Uskontojen kulttuuriset dialogit
Bysanttilaista Jumalansynnyttäjän ikonia koskeva kulttuuri- ja psykohistoriallinen tutkimukseni vei perheemme 1980-luvun lopulla akateemiseksi lukuvuodeksi Istanbuliin. Sellainen muslimiympäristössä koettu arkinen ja mutkaton uskontodialogi, joka silloin oli täysin luonnollista myös esimurrosikäisille lapsillemme, ei ole mahdollista tämän päivän Turkissa, jossa nytkin tätä kirjoitan. Se on sekä surullista että pelottavaa.
Olen yli neljäkymmentä vuotta ollut aika aktiivinen ortodoksi. Ajan, iän ja tutkimustyön myötä olen kuitenkin oppinut tuntemaan paremmin myös sitä pohjoista luterilaisuutta, joka nyt näyttää hyvin erilaiselta kuin lapsuudessani. Erityisesti Oulun nykyisen tuomiorovastin Satu Saarisen väitöskirjaohjaus 2000-luvun alussa Lapin yliopistossa herätti monia akateemisia ja henkilökohtaisia kysymyksiä, jotka liittyvät naisen asemaan uskonnollisissa yhteisöissä.
Kaksi kautta Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan jäsenenä antoivat ja opettivat paljon mutta myös ottivat hyvin paljon. Sen sijaan mukanaolo arkkipiispa Kari Mäkisen koolle kutsumassa Arvojen Akatemiassa on yksinomaan antanut ja opettanut paljon. Intensiiviset keskustelut eri alojen asiantuntijoiden ja yhteiskunnallisten vaikuttajien kanssa ovat olleet mitä antoisinta älyllistä ja hengellistä kuntoutusta.
Uskontojen harjoittamisen muodot ovat aikansa ja kulttuurinsa tuotteita, joiden irrottaminen historiallisista yhteyksistään on paitsi väkivaltaista myös mahdotonta. Sitä kulttuurihistorioitsija ei voi sivuuttaa. Sitä emme sivuuta myöskään Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa, joka kohdistuu Lapin henkiseen ja materiaaliseen jälleenrakennukseen.
Marja Tuominen
Kulttuurihistorian professori, yhteiskuntatieteiden tiedekunta
Hengellistä perintöä tutkimassa
Saamelaisten uskonnon harjoittaminen pohjautuu luontoon. Se liittyy niin metsästykseen, kalastukseen kuin ansoitukseenkin. 1600- ja 1700-luvuilla noaideja eli samaaneja vainottiin: sekä miehille että naisille langetettiin kuolemantuomioita.
Nykyisin moni luulee, ettei saamelaisten perinteistä uskontoa enää harjoiteta, mutta he ovat väärässä. Vuodesta 2012 lähtien olen henkilökohtaisesti todistanut saamelaisten samanismin elpymistä Norjassa, jossa hallitus on antanut samaaneille samat oikeudet kuin papistolle hengellisten rituaalien ja riittien suorittamiseen. Suomi ja Ruotsi eivät ole seuranneet tätä Norjan esimerkkiä, joka edistäisi kulttuurin tasa-arvoa ja elvyttämistä.
Uskonnon ja kulttuurin tutkijana olen oppinut, kuinka elintärkeää kulttuurin ulkopuolelta tuleville henkilöille on sisäistää se herkkyys ja kunnioitus, jota toisen kulttuurin ja erityisesti uskonnon lähestyminen edellyttää.
Kuluneen pari vuoden aikana alkuperäiskansat ovat kirjoittaneet eettisiä koodistoja vastaiskuna kolonialismille ja keinona suojella omaa kulttuuriaan ulkopuolisten väärinkäytöltä. Tämä meidän kaikkien täytyy ymmärtää, kun todistamme elinvoimaisia perinteitä, jotka ovat säilyneet moderniin aikaan.
Francis Joy
Väitöskirjatutkija, taiteiden tiedekunta
Kirkon huomassa
Tunnustan. Olen konservatiivi. Kuulun edelleen Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, samalla kun huomattava osa progressiivisimmista ystävistäni on siitä eronnut.
Tunnustettakoon myös, että eroaminen on ollut monta kertaa mielessä. Kirkon piirissä on kaikunut liian usein sellaisia äänenpainoja, jotka eivät minusta kuulu 2000-luvun kirkkoon, saati kirkon rakkautta korostavaan ydinsanomaan.
Tutkijana olen tarkastellut uskontojen harmaita sävyjä parisen vuosikymmentä. Ymmärrän, että uskonnot ja uskonnolliset liikkeet tuovat paljon hyvää ihmisen elämään – myös toivon iankaikkisuudesta. Samat liikkeet voivat kuitenkin olla väkivaltaisia, ne voivat vahingoittaa tai kiusata omiaan ja muita.
Ymmärrän myös, että usko ja uskonnot ovat ihmisyyden perustavia asioita. Ne ovat kulkeneet läpi ihmiskunnan ja sen erilaisten kehitysvaiheiden.
Aina on niitä tahoja, jotka ”järjestävät” uskon uskonnoksi eli tekevät siitä organisaation, ihmisten välisen toiminnan alueen. Tästä organisaatiomuodosta ja siinä olevista hallinnan tavoista riippuu, millaisia seurauksia uskomisella voi olla.
Mieluummin annan tukeni uskon ja rituaalien järjestämisestä kirkollemme kuin liikkeille, jotka eivät ole minkään tahon valvonnassa, eivätkä minkään yhteiskunnallisen kontrollin kohteena.
Ja uskon, että kirkkomme on kykenevä uudistumaan. Sen tarkoitus ei ole toisintaa vuosituhansien takaisia, historian hämäriin kuuluvia sosiaalisia konventioita. Sen pitää hengittää ihmisyyttä, vaikka samalla pitäydyttäisiinkin keskeisissä ydinopeissa ja rituaaleissa.
Aini Linjakumpu
Politiikkatieteiden yliopistonlehtori, yhteiskuntatieteiden tiedekunta
Muslimina luterilaisessa yhteiskunnassa
Suomessa on vapaus harjoittaa omaa uskontoaan, eivätkä maahanmuuttajat ole vielä kohdanneet voimakasta vihamielisyyttä Rovaniemellä uskonnollisen vakaumuksensa takia. Vuonna 2013 tekemäni tutkimuksen mukaan uskonnon harjoittaminen toimii sosiaalisena pääomana, joka vaikuttaa positiivisesti maahanmuuttajien integroitumiseen.
Valitettavasti katkeruus muslimeja kohtaan on kuitenkin kasvanut, kun pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat alkaneet saapua isompina ryhminä. Juuri islaminuskoiset maahanmuuttajat ovat kaikista leimatuimpia johtuen anti-islamilaisesta retoriikasta.
Muslimina en itse ole juurikaan ollut epämiellyttävissä tilanteissa. Tosin kerran eräs suomalainen kysyi, miksi olen vastaanottanut muslimiyhteisöltä palkinnon arktisten maahanmuuttajien järjestön puolesta, vaikka järjestömme on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Hänen mielestään en olisi saanut järjestön puheenjohtajana hyväksyä palkintoa.
Miehen kysymys oli hämmentävä, koska hän oli itse mukana tapahtumassa, jonka järjestömme organisoi ja jota sponsoroi luterilainen seurakunta. Hänet oli kutsuttu myös kansainväliseen joulujuhlaan (Christmas party), jonka järjestimme. Miestä ei häirinnyt, että sitoutumatonta järjestöämme tuki luterilainen seurakunta – johon hän itse kuuluu. Hänen suhtautumisensa oli siis päinvastaista näissä kahdessa samankaltaisessa tilanteessa.
Nafisa Yeasmin
Projektikoordinaattori, Foreign Lounge -projekti, Arktinen keskus
Kuvat: Anna-Leena Muotka