HalLa on tutkijakoulun kaksivuotinen kehittämishanke, jossa kasvatetaan ja vahvistetaan korkean tason osaamispääomaa pohjoisella alueella. Lyhenne HaILa tulee hankkeen englanninkielisestä nimestä Growing high-level intellectual capital in Lapland. Suomeksi puhumme hankkeesta nimellä Korkean tason osaamispääoman kasvattaminen Lappiin.
HaILa-hankkeella pyrimme parantamaan Lapin yliopiston tohtorikoulutuksen laatua. Yliopistomme on uudistanut tohtorikoulutustaan sekä rakenteellisesti että sisällöllisesti vahvistaakseen Arktisen ja pohjoisen muutoksen tutkimusprofiiliaan ja kytkeäkseen jatkokoulusta entistä paremmin alueellista kehityspotentiaalia omaavien kasvualojen yhteyteen.
Hanke tukee tohtorikoulutuksen laadun parantamista ja kansainvälistämistä erityisesti kansainvälisen opetuksen, ohjauksen, koordinoinnin, ja seminaaritoiminnan kautta. Tavoitteena on täten vahvistaa yliopistomme asemaa kilpailukykyisenä ja vetovoimaisena koulutus- ja tutkimusympäristönä yliopiston profiilin ja Lapin kehityspotentiaalin ytimessä olevilla aloilla.
Hankkeen tuloksena kehitämme ja rakennamme hyvien toimintamallien ja käytäntöjen kokonaisuuden, jolla yliopistomme tohtorikoulutuksen toimintatapoihin juurrutetaan kansainvälinen ulottuvuus. Hankkeen tuloksena aikaansaadaan toimivat rakenteet ja toimintamallit laadukkaan, kansainvälisen ja monialaisen tohtorikoulutuksen toteutukseen sekä välineet tohtoriopiskelijoiden opintojen sujuvuuden, työnantajayhteistyön ja työmarkkinoille kiinnittymisen tukemiseen.