• Weboodi
  • Owa
  • Outlook
  • Finna
  • Tenttis
  • Optima
  • Moodle
Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan uutiset
 
Uutinen, kuvituskuva 2

Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemia täyttää 20 vuotta

8.1.2018

Tulevaisuudentutkimus on kahdenkymmenen vuoden ajan tarjonnut käyttöön tietoa, työkaluja ja menetelmiä tulevaisuuden tekemisen ja päätöksenteon tueksi.

Lapissa tulevaisuudentutkimuksen opinnot tulivat ensimmäisenä valittavaksi Lapin yliopistossa vuonna 1998 ja vuonna 2007 Rovaniemen ammattikorkeakoulussa. Tänä vuonna Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemia täyttää 20 vuotta ja osana juhlavuotta järjestetään helmikuussa juhlaseminaari.

Filosofian tohtori Mika Laakkonen on vastannut tulevaisuudentutkimuksen opintokokonaisuuksista Lapin yliopistossa sekä toiminut Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemian johtokunnassa ja työvaliokunnassa.

—Lapin yliopisto oli mukana Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemian toiminnassa jo vuonna 1998. Tuolloin johtokunnan edustajana toimi Izadi Partow ja yhteyshenkilönä Hanna Peltomaa. Opetuksesta vastasi tuolloin Petri Petäjäjärvi, Laakkonen toteaa.

Suomen Tulevaisuuden tutkimusseura ry:n toiminnan kehittämisessä mukana ollut Laakkonen pitää tulevaisuuden tutkimuksen opiskelua tärkeänä.

— Emme voi tietää, miten ihmiset ajattelevat ja toimivat huomenna. Millainen on se toimintaympäristö ja ajatusmaailma, jossa tulevaisuuden ihminen elää? Millaisia tieteellisiä ja teknisiä keksintöjä tulevaisuudessa tullaan tekemään, niin on viisautta kartoittaa ennakolta tulevaisuuden mahdollisuuksia ja niiden todennäköisyyksiä, Laakkonen sanoo.

Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemia on valtakunnallinen yliopistojen tulevaisuudentutkimuksen opetus- ja tutkimusverkosto, johon kuuluu kymmenen jäsenyliopistoa. Verkostoa koordinoi Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus. Tänä vuonna Verkostoakatemia kerää vuosina 1998-2017 kursseille osallistuneiden muistoja ja tarinoita opinnoista, sekä tarinoita miten tulevaisuusajattelua on hyödynnetty opintojen jälkeen.

Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemian 20-vuotisjuhlaseminaari järjestetään torstaina 1. helmikuuta klo 13-18 Finlandia-talolla Helsingissä. Paikalla puhumassa ovat mm. akateemikko Ilkka Niiniluoto, professori Sirkka Heinonen ja professori Markku Wilenius.

Tulevaisuudentutkimuksen sivuaine käynnistyy jäsenyliopistoissa tammikuussa 2018. Lapin yliopistossa vastuuopettajana toimii Anu Harju-Myllyaho.

—Elämä on suoralähetys! Vain tulevaisuuteen voimme vaikuttaa, Laakkonen toteaa.

Lisätietoja

Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemia

LaY/Viestintä/J-EK
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK