Teksti: Marjo Laukkanen
Kuvat: Marko Junttila ja Jan-Eerik Paadar

Jutuntekohetkellä helmikuussa eettiset ohjeet ovat loppusuoralla, ja suunnitelmissa on saada ne valmiiksi kevään aikana. Toisaalta kuukausi sinne tai tänne: saamelaiset ovat peräänkuuluttaneet ohjeita jo 1970-luvulta lähtien.

– Kautokeinossa sijainneen Saamelaisinstituutin ensimmäinen johtaja Alf-Isak Keskitalo nosti esiin epäsymmetrian pohjoismaisten tutkijoiden ja saamelaisyhteisön välillä, Rauna Kuokkanen kertoo.

– Sen jälkeen on ollut lukemattomia puheenvuoroja ja seminaareja, joissa on keskusteltu saamentutkimuksen eettisten ohjeiden tarpeesta. Ohjeiden laatimista yritettiin yhteispohjoismaisella tasolla 2000-luvun alkupuolella, mutta se ei saanut tulta alleen.

Kuokkanen aloitti arktisen alkuperäiskansatutkimuksen tutkimusprofessorina Lapin yliopistossa vuonna 2017. Sitä ennen hän työskenteli kymmenen vuotta politiikkatieteiden ja alkuperäiskansatutkimuksen apulaisprofessorina Toronton yliopistossa Kanadassa. Yksi puheenaihe ei vuosien aikana ollut muuttunut.

– Sanoin kollegoille, että joko alamme tekemään ohjeita tai lakkaamme puhumasta, että niitä tarvitaan. Muut olivat samaa mieltä.

Haasteina pandemia ja rahoituksen puute

Keväällä 2018 perustettiin työryhmä, jonka jäseniksi kutsuttiin saamen- ja alkuperäiskansatutkimuksesta vastaavat professorit ja apulaisprofessorit Lapin, Oulun ja Helsingin yliopistoista sekä edustajat Saamelaiskäräjiltä, Saamelaismuseo Siidasta ja Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta.

– Lähtökohtanamme toimivat muiden alkuperäiskansojen laatimat tutkimuseettiset ohjeet. Aloitimme miettimällä, mitä keskeiset arvot ja lähtökohdat voisivat olla saamentutkimuksessa.

Alusta asti oli selvää, että työ edellyttää saamelaisyhteisön mukaan ottamista. Toisin kuin tieteenalalähtöisiä ohjeita, alkuperäiskansojen tutkimuseettisiä periaatteita ei voida tehdä vain tutkijoiden kesken.

– Alkuperäiskansojen tutkimuseettisissä ohjeissa on lähtökohtana nimenomaan yhteisöulottuvuuden tuominen yksilön rinnalle.

Lapin ja Oulun yliopistojen rehtorit myönsivät neuvottelujen jälkeen puolentoista vuoden rahoituksen osa-aikaisen sihteerin palkkaamiselle, minkä jälkeen Helsingin yliopisto jatkoi rahoitusta. Myös yhteisökuulemisille oli vaikea löytää rahoitusta. Lopulta sen myönsi Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahasto – juuri ennen kuin koronapandemia alkoi.

– Yhteisökuulemisissa aikataulu lyötiin lukkoon monesti, mutta joka kerta kuulemisia piti siirtää pandemiatilanteen takia. Pääsimme pitämään niitä vasta keväällä 2022.

Yhteisökuulumisia pidettiin saamelaispaikkakuntien lisäksi kolmessa kaupungissa. Yhteisöltä saatiin paljon kommentteja ja näkemyksiä, joiden pohjalta eettisiä periaatteita muokattiin laajasti. Työryhmän rinnalla on toiminut laajempi neuvottelukunta, jossa on ollut mukana eri alojen tutkijoita ja saamelaisinstanssien edustajia.

Kuokkasen mukaan on luonnollista, että osallistujilla on erilaisia näkemyksiä ohjeistuksen sisällöstä.

– Tämä on kultaisen keskitien löytämistä, ja silti ohjeisiin jää edelleen avoimia kysymyksiä.

”Tarvitsemme monenlaisia näkökulmia”

Kuokkasen henkilökohtainen kokemus Kanadasta on, että vaikka eri instituutioiden lupaprosessit vievät aikaa, oman tutkimuksen reflektoiminen eri näkökulmista parantaa tutkimuksen laatua.

– Toivottavasti saamelaisia koskevaan tutkimukseen perustetaan myöhemmin ennakkoarvioinnin toimikunta yhteispohjoismaisella tasolla. Kansallisella tasolla siihen eivät riitä resurssit.

Pian julkaistaviin ohjeisiin kuuluvat niin vastavuoroinen kuuleminen, kunnioitus, yhteinen pohdinta kuin tiedon palauttaminen yhteisölle. Toisaalta keskusteluissa on noussut esiin saamelaisten tutkimusuupumus.

– Osallistava tutkimus on hirveän tärkeää mutta myös kuormittavaa pienelle yhteisölle.

Kuokkasen mukaan on tärkeää, että tutkijalla on riittävät perustiedot ja tarvittava osaaminen, jotta tutkimukseen osallistuvien ei tarvitse ensin opettaa niitä tutkijalle.

– Kun opetan saamen- ja alkuperäiskansatutkimuksen johdantokurssia, aloittelevilla opiskelijoilla ja tutkijoilla on usein huoli siitä, voivatko he tutkia saamelaisia ja saamelaista yhteiskuntaa, jos he eivät itse ole itse saamelaisia.

– Vastaukseni on aina ollut kyllä, jos tutkimus on eettisesti kestävällä pohjalla. Tutkimusta ja tutkijoita on edelleen vähän, ja tarvitsemme monenlaisia näkökulmia. Aiheen lisäksi on tärkeää pohtia menetelmällisiä valintoja, joihin eettiset kysymykset olennaisesti liittyvät.