eräänä päivänä hän palasi maan päälle ja järkyttyi. Poroista oli jäljellä vain luita. Poropaimeneksi laitettu koira oli vain nukkunut ja syönyt poroja eikä paimentanut tai suojellut niitä. Tästä suuttuneena Num antoi porot ihmisille, jotka saivat oikeuden kohdella koiria miten halusivat. Koirien tehtäväksi jäi palvella ihmisiä, suojella heitä ja auttaa paimentamaan poroja.

"Suurimmalle osalle ihmisistä tundra tarkoittaa avointa lumista maata, pohjoistuulta ja kylmyyttä. Nenet-seille tundra jakautuu kolmeen tasoon: on jumalten maailma taivaalla; ihmisten, eläinten ja henkien maa-ilma maan päällä sekä pahojen henkien maailma maan alla. Kun Num – nenetsien suurin luojajumala – loi ensimmäisen ihmisen, koiran ja poron, hän valitsi jokaiselle oman paikkansa tundralla.

Nenetsien maailmankatsomuksen mukaan poro on yhteydessä taivaaseen, jossa hyvät henget asuvat. Kaikki ihmiset ovat yhteydessä maailmaan ja maahan. Koirat ovat yhteydessä maan alle ja siellä asuviin pahoihin henkiin. Tällä tavoin Num loi tasapainon ihmisten, eläinten ja tundran henkien eri tasojen välille.

Nenetsit uskovat saavansa poronsa Ilebiam pertialta, jumalalta, joka vastaa ihmisten varallisuudesta ja poroista. Sana ”il” tarkoittaa elämää, ja jumalan nimi voidaan kääntää myös ”häneksi, joka antaa elämän”.

Nenetsien perinteisen oikeuskäsityksen mukaan jokaisella on oikeus olla poroja henkilökohtaisena omai-suutenaan. Omilla poroilla – nenetsiksi Khari ty – on korvissa ja kuonossa omistajan merkit. Koirilla ei ole merkkejä, mutta niillä on nimet. Nenetsien säännöt kieltävät ottamasta toisen poroja tai koiria ilman omistajan lupaa. Tämä tapa toimii yhä nenetsien yhteiskunnassa."

Roza Laptander
Vieraileva tutkija, arktinen antropologia, Arktinen keskus

Mikko Äijälä, kuva: Anna Muotka

Eläinten liikkeiden mukaan

"Poro on monille Lapin ulkopuolella asuville eksoottinen Lapin symboli – etenkin ulkomailta tuleville matkailijoille. Itse muutin Lappiin pian kymmenen vuotta sitten matkailuopintojen perässä ja olen tehnyt myös paljon matkailualan töitä näinä vuosina. Tunnen itseni jo lappilaiseksi, mutta poro on minulle edelleen eksoottinen eläin, jonka kohtaan monesti matkailumainoksissa. Poroon liittyvän eksotiikan kohtaan myös miettiessäni kaupassa, mitä ostoskoriini poimin. Poronliha on minulle eittämättä harvinaista herkkua.

Työni ja lempiharrastukseni kautta poro näyttäytyy minulle myös vähemmän eksoottisena eläimenä. Työskentelen tutkijana kahdessa MTI:n hankkeessa, joissa tutkitaan eläimiä matkailussa ja joissa poro on yksi keskeinen eläinlaji. Hankkeissa tehdäänkin yhteistyötä useiden poromatkailutilojen kanssa. Poromatkailutilojen yrittäjät harjoittavat lähes poikkeuksetta myös perinteistä poronhoitoa, joten talvisesongin ja poroerotusten aikaan he ovat lähes tavoittamattomissa. Siten sovitan monesti työaikataulujani porojen ja poromiesten liikkeiden mukaan.

Linnunmetsästys pystykorvan kanssa on mieluinen harrastukseni, mutta koira ei harmikseni voi olla välittämättä poroista. Näin ollen pyrimme suuntamaan alueille, joilla olisi mahdollisimman vähän poroja. Porojen vuoksi suunniteltuun kulkureittiin on joskus tullut ei-toivottuja lisäkilometrejä ja ehkäpä muutama kirosana. Sovitan siis vapaa-aikaanikin joskus porojen liikkeiden mukaan."

Mikko Äijälä
Nuorempi tutkija, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti (MTI)

Kirsi Nordberg, kuva: Anna Muotka

Poronnahka taipuu iltalaukuiksi

"Ihaileva suhtautumiseni poroihin kätkee taakseen ristiriidan. Valitettavan usein porojen kohtaamiseen liittyy autolla ajaminen ja liukkaat tiet. Silloin tuntemukseni jakautuvat leikkisästi sanoen etäisyyden ja nopeusmittarin lukeman mukaan ihailusta säikähdykseen. Ristiriitaisia tuntemuksiani mietin kuitenkin hymyssä suin: jokaisella porolla on omistaja, mutta ne saavat elää vapaina luonnossa lähes koko elämänsä.

Poroelinkeinossa teurastetaan vuosittain 100 000 poroa, joista hyödynnetään miltei kaikki osat, lihan lisäksi muun muassa nahka, talja, sarvet ja jopa teurasjätteet. Minulle tutuinta on poronnahka, joka on ekologista materiaalia, kunhan se parkitaan kasveilla. Sen silkkimäinen pinta on erittäin pehmeää; se on kevyttä, hyvin laskeutuvaa ja ohutta, paksuudeltaan noin 0,5 mm mutta silti kestävää. Ainutlaatuisten ominaisuuksiensa ansiosta poronnahka on löytänyt tiensä jo monien kansainvälisten muotitalojen valikoimiin. Eettisen ja eksoottisen materiaalin kysyntää lisää sen rajoitettu saatavuus.

Vaatetussuunnittelun opintojeni aikana kokeilin valmistaa poronnahasta vaatteita ja rakastuin siihen välittömästi. Päätin, että materiaali tulee seuraamaan minua oman tuotemerkkini, Kinos Designin, valikoimiin asti. Ensimmäiset poronnahkaiset tuotteeni olivat iltalaukkuja, joihin yhdistin lohennahkaa. Ne löysivät nopeasti uudet omistajansa.

On ollut hienoa huomata, kuinka porosta valmistettuja tuotteita arvostetaan ja niitä ostamalla kannatetaan elintärkeää elinkeinoa. Nähtäväksi jää, mihin tämä upea materiaali vielä taipuu käsissäni."

Kirsi Nordberg
Maisteriopiskelija, vaatetussuunnittelu, taiteiden tiedekunta
Yrittäjä, Kinos Design