Teksti Marjo Laukkanen
Kuvat Santeri Happonen

Lähiöissä asutaan sen verran tiiviisti, että naapureiden kanssa on väkisinkin jonkin verran tekemisissä.

– Lähinaapurit tuntee seinien läpi, jos ei muuten, Minni Haanpää sanoo.

– Kaikki Korkalovaaran koiranomistajat tuntuvat tuntevan toisensa, Maria Hakkarainen jatkaa.

– Totta! Kun kaksi vuotta sitten hankimme koiran, aloin puhua ihmisten kanssa. Ennen vain kävelin ohi, Haanpää nauraa.

Hakkaraisen mukaan kanssakäyminen on välitöntä, kun se rakentuu arjen toiminnallisuuden ympärille, oli kyseessä sitten marjanpoiminta, koiran lenkitys tai hiihtäminen.

– Lenkkeilen aika paljon ja alan jo tunnistaa muut lenkkeilijät, nyökkään ohi hölkätessä. En tunne, mutta tunnistan, Anu Harju-Myllyaho vahvistaa.

Minni Haanpää ja Maria Hakkarainen ovat matkailututkimuksen yliopistonlehtoreita Lapin yliopistossa, ja Anu Harju-Myllyaho työskentelee osaamispäällikkönä Lapin ammattikorkeakoulussa. Keväällä he saivat Suomen Kulttuurirahastolta apurahan tallentaakseen lappilaista lähiökulttuuria Korkalovaarassa, jossa he kaikki myös asuvat perheineen. Korkalovaara on laaja kaupunginosa Rovaniemellä, vaaran ympärillä.

Paikka, johon kuuluu

Kun Minni Haanpää muutti Korkalovaaraan vuonna 2006, hän oli muuttanut Rovaniemelle vasta pari vuotta aiemmin eikä tuntenut eri asuinalueita. Valinta kohdistui Korkalovaaraan, koska sieltä sattui löytymään sopiva koti. Kun perhe neljä vuotta sitten vaihtoi isompaan asuntoon, he etsivät sitä juurikin Korkalovaarasta.

– Olen asunut tällä alueella pisimpään lapsuuden kodin jälkeen. Korkalovaara merkitsee minulle kotipaikkaa. Kun ei oikein tiedä, kuuluuko Lappiin ylipäätään, on jokin paikka, johon kuuluu, Haanpää sanoo.

Rovaniemeläisen Anu Harju-Myllyahon perhe muutti Korkalovaaraan vuonna 2012, kun he pienten lasten kanssa tarvitsivat enemmän tilaa.

– Etsimme kohtuuedullista ja rauhallista asuntoa ja ihastuimme talon suojaisaan pihaan. Talossa on yhä monia samoja asukkaita kuin tänne muuttaessamme, Harju-Myllyaho kuvailee.
Lähellä uutta kotia sijaitsi myös Vaaranlammen koulu, joka sittemmin tyhjeni sisäilmaongelmien takia.

Maria Hakkarainen muutti Korkalovaaraan jo vuonna 1996 aloittaessaan opiskelun Lapin yliopistossa. Alueelta oli hyvät yhteydet yliopistolle ja asuminen edullista.

– Korkalovaara oli minulle ennestään tuttu. Alue tuntui helposti lähestyttävältä, ja palvelut olivat näppärästi saatavilla, Hakkarainen kertoo.

Muutamaa vuotta lukuun ottamatta Hakkaraisen perhe on asunut Korkalovaarassa ja viime vuodet Lapinrinteen puolella, lähempänä Vaaranlammen koulun väistötiloja.

Yhteisten tilojen katoaminen ja ränsistyminen

Kun vanha koulurakennus tyhjeni, myös sitä ympäröivät liikunta- ja leikkipaikat purettiin pois. Nuorisotilat joutuivat muuttamaan, ja kaupalliset palvelut vähentyivät.

– Kun palveluita on kadonnut, luontevia kohtaamispaikkoja on kadonnut. Koulun tilanne vaikuttaa paljon alueen luonteeseen ja kehittymiseen. Onneksi meillä on sentään yhä kirjasto, Haanpää sanoo.

– Yhteisten tilojen ränsistyminen alkaa olla silminnähtävää ympäri aluetta, Hakkarainen kuvailee.

– Tyhjentyneen koulun ohella on muitakin jättötiloja, kuten liiketiloja. Ränsistyminen on jo turvallisuuskysymys, Harju-Myllyaho sanoo.

Korkalovaaran tilanteesta on käyty vilkasta keskustelua niin paikallislehdissä kuin Facebookin keskusteluryhmissä. Virkamiehet ja päättäjät ovat tietoisia ongelmista, mutta asukkaiden näkökulmasta mitään konkreettista ei ole tuntunut tapahtuvan.

Tämän vuoden syyskuussa alkoi vihdoin tapahtua: Rovaniemen kaupungin sivistyslautakunta päätti, että Vaaranlammen vanhan koulun paikalle rakennetaan uusi rakennus.

Yhteinen huoli on toiminut kimmokkeena Haanpään, Hakkaraisen ja Harju-Myllyahon yhteiselle Korkkis-projektille, jossa kerätään korkalovaaralaisten muistoja ja tarinoita kotipaikastaan.

– Lähiöt rakennettiin pystymetsästä, ja ne voivat vaikuttaa historiattomilta paikoilta, vaikka niillä on oma historiansa, Korkalovaarallakin kuusikymmentä vuotta. Haluamme tuoda esiin, millainen paikka tämä oikeasti on, Haanpää sanoo.

– Antaa äänen ja tuoda paikkaa toisella tavalla näkyväksi, Hakkarainen lisää.

Harju-Myllyahon mukaan Rovaniemellä nostetaan enemmän esiin kyliä kuin keskustaa ympäröiviä asuinalueita.

– Rovaniemen lähiöissä kasvaneena minulle on merkityksellistä laajentaa Lappi-kuvastoa. Helsingin lähiöistä on enemmän tietoa kuin täältä, Harju-Myllyaho sanoo.

Oma rytmi, oma tuoksu

Miten rovaniemeläinen lähiö sitten eroaa helsinkiläisestä?

– Luonnon läheisyys tulee usein esiin lähiöistä puhuttaessa, mutta täällä on myös tietynlaista eräelämää. Jokaisessa talossa on vähintään yhdellä parvekkeella kuivalihan kuivaushäkki, Hakkarainen kuvailee.

– Verkot kuivumassa roskakatoksen takana, Harju-Myllyaho lisää.

– Ja moottorikelkka parkkipaikalla, Haanpää jatkaa.

– Täällä on myös erilainen rytmi ja tuoksu kuin vaikkapa Ounasvaaralla, erilainen tunnelma, Harju-Myllyaho sanoo.

Kolmikon yhtenä tavoitteena on tutkia, miten Korkalovaaraa voisi hyödyntää Rovaniemen matkailussa.
Haanpään mukaan arjen paikat ovat matkailussa nouseva kiinnostuksen kohde.

– Korkalovaara voisi tuoda säröä kaupungin jonkin verran kliseisiin matkailusisältöihin.

Rajamaaston identiteetti

Millaisia pohjoiset naapuruussuhteet ovat kaupunkien ulkopuolella?

Valtio-opin yliopistonlehtori Tapio Nykänen vetää Naapuruuden tekijät -hanketta, jossa tutkitaan pohjoisten asukkaiden suhteita toisiinsa ja ympäristöönsä. Hanketta rahoittaa Koneen Säätiö.

Parhaillaan Nykänen työstää kirjaa ”Lapin ihmisten” eli lappilaisten identiteettiprojekteista. Lapin ihmisillä hän tarkoittaa pohjoisen asukkaita, joilla on juuret Lapissa. He eivät ole saamelaisia – ainakaan kiistattomasti saamelaisiksi hyväksyttyjä – mutta eivät myöskään koe olevansa valtaväestöä.

– Lappilainen identiteettikategoria ammentaa saamelaisesta ja suomalaisesta kulttuurista sijoittuen niiden rajamaastoon.

Nykäsen mukaan lappilaisuus on etnisyyttä sivuava identiteettikategoria. Sen nimeäminen on osoittautunut haasteelliseksi, eikä Nykänen ole nimeen vieläkään täysin tyytyväinen. Lappilaisilla kun voidaan tarkoittaa ylipäätään Lapissa asuvia, ja vanhoihin saamelaisiin on puolestaan viitattu Lapin ihmisinä. Nimitys siis viittaa juuri niihin kulttuureihin, joista se ammentaa.

– Kulttuurien rajamaastoissa elävillä on mahdollisuuksia ottaa minäkuvaansa vaikutuksia eri suunnilta.

Tutkijana hän ei ole ensisijaisesti kiinnostunut määrittelemään, kenellä on oikeus kuulua tiettyyn etniseen ryhmään. Sen sijaan häntä kiinnostavat tavat, joilla ihmiset työstävät omaa etnistä kuulumistaan. Ympäristö saattaa suhtautua yksilön identifioitumiseen monin tavoin. Se voi yllättää, ilahduttaa tai tuntua epäoikeudenmukaiselta ja väärältä.

– Haastateltavat pohtivat näitä asioita enimmäkseen aika rauhallisesti. Haastatteluista syntynyt yleiskuva on paljon pohdiskelevampi kuin mediassa tai somessa syntynyt.

Tutkimuksessa on mukana 57 informanttia, joista suurin osa on osallistunut teemahaastatteluihin ja osa on vastannut kirjoituspyyntöön. Suurin osa haastatelluista kuuluu vanhoihin lappilaisiin sukuihin ja asuvat Kittilässä tai Sompiossa. Heidät on tekstissä anonymisoitu.

Haastateltujen joukossa on myös Lapin kulttuurien asiantuntijoita, jotka esiintyvät kirjassa omilla nimillään. Lisäksi Nykänen hyödyntää aiemmin keräämiään tutkimusaineistoja, media-aineistoja ja historiallisia lähteitä.

Merkityksellisyyttä etsimässä

Ihmiset eivät usein puhu itsestään ensisijaisesti lappilaisina, vaan kunnan, kylän tai alueen nimellä, kuten rovaniemeläisinä, kaukoslaisina tai tornionjokilaaksolaisina. Jotkut määrittelevät itsensä myös lappalaisiksi tai metsälappalaisiksi.

Syntyessään ihminen liitetään automaattisesti tiettyihin sosiaalisiin ryhmiin. Lisäksi hänellä on mahdollisuus neuvotella itselleen uudenlaisia identiteettikategorioita, jotka ympäristö voi hyväksyä tai kieltää.

Nykänen kertoo, että Pohjois-Amerikan intiaaniheimojen jäsenmäärissä on ollut kasvua 1960-luvulta lähtien. Yhä useampi on liittynyt yhteisöön ulkopuolelta, esimerkiksi löydettyään suvustaan heimoon kuuluneita esivanhempia. Tutkimusten perusteella ihmisten valintoja on ohjannut pikemminkin merkityksellisyyden hakeminen kuin materialistiset syyt. Heimoon liittymisellä haetaan esimerkiksi yhteisöllisyyttä tai henkisyyttä.

Kirjan kirjoittaminen on kesken, ja Nykänen painottaa, että hänen tulkintansa ovat osittain alustavia.

– Tutkimukseni perusteella myös Lapissa alkuperäiskansaisuuteen voi liittyä merkityksellisyyden etsimistä, halua löytää sosiaalisesti arvostettu paikka maailmassa.

Nykäsen mukaan tämä näkyy esimerkiksi poronhoidon piirissä. Pohjois-Suomessa poronhoitoa saavat harjoittaa sekä saamelaiset että suomalaiset, mutta vain saamelaisten elinkeino on erikseen turvattu perustuslaissa. Nykäsen mukaan alkuperäiskansaksi julistautumalla saatetaan hakea paitsi juridista suojaa myös symbolista oikeutusta omalle elämäntavalle.

Nykäsen mukaan julkinen ja poliittinen keskustelu jumittaa herkästi yksittäisiin lainopillisiin päätöksiin sen sijaan, että pohdittaisiin merkityksiä.

– On tärkeää ymmärtää, miksi ihmiset toimivat, kuten toimivat.

Jaettu arki

Millaista Lapin ihmisenä oleminen – lappilaisuus – tutkimuksen perusteella on?

– Lappilaisuus jäsentyy toiminnan ja toiminnallisuuden ympärille. Usein toiminta tapahtuu vähän kliseisestikin luontoympäristössä, Nykänen tiivistää.

Haastateltavat mainitsivat perinteisiä lappilaisia elinkeinoja, kuten kalastuksen, metsästyksen, metsätyöt, marjanpoiminnan ja poronhoidon. Luonnossa pärjäämistä ei juurikaan romantisoida, vaan se on arkista ja konkreettista.

Nykäsen mukaan lappilaisuus liitetään myös jossain määrin mentaliteettiin. Lappilaiset ovat luonteikkaita, tietyllä tavalla persoonallisia.

– Haastatteluissa nousi esiin sama piirre kuin aiemmassa, vanhojen saamelaissukujen parissa tekemässäni tutkimuksessa. Eräänlainen salaviisaus. Ulkopuolisille ei paljasteta aivan kaikkea.

Haastateltavat tekivät eron Lapin ihmisen ja Etelän ihmisen välille mutta eivät toista vähätellen. Erosta seuraa, ettei eteläsuomalainen voi täysin ymmärtää syrjäkylien lappilaisuutta.

– Se pitää elää ymmärtääkseen.

Tutkimuksen perusteella lappilaisen naapuruuden tärkein tekijä on lopulta jaettu arki ja kokemusmaailma.

– Paikalliset suhteet ovat hienosyisempiä ja monimutkaisempia, kuin miltä ne näyttävät julkisessa keskustelussa.