Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan uutiset
 
Uutinen, kuvituskuva 2

Häiritsevä yhteiskuntatutkimus -Perjantaiseminaarin ohjelmisto syksyllä 2019

5.9.2019

Syksyllä 2018 alkaneen Häiritsevä yhteiskuntatutkimus -perjantaiseminaarin toinen kausi alkaa syyskuussa. Ohjelmistossa on jälleen erittäin kiinnostavia alustuksia, keskusteluja ja debatteja.

Perjantaina 20.9.2019, klo 13–15, LS6: Hampun henki: mitä kannabisaktivistit haluavat?

Tiedotusvälineet kertovat, kuinka kannabis vapautuu maailmalla: useat Yhdysvaltojen osavaltiot ja Kanada ovat jo laillistaneet kasvin ja Luxemburgista on tulossa ensimmäinen EU-maa, joka tekee samoin. Suomessa kieltolain purkaminen ei ole poliittisella agendalla. Meillä kannabis on vieläkin poliittinen tabu, jonka puolesta harva uskaltaa puhua. Mutta rohkeitakin on.

Häirikköseminaarin syksyn avauskerralla politiikkatieteiden yliopistonlehtori Mika Luoma-aho, Lapin yliopisto, alustaa suomalaisista kannabisaktivisteista ja esittelee heidän vaatimuksensa.

Perjantaina 25.10, klo 13–15, LS10: Maku, tyyli ja taiteen arvottamisen sudenkuopat

Tapani Rantalan julkinen teos "Tietäjien aika" nostatti kiihkeitä reaktioita taiteiden tiedekunnassa keväällä 2019. Reaktiot ja keskustelut synnyttivät tarpeen pohtia taiteeseen liittyviä maku- ja tyylikysymyksiä.

Häirikköpaneelikeskustelussa apulaisprofessori Kalle Lampela (Lay) alustaa suomalaisesta taidemausta ja institutionaalisesta taidekäsityksestä, yliopistonlehtori Leena Raappana-Luiro (Lay) avaa käyttötaiteen näkökulmaa sekä tyyliä ja lifestyleä ja Rovaniemen taidemuseon johtaja Hilkka Liikkanen kertoo, mihin taidekokoelmien keruu perustuu ja minkälaisia asiantuntijuuden ja hyvän maun aspekteja tähän liittyy.

Perjantaina 22.11.2019, klo 13–15, LS6: Toivon poliittisuus

Epävarmuuden leimaamassa maailmassa toivosta on tullut politiikan valuuttaa. Kun lupausta paremmasta ei ole antaa, voi aina kannustaa toivomaan. Puheenvuorossaan yliopistotutkija Marjo Lindroth (Arktinen keskus, Lay) ja yliopistotutkija Heidi Sinevaara-Niskanen (sukupuolentutkimus, Lay) pohtivat, miten toivo (hope) on osa nykypäivän kansainvälistä politiikkaa. He väittävät, että voimauttavana näyttäytyvä toivo on osa toiseuttavia valtarakenteita. Alustus perustuu Suomen Akatemian rahoittamaan hankkeeseen Indigeneity in Waiting: Elusive Rights and the Power of Hope (2016–2020)

Perjantaina 13.12, klo 13-15, LS6: Kiehtova, kamala unettomuus

Unettomuus on yksilöllinen, ruumiillinen kokemus, mutta se on myös sosiaalinen, kulttuurinen ja historiallinen ilmiö. Alustuksessaan yliopistonlehtori, dosentti Pälvi Rantala (Lay) avaa näkökulmia unettomuuteen jaettuna kokemuksena ja pohtii, voiko se olla myös kaunista.

Tarjolla myös kahvia/teetä!

Tervetuloa kuulkaa ihan kaikki!

Professori Jarno Valkonen

Perjantaiseminaarin tavoitteena on esitellä yhteiskuntatutkimuksen ajankohtaisia tutkimusaiheita ja tuloksia, keskusteluja ja näkökulmia sekä tarkastella yhteiskuntakriittisesti ajankohtaisia ilmiöitä. Perjantaiseminaari jatkaa keskustelua yhteiskuntatutkimuksen vaikuttavuudesta ja merkityksestä teoksen Jarno Valkonen (toim.) Häiritsevä yhteiskuntatutkimus (Lapland University Press, Rovaniemi, 2018) hengessä: https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/63421

Luentojen teema valikoituu kunkin alustajan mielenkiinnon mukaan, eikä noudata tarkkaa etukäteissuunnitelmaa. Yhteistä luennoille on teeman ajankohtaisuus sekä kriittinen ja pähkäilevä ote. Käytännössä kyse voi olla uuden julkaisun tulosten esittämisestä, vierailevan tutkijan puheenvuorosta, ajankohtaiseen ilmiöön tarttuvasta tutkijapuheenvuorosta tai vaikkapa professorin jäähyväisluennosta.

Luentoja järjestetään noin neljän viikon välein, eli käytännössä kerran kuukaudessa. Kunkin luentoseminaarin kesto on maksimissaan kaksi tuntia, muita rakenteellisia ehtoja ei seminaarille aseteta. Pyrkimys on, että perjantaiseminaarista muodostuisi keskusteleva, akateeminen yhdessäoppimisen käytäntö. Tilaisuuteen toivotaan laveasti yleisöä niin henkilökunnasta kuin opiskelijoista. Joka kerralla on tarjolla kahvia, teetä ja pientä napposteltavaa! 

 

Kurssin suorittaminen:

Häiritsevä yhteiskuntatutkimus -perjantaiseminaari on laajuudeltaan 3-5 op:n kurssi. Se suoritetaan luentopassi-käytännön mukaisesti koodilla TUTA0303, Valinnaiset laadullisen tutkimuksen lähestymistavat. Luentopassin periaatteet ja käytännöt kerrotaan seminaarisarjan avauskerralla kuten myös se, mihin kurssin suorittamalla voi saada korvaavuuksia.  

Lisätietoja:

Jarno Valkonen
jarno.valkonen@ulapland.fi

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK