Taiteiden tiedekunnan uutiset
 
Mainos esityksestä

Draamallinen tanssi- ja sirkusesitys: Vuosi 91 – kirjoita se postikorttiin

22.4.2022

”Vuosi 91 – kirjoita se postikorttiin” on koskettava episodipohjainen draama teinielämän kipukohdista. Tanssin, sirkuksen, musiikin ja elokuvan keinoin sukelletaan isojen muutosten vuoteen 1991. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan opiskelijoiden kädenjälki näkyy monin tavoin Sirkus Taika-Ajan tuottamassa esityksessä.

Teoksen on käsikirjoittanut, ohjannut ja tuottanut pitkäaikainen sirkusharrastaja, Lapin yliopiston videoilmaisun yliopisto-opettaja Timo Haanpää.

Kun otin käteeni Suosikkilehden 30 vuoden tauon jälkeen, yllätyin, kuinka koskettavia ja ajattomia olivat Jammun palstalle kirjoitetut nuorten tekstit. Aluksi Suosikin ”ysäri-ajankuva” muotijuttuineen huvitti ja toisaalta nosti pintaan nostalgisia muistoja omasta elämästä. Jäin kuitenkin miettimään noita ”sydänverellä” kirjoitettuja tekstejä ja vuotta 1991, jolloin niin moni asia dramaattisesti muuttui Suomessa ja maailmalla, Haanpää kertoo.

Oli aika mikä tahansa, niin jokaisen nuoren sydän sykkii vereslihalla omia pieniä toiveitaan ja unelmiaan. Haanpään mukaan on kuunneltava sydäntään ja sen sanomisia, aivan kuten Jammu teki aikoinaan Suosikki-lehdessä. Omaa sydäntään jäi kuuntelemaan myös Haanpää, ja tästä syntyi ajatus teokseen "Vuosi 91  kirjoita se postikorttiin".

Haanpään, Anu Kylmäsen ja Karoliina Laxströmin ohjauksessa yliopiston Arktinen muotoilu -kurssin opiskelijat ovat vastanneet esityksen esitystekniikasta, valo-, ääni-, lavastus-, vaate- ja mainossuunnittelusta sekä graafisesta suunnittelusta, valokuvauksesta ja tuotannossa avustamisesta. Elokuvauksen kurssin opiskelijat ovat kuvanneet esityksessä käytettävät projisoinnit, ja traileri on leikattu osana taiteellisen syventävän kurssin opintoja. Lisäksi osan näytöksen esiintymisasuista ovat tehneet Lapin yliopiston ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDUn opiskelijat.

Katso traileri YouTubesta.

Paikka ja aika:
Sirkus Taika-Aika Ry, Lampelankatu 23c, 96320 Rovaniemi
pe 29.04.2022 20.00–21:00 ja la 30.4.2022 12.00–13.00

Tuottaja: Taika-Aika
Ohjaus: Timo Haanpää
Koreografi: Kaisu Karvinen
Kokonaisuuden esiintyjät: Säije nuorisoteatteri, Sirkus Taika-Aika, Lapin tanssiopisto, Katutanssiyhdistys Transcendent
Yhteistyössä: Lapin yliopisto, Redu, Kaleva Media ja Kansalaisfoorumi

Liput:
Liput: 10€/15€
Osta lippu paikan päältä tai verkosta: https://taika-aika.com/verkkokauppa

Lisätietoja:
Timo Haanpää
P. 040 484 4365
timo.haanpaa(at)ulapland.fi