Taiteiden tiedekunnan uutiset
 
tm_nayttely_web.jpg
Topi Juusola ja Tommi Yläjoki: The Compilation machine, 2017. Tuotteen muotoa ja tuotesemantiikkaa tarkasteleva muovailuvaha-animaatio. Pituus 4min 36 sek. Kuva: Tommi Yläjoki

Muodon juurilla – katsaus teollisen muotoilun ensimmäiseen vuoteen

18.5.2018

F-talon ravintola Petronellassa 18.5. – 18.6.2018 esillä oleva Muodon juurilla -näyttely on läpileikkaus teollisen muotoilun ensimmäisen vuosikurssin aikana tehtyihin töihin. Avajaisia vietetään perjantaina 18. toukokuuta klo 18 alkaen. Tarjolla on pientä purtavaa ja juotavaa, tervetuloa mukaan!

Vuoden aikana on opeteltu esimerkiksi käyttämään digitaalisia tekniikoita tuotteiden kehittämisessä ja esittämisessä, käyty läpi ideoiden ja ratkaisuehdotuksien havainnollistamista visuaalisesti sekä opiskeltu konseptimuotoiluprosessia ja erilaisia konseptin esittämisen tapoja.

Näyttelyssä esitellään opiskelijoiden visualisointeja ja eri tavoin toteutettuja hahmomalleja muun muassa Kuvankäsittely ja vektorigrafiikka, Muodonannon menetelmät, Visualisointi konseptimuotoilussa ja Konseptimuotoilun perusteet -kursseilta.

Vuoden aikana järjestetyillä kursseilla nousi myös erilaisia määritelmiä ja kannanottoja muotoilun olemuksesta. Muotoilusta heräsi muun muassa seuraavia ajatuksia: ”Muotoilu on ominaisuuksien järjestämistä”, ”Kapitalistista puuhastelua”, ”Muotoilu perustuu pieneen petokseen”, ”Muotoilu on visuaalista kommunikointia”.


Muodon juurilla
– katsaus teollisen muotoilun ensimmäiseen vuoteen
18.5. – 18.6.2018
Avajaiset pe 18.5. klo 18, tervetuloa!

Ravintola Petronella, F-talo, 1. krs, Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, Rovaniemi
Avoinna: ma-pe klo 8–20, la klo 9–16, sunnuntaisin ja arkipyhinä suljettu.

Lisätietoja:
Yliopisto-opettaja Antti-Jussi Yliharju
antti-jussi.yliharju(at)ulapland.fi


LY / TTK / LP
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK