Teksti: Marjo Laukkanen
Kuvitus: Marjo Hiilivirta

Matti Nojosen on vaikea ajoittaa tarkasti hetkeä, jolloin hän tajusi ilmapiirin Kiinassa muuttuneen ratkaisevasti.

– 2016, 2017, 2018, Nojonen luettelee vuosia ja jatkaa: – Silloin huomasin alkavani sensuroida itseäni, vaikka en itseni takia pelännytkään.

Nojonen on Kiinan yhteiskunnan ja kulttuurin professori oikeus- ja yhteiskuntatieteiden tiedekunnissa. Hän on opiskellut, tutkinut ja vieraillut Kiinassa yli 30 vuoden ajan. Paikan päällä hän on viettänyt yhteensä yli 10 vuotta ja puhuu kieltä sujuvasti.

– Olen ollut Kiinassa opiskelijana, väitöskirjatutkijana, opettajana ja vierailevana professorina. Istun myös tutkimuslaitoksen hallituksessa Fudanin yliopistossa.

Koronapandemian takia Nojonen ei ole päässyt Kiinaan kolmeen vuoteen. Hänellä on kuitenkin kiinalaisia ystäviä ja kollegoja, joihin hän on pitänyt yhteyttä myös pandemian aikana. Ystäviään Nojonen halusi suojella silloinkin, kun hän alkoi sensuroida puheitaan vierailuluentojen aikana.

– Aloin pelätä minut vieraaksi kutsuneiden kiinalaisten professorien puolesta. Puoluekoneisto oli kiristänyt otettaan, eivätkä hekään voineet enää luennoida vapaasti.

Veteen piirretty viiva

Nojonen luettelee useita tapahtumia, jotka ovat vieneet Kiinaa autoritäärisempään suuntaan: Xi Jinpingin valtaannousu, Venäjän tekemä Krimin valtaus, sananvapauden kukistaminen Hong Kongissa, uiguurien sorto. Kiinan rajut otteet pandemian pysäyttämiseksi vähensivät yhteyksiä muihin maihin. Viimeinen niitti oli Venäjän aloittama Ukrainan sota, mikä lisäsi lännen kriittisyyttä myös Kiinaa kohtaa.

– Aiemmin Suomessa oltiin rähmällään Kiinan suuntaan. Uskoimme Kiinan lanseeraamat puheet siitä, että Suomella ja Kiinalla on erityissuhteet. Se kalskahti korvaan samanlaiselta retoriikalta kuin Neuvostoliiton YYA-suhde.

Nykyisin yhteistyöhön suhtaudutaan vastaavasti erittäin kriittisesti. Nojosen mukaan suhteessa Kiinaan ei pidä olla naiivi, mutta ei myöskään heilahtaa ääripäästä toiseen. Yhteiskuntatutkimuksessa tehtävän yhteistyön on vaikea nähdä hyödyntävän kiinalaista valvontakoneistoa. Toisaalta ilmapiirin kiristyttyä kiinalaisten tutkijoiden on huomioitava puoluekoneiston näkemykset.

– Sallitut aiheet ja näkökulmat ovat kuin veteen piirretty viiva. Se, mikä ei tänään ole sensitiivistä, voi huomenna olla sitä.

Juuri tässä järjestelmä toimii Nojosen mukaan tehokkaasti: se saa ihmiset välttämään voimakkaiden mielipiteiden ilmaisua ja kontrolloimaan itseään – kaiken varalta.

– Jos tutkija aikoo pitää nenänsä veden pinnalla, hänen pitää huomioida puolueen linjaukset.

Hiljaista tietoa epävirallisesti

Nojosen mukaan empiirisen tutkimuksen tekeminen Kiinassa on tällä hetkellä ulkomaalaisille erittäin vaikeaa. Tutkimuslupien saaminen on haastavaa, ja tutkimukseen osallistuvien turvallisuuden takaaminen on entistä vaikeampaa.

– Tilanne on surullinen. Kiina on maailman toiseksi suurin talousmahti, eikä meillä ole kunnollista pääsyä empirian ääreen. Eikä vain meillä, vaan myös kiinalaisilla on ongelmia.

Itse asiassa Nojonen ei saanut tutkimuslupaa 1990-luvullakaan, kun hän teki väitöstutkimusta liike-etiikasta eli käytännössä korruptiosta. Silloin Nojonen teki haastattelut ilman lupaa, ja yliopiston turvallisuusviranomaiset katsoivat toimintaa sormien läpi.

Kun puoluekoneiston ote alkoi kiristyä, kiinalaisten tutkijoiden kanssa pystyi keskustelemaan avoimesti vielä epävirallisissa kohtaamisissa, joissa Nojonen sai paljon hiljaista tietoa. Avoimuus ei kuitenkaan onnistu puhelimessa tai sosiaalisessa mediassa, koska turvallisuusviranomaiset voivat seurata niitä.

– Ystävien kanssa on syntynyt molemminpuolinen ymmärrys, mistä ja miten on suotavaa keskustella. Ei ole mielekästä ajaa toista kulmaukseen, jossa hän joutuisi toistamaan puolueen retoriikkaa.

Kiinassa on Nojosen mukaan paljon kriittisiä ääniä, jotka eivät järjestelmän takia kykene ilmaisemaan kritiikkiään julkisesti. Hänen oma kantansa on selvä: vaikka ilmapiiri Kiinassa on kiristynyt, akateemista yhteistyötä, vierailuja ja vaihtoja ei tule missään nimessä rajoittaa.

– Onko tässä lopulta kyse tutkimusetiikasta vai reaalipolitiikasta? Nojonen kysyy ja vastaa: – Ilmapiiri, jossa kaikkeen Kiinan kanssa tehtävään yhteistyöhön pitäisi suhtautua kriittisesti, heijastelee reaalipolitiikan muu tosta. Yhdysvaltojen pyrkimystä
padota Kiinaa ja Euroopan pyrkimystä irrottautua Kiinasta taloudellisesti.

– Tämä on myös tutkimuseettinen ongelma. Kenellä on oikeus määrittää tutkimusta ja tutkimusilmiöitä? Totta kai kiinalaiset määrittävät niitä myös, mutta viedäänkö meiltäkin edellytykset tehdä tutkimusta perustuen poliittisiin heilahduksiin. Meillä on kasvava tarve ymmärtää Kiinaa sisältäpäin. Vaikka empirian äärelle on vaikea päästä, se ei tarkoita, että meidän pitäisi luovuttaa.

Tarjolla tiedediplomatiaa

Arktisen keskuksen yliopistotutkija Sanna Kopra on paneutunut Kiinan rooliin kansainvälisessä ilmasto- ja arktisessa politiikassa. Siitä huolimatta Kopra ei ole juurikaan tehnyt tutkimusyhteistyötä kiinalaisten kollegojen kanssa.

– Varsinkin yhteiskuntatieteissä ja kansainvälisissä suhteissa se on haasteellista. Kiinassa ei ole sellaista akateemista vapautta kuin meillä, eikä tutkijoilla ole samalla tavalla tilaa kriittiselle ajattelulle. Virallisessa yhteistyössä ei päästä kovin syvälle eikä tuottamaan uutta tietoa. Mielenkiintoisempaa keskustelua on käyty epävirallisissa tilanteissa.

Kansainvälisissä suhteissa tutkimus on yleensä julkaistujen poliittisten dokumenttien analyysiä.

– Eettinen pohdinta liittyy ennen kaikkea siihen, millaisilla linsseillä materiaalia lähestyy. Kriittinen ajattelu auttaa kyseenalaistamaan tutkimuksen Eurooppa-keskeisyyttä ja omia otaksumia. Kopran mukaan jollakin toisella tieteenalalla, kuten luonnontieteissä, tutkimusyhteistyö on helpompaa, koska aihepiiri on poliittisesti vähemmän sensitiivinen.

– Toki siihenkin liittyy riskejä, mihin tietoa käytetään. Neutraalikin tutkimus voi kytkeytyä reaalipolitiikan kysymyksiin.

Arktinen keskus tekee yhteistyötä China-Nordic Arctic Research Centren kanssa. Yhteistyön tavoitteena on tutkijoiden ja tiedon vaihto arktisen tutkimuksen puitteissa. Kopra on osallistunut yhteisiin symposiumeihin, jotka tosin jäivät tauolle koronapandemian takia.

– Symposiumit ovat tiedediplomatiaa, jossa luodaan yhteisymmärrystä kulttuurisista eroista ja ajattelutavoista esimerkiksi arktisen politiikan ja kansallisten intressien suhteen.

Kopran mukaan on selvää, että yhteistyötä Kiinan kanssa tarvitaan – mahdollisista riskeistä huolimatta.

– Kiina on suurin kasvihuonekaasujen päästäjä maailmassa. Jos emme tee yhteistyötä Kiinan kanssa, ilmastonmuutosta on vaikea ratkaista.

Opiskelijoiden ja nuorten tutkijoiden verkostoituminen Kiinaan on ollut katkolla muutaman vuoden pandemian takia. Samaan aikaan Yhdysvaltojen ja Kiinan välien kiristyminen on vaikeuttanut yhteistyötä. Kopra on tilanteesta huolissaan.

– Miten tämä vaikuttaa kulttuuriseen ymmärrykseen ja ruohonjuuritason rauhantyöhön? Vastakkainasettelu ei ole kenenkään etu.

Kuin palaisi kotiin

Siinä missä tutkimusyhteistyö kiinalaisten kanssa on vaikeutunut pikkuhiljaa, yhteistyö venäläisten tutkimusorganisaatioiden kanssa katkesi kuin seinään, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Yksittäisten tutkijoiden välinen yhteydenpito on opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan edelleen mahdollista, kunhan se tapahtuu ilman rahoitusta ja hankkeita.

Arktisen keskuksen tutkimusprofessori Florian Stammler on Venäjän arktisiin alueisiin erikoistunut antropologi, joka on tehnyt kenttätöitä Venäjällä 1990-luvulta lähtien. Väitöstutkimusta tehdessään hän asui vuoden Jamalissa, jossa hän kulki nenetsien ja porojen matkassa tundralla sekä asui kylissä. Hän loi ystävyyssuhteita ja siteitä, jotka ovat kantaneet tähän päivään asti.

– Sen jälkeen on tuntunut melkein siltä kuin palaisi kotiin. Olen käynyt Venäjällä vuosittain, kerralla kuukauden tai pidempään. Koronapandemian alkaessa ja rajan sulkeutuessa jäin Venäjälle melkein puoleksi vuodeksi.

Jamalin ohella Stammler on tehnyt tutkimusta varsinkin Murmanskin alueella ja Jakutiassa. Hänellä on asunto Kirovskissa, jossa hän on käynyt vapaa-ajallaan vielä sodan alkamisen jälkeen, mutta ei enää Venäjän käynnistettyä liikekannallepanon.

– Pelkäsin, että raja suljetaan. En halunnut joutua samaan tilanteeseen kuin korona-aikaan.

”Menetämme paljon”

Stammler huomasi, että sotilaallinen läsnäolo alkoi lisääntyä pohjoisessa sen jälkeen, kun Venäjä valtasi Krimin vuonna 2014. Ihmissuhteisiin poliittisesti kiristynyt tilanne ei kuitenkaan vaikuttanut, ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022.

– Venäläiset ystäväni ja tuttuni jakautuivat opposition ja hallituksen tukijoihin. En tunne kovin montaa, jotka julkisesti kannattaisivat hallitusta tai sotaa, mutta tuntui surulliselta, että jotkut uskoivat valtion propagandaan. Toisaalta tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että mekin katsomme uutisia, jotka vahvistavat näkemyksiämme. Informaatiosotaa käydään puolin ja toisin.

Sodan alettua Stammler ei ole tehnyt tutkimusta Venäjällä, koska se on kielletty. Hänen mukaansa tutkimus pitäisi kuitenkin pystyä pitämään erillään politiikasta.

– Menetämme paljon arktisessa tutkimuksessa, jos poistamme puolet arktisesta alueesta ja ihmisistä. On asioita, joita voimme tutkia vain Venäjällä.

Omaa tutkimustaan Stammler kuvailee epäpoliittiseksi. Poropaimenten elämä tundralla on kaukana Venäjän johdosta ja sen aloittamasta sodasta. Politiikan sijaan hän juttelee ystäviensä kanssa esimerkiksi säästä ja poroista.

– Meillä on eettinen vastuu ihmisistä, joiden kanssa työskentelemme. En rohkaise keskustelua, joka voisi olla heille vaarallista.

Viime aikoina Stammler on tutustunut verkossa tehtävään etnografiaan. Sitä on mahdollista tehdä, kun on aiemmin tutustunut ihmisiin paikan päällä.

– Luottamuksen rakentaminen on helpompaa silloin, kun jaetaan elämä ja keittiönpöytä. Voimme kuitenkin ylläpitää suhteita eri tavoin ja toivoa, että tämä hirvittävä tilanne muuttuu.

Stammler kertoo suunnittelevansa yhteistä työpajaa kollegojensa ja poroja paimentavien evenkien kanssa. Venäjällä tämä ei onnistu, mutta evenkejä asuu myös Kiinan puolella, ja sinne venäläisetkin saavat matkustaa.

Haastattelun lopuksi Stammler kertoo ymmärtävänsä myös venäläisiä, jotka pysyvät hiljaa eivätkä vastusta valtion johtoa julkisesti. Usein kysymys on elämästä ja kuolemasta – tai ainakin vapaudesta.

– Olisi eettisesti kyseenalaista katkaista suhteet yksilöihin, jotka eivät tue hallintoa tai kannata sotaa. Jos lännessä ei tueta Venäjän oppositiota, kuka sitä tukee?

Tutkimus ja tutkijat vaarassa

Akateeminen vapaus on uhattuna hyvin erilaisissa maissa eri puolilla maailmaa, kuvailee professori Elina Vuola Helsingin yliopistosta. Kriittistä tutkimusta vaiennetaan parhaillaan hyvinkin lähellä meitä: niin Venäjällä, Unkarissa kuin Turkissa.

Vaientaminen kohdistuu varsinkin humanistisille ja yhteiskuntatieteellisille aloille, kuten kriittiseen historian-, politiikan- tai sukupuolentutkimukseen.

Vuola on puheenjohtajana Scholars at Risk Finlandissa, johon kuuluvat kaikki Suomen yliopistot. Kansainvälinen verkosto pyrkii edistämään akateemista vapautta sekä suojelemaan tutkijoita vainolta ja väkivallalta.

Verkostolla ei ole omaa rahoitusta, vaan sitä haetaan esimeriksi jäsenyliopistoilta tai säätiöiltä.

– Rahoituspohjaa on Suomessa laajennettava ja vakinaistettava.

Tällä hetkellä Suomessa on toistakymmentä SAR-statuksen saanutta tutkijaa. Statusta haetaan kansainväliseltä sihteeristöltä, joka sijaitsee Yhdysvalloissa. Viime vuonna hakemusten määrä ryöpsähti, ja niiden käsittely ruuhkautui. Hakemuksia lisäsi muun muassa talibanien valtaannousu Afganistanissa, Turkin poliittinen kehitys ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan.

SAR-verkosto vetosi yliopistoihin, jotta nämä auttaisivat tutkijoita suoraan. Suomessa näin onkin tehty esimerkiksi sotaa paenneiden ukrainalaisten kohdalla. Myös venäläisiä tutkijoita on autettu.

– Kaikkialla maailmassa yliopistoilla on pohjimmiltaan sama tehtävä, ja sen puolustaminen globaalisti on osa työtämme. Muuten voimme lakata puhumasta yliopistojen globaalista vastuusta.