Saamelaisessa kulttuurissa menneisyyden ja nykyisyyden välillä on elävä yhteys.

Museot kertovat menneisyyden ohella nykyisyydestä ja kurottelevat tulevaisuuteen. Samalla ne ovat vahvasti kiinni omassa ajassaan: sen tiedoissa, käsityksissä, arvoissa. Tämä on huomattu myös Saamelaismuseo Siidassa, jonka perusnäyttelyä ollaan uudistamassa. Metsähallituksen ja museon yhteinen näyttely avattiin yleisölle yli 20 vuotta sitten.

– Siinä ajassa on tapahtunut paljon, myös saamentutkimuksessa, sanoo saamelaisen kulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola Oulun yliopistosta.

Lehtola vastaa näyttelyn uuden käsikirjoituksen saamelaiskulttuurista kertovasta osuudesta. Se tehtiin Lapin yliopiston ja Siidan yhteisessä hankkeessa, jossa kehitettiin osallistavia toimintamalleja kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävälle museolle. Hanketta rahoitti Suomen Akatemia.

Kun hankkeen alussa kartoitettiin Saamelaismuseoon kohdistuvia odotuksia, moni kehui nykyistä näyttelyä ja sen keskeistä teemaa, luonnon ja kulttuurin rinnakkaiseloa. Kritiikkiäkin kuultiin. Miksi näyttelyssä kerrotaan enemmän miehistä kuin naisista? Missä ovat inarinsaamelaiset? Miksi koltista puhutaan vain historian näkökulmasta?

– Yleinen toive oli, että museo esittelisi enemmän tämän päivän elävää saamelaiskulttuuria. Se on helpommin sanottu kuin tehty, Lehtola toteaa.

Uutuudet kiinnostavat

Uuden näyttelyn keskeiseksi teemaksi on muodostumassa pärjääminen, joka Lehtolan mukaan on aktiivista ja luovaa toimintaa, ei epätoivoista selviytymistaistelua.

– Suuret muutokset ovat kuuluneet saamelaisten kulttuuriin vuosisatojen ajan. Käsikirjoituksessa korostetaan muutosten sijaan jatkuvuutta ja joustavia ratkaisuja.

Alkuperäiskansoihin liitetään usein odotus ”museoitumisesta”, samanlaisena pysymisestä. Perinteet voidaan ymmärtää ikiaikaisiksi, vaikka ne muuttuvat ajassa ja ovat sijoitettavissa tiettyihin aikakausiin.

– Saamelaiset ovat olleet yhtä kiinnostuneita uutuuksista kuin muutkin. Esimerkiksi moottorikelkka levisi 60-luvulla nopeasti saamelaisten poromiesten käyttöön. Siitä seurasi suuria muutoksia, joihin sitten sopeutuivat porot ja ihmiset.

Muutosten vauhti on kiihtynyt. Samalla syntyy myös uudenlaisia mahdollisuuksia. Inarinsaamen onnistunut kielipesätoiminta on saanut vaikutteita Uuden-Seelannin maoreilta, ja Inarista malli on puolestaan levinnyt eteenpäin. Alkuperäiskansojen verkostot ovat laajenneet alueellisista arktisiksi ja globaaleiksi.

Lehtolan mukaan kanssakäyminen ja muilta kulttuureilta omaksuminen on ollut pitkään keskeistä saamelaisessa kulttuurissa. Esimerkiksi käy saamenpuku, pohjoissaameksi gákti, jonka nykyinen malli on omaksuttu kauppiailta myöhäiskeskiajalla ja josta on muodostunut tärkeä osa saamelaista identiteettiä.

Menneisyys elää meissä

Museoiden yhtenä tehtävänä on auttaa meitä muistamaan. Lehtolan mukaan muistamisella on Saamelaismuseossa erityinen merkitys.

– Saamelaisessa kulttuurissa menneisyyden ja nykyisyyden välillä on elävä yhteys. Miten nykypäivän saamelaiskulttuurissa näkyy esi-isiemme perintö ja miten muokkaamme sitä?

Esimerkiksi kulttuurin mytologisista piirteistä on tarkoitus kertoa nykyisyyden näkökulmasta. Lehtolan mukaan mytologiset piirteet elävät ja vaikuttavat yhä saamelaisten luontosuhteessa. Luonnolla on roolinsa myös muistamisessa. Uudessa näyttelyssä luonnon ja kulttuurin välille halutaan lisätä vuoropuhelua.

– Maisema on saamelainen kulttuuriympäristö ja säilyttää muistia.

Siidan nykyisessä näyttelyssä on vieraillut yli miljoona kävijää, joista saamelaisia on murto-osa. Lehtola uskoo, että saamelaisten näkökulmasta kerrottu näyttely puhuttelee myös muita.

– Luotamme siihen, että kun kerromme oman tarinamme, se riittää. Tarinan ydin on yleisinhimillinen. Osan siitä pystyy tunnistamaan ja osa kiinnostaa, koska se on erilaista. Toivon, että kävijä osaisi vierailunsa jälkeen kertoa, miksi saamenpuvun väärä käyttö loukkaa, vaikka sitä ei väännetä rautalangasta.

Näyttelyn rakentamisen rahoitus on vielä auki saamelaiskulttuurin osalta, mutta uusittu perusnäyttely on tarkoitus avata jo vuonna 2022. Jos museo on tuolloin sosiaalisesti kestävä, millainen se on?

– Sellainen, että saamelaiset voivat tunnistaa siitä itsensä ja tunnustaa sen tärkeäksi osaksi omaa kulttuuriaan. Pystymme olemaan siitä ylpeitä.

Entä millainen on kulttuurisesti kestävä museo?

– Se kertoo, millaisena koemme esi-isiemme perinnön ja mitä se voisi meille tarkoittaa. Se muistuttaa meitä vahvoista piirteistämme, joita voimme kehittää ja hyödyntää nykypäivässä.

TEKSTI Marjo Laukkanen