Jouni Kauhanen. Kuva: Kuvakeskus Hynninen Oy
FT Jouni Kauhanen tutkii historiallisen sosiologian väitöskirjassaan Lapin 1950- ja 1960-lukujen vesirakentamisen oikeuttamista. Tutkimuksen perusteella suurissa vesirakentamishankkeissa toiminnan oikeuttamiseksi tuotettiin kuvaa ”tyhjistä ja elinkelvottomista” alueista. Kauhasen mukaan luonnonvarojen hyödyntämisestä käyty oikeuttamiskeskustelu on aina myös arvo-, tieto- ja valtakeskustelua.
Kemijoen valjastamista palvelevien Lokan ja Porttipahdan säännöstelyaltaiden lisäksi Lappiin on suunniteltu lukuisia muita altaita. Voimatalous tavoitteli 1950- ja 1960-luvuilla myös Tornion- ja Kalixjoen massiivista rakentamista.
– Harvaan asuttujen alueiden ihmiset joutuivat puun ja kuoren väliin, Jouni Kauhanen kuvailee.
Kauhanen tutkii historiallisen sosiologian väitöskirjassaan Lapin 1950- ja 1960-lukujen vesirakentamisen oikeuttamista. Vesivoiman rakentajilla oli lainsäädännön antama mandaatti ja yleishyödyllinen kansantaloudellinen peruste, mutta käytössä oli myös enemmän tai vähemmän julkilausuttuja retorisia oikeuttamiskeinoja.
– Suurissa vesirakentamishankkeissa toiminnan oikeuttamiseksi tuotettiin kuvaa ”tyhjistä ja elinkelvottomista” alueista. Näin tyhjennettiin kohdealueiden sosiaalinen merkitys ja rakennettiin oikeuttamisperuste haltuunotolle ja rakentamiselle.
Väitöstutkimuksen avainkäsite on terra nullius. Käsite on peräisin kolonialismin historiasta, jossa sillä on tarkoitettu tyhjää maata, ei-kenenkään maata tai asumatonta maata.
Tyypillisesti sosiaalisen toimiluvan antajan on luonnonvarahankkeissa katsottu olevan paikallisyhteisö, joka hylkää, sietää, hyväksyy tai vastustaa hanketta.
– 1950- ja 1960-luvuilla suomalaisessa vesirakentamisessa tällaista menettelyä ei historian perusteella tunnettu tai sellaista ei käytetty.
Kauhasen tutkimuksen aihe on Länsi-Euroopan suurimpien säännöstelyaltaiden – Lokan ja Porttipahdan – rakentaminen sekä Suomen, Ruotsin ja Norjan suunnitelmat valjastaa Tornionjoen valuma-alue sähköntuotantoon.
Yksityiskohtaiset suunnitelmat jokivoimalaitosten ketjusta
Tornion- ja Kalixjoen rakentamishankkeella oli Pohjoismaiden neuvoston viitoittama poliittinen perusta. Imatran Voima Oy ja Kungliga Vattenfallsstyrelsen laativat yksityiskohtaiset suunnitelmat, ja Pohjoismaisen vesivoimakomitean mietintö valmistui vuonna 1961.
Suunnitelmissa oli kolme perusvaihtoehtoa. A-suunnitelmassa oli tarkoitus rakentaa jokivoimalaitosten ketju sekä Tornion- että Kalixjokeen. Ensimmäisessä suunnitelmassa (1957) esitettiin noin viidenkymmenen voimalaitoksen kokonaisuutta. B-vaihtoehdossa olisi Kalixjoen latvavedet johdettu Tornionjokeen ja rakennettu vesimäärältään kasvanut Tornionjoki.
Suunnitelman C-vaihtoehdossa aiottiin johtaa Tornion-, Kalixjokien latvavedet patojen ja tunnelien avulla Tornionjärveen, kääntää Ruotsin seitsemänneksi suurimman järven lasku Vassijauren suurvoimalan läpi Rombakenin vuonon perukkaan eli Rombaksbotniin Norjassa.
Kauhasen mukaan etenkin C-suunnitelma herätti vastustusta. Kylmän sodan maailmassa Ruotsin sotilasviranomaiset vastustivat Tornionjoen rakentamista. Syntyi suunnitelma B2, esitys vain Kalixjoen rakentamisesta.
– Rakentamissuunnitelmat joutuivat vastatuuleen 1960-luvulla, ja hanke kariutui.
Säännöstelyaltaiden pinta-ala voisi olla kolmikertainen nykyiseen nähden
Säännöstelyaltaiden rakentamista Kemijoen latvoille voimatalouden tarpeisiin ideoitiin jo 1930-luvulla. Lokan ja Porttipahdan suunnittelu alkoi 1950-luvun alkupuolella, ja valtion vesivoimatoimikunnan suunnitelma julkaistiin vuonna 1955. Allasalueilla aloitettiin metsätyöt, ja Kemijoki Oy alkoi ostaa maatiloja. Lokan altaan täyttäminen alkoi kesällä 1967 ja Porttipahdan syksyllä 1970.
– Lokka-Porttipahdassa törmäsi Suomessa ensimmäisen kerran saamelainen poronhoitokulttuuri ja vesirakentaminen. Puolisen tuhatta ihmistä joutui säännöstelyaltaiden tieltä allasevakkoon.
Jos voimayhtiöiden 1950- ja 1960-luvulla välttämättömyyksinä markkinoimat säännöstelyallastavoitteet olisivat toteutuneet, pelkästään Suomen Lapissa olisi nykyään jopa 1 800 neliökilometrin alalla säännöstelyaltaita eli kolme kertaa Lokan ja Porttipahdan laajuinen alue.
– Luonnonresurssien käytön oikeuttamiskeskusteluun tarvitsemme erilaisia näkökulmia ja tieteiden yhteistyötä. Oikeuttamiskeskustelu on aina myös arvo-, tieto- ja valtakeskustelua. Laajaan historiaempiriaan ja teoreettiseen työkaluun nojaavalla historiallisella sosiologialla on paikkansa tässä keskustelussa.
– Juuri paikallisen toiseuden kieltämisestä tai sivuuttamisesta syntyi tämän tutkimuksen esimerkkitapauksissa kuvattu vesivoimateollisuuden ja paikallisten intressien välinen ristiriita. Asetelma on ajankohtainen myös nykyisessä Lapin luonnonvarojen hyödyntämisessä.
Tietoa väitöstilaisuudesta
Jouni Kauhasen väitöskirja
Terra nullius ja paikallisyhteisöt modernisaation puristuksessa 1950- ja 1960-luvun Lapin vesivoimarakentamisessa. Pohjoiskalotin suunnitelmaksi jäänyt rakentamishanke ja Sodankylän säännöstelyaltaat tarkastetaan Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 7.6.2024 klo 12.00 luentosalissa B126.
Vastaväittäjänä toimii professori
Vesa Puuronen Oulun yliopistosta ja kustoksena professori
Jarno Valkonen Lapin yliopistosta.
Tietoa väittelijästä
FT Jouni Kauhanen on historianopettaja ja -tutkija. Hän valmistui Joensuun yliopistosta vuonna 1986 ja väitteli Suomen historiasta vuonna 2005. Valtaosan opettajaurastaan Kauhanen on tehnyt Vaalassa. Kauhaselta on julkaistu viimeisen parin vuosikymmenen aikana useita lähinnä Pohjois-Suomen historiaan liittyviä teoksia.
Lisätietoja
Jouni Kauhanen, jjkauhanen2019@gmail.com, p. 040 5224936
Tietoja Julkaisusta
Jouni Kauhanen (2024)
Terra nullius ja paikallisyhteisöt modernisaation puristuksessa 1950- ja 1960-luvun Lapin vesivoimarakentamisessa. Pohjoiskalotin suunnitelmaksi jäänyt rakentamishanke ja Sodankylän säännöstelyaltaat. Acta electronica Universitatis Lapponiensis 378. ISBN: 978-952-337-421-8, ISSN: 1796-6310. Lapin yliopisto, Rovaniemi.
Julkaisun pysyvä osoite:
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-421-8